Lauantaina 14.12.2002 oli pääjuhla Demressä
Lauantaina 14. joulukuuta runsaan aamiaisen jälkeen oli lähtö Demreen, jossa oli SantaClaus-festivaalin päätapahtuma.
Tien varsilla näkyi valtavat määrät appelsiinitarhoja, joissa kypsät appelsiinit olivat tippuneet puiden juurelle aivan keltaiseksi matoksi. Ilmeisesti kaikkia ei ehditä kerätä talteen. Myös oliivi- sadon keruu oli loppusuoralla tältä syksyltä.

Kuuma omenamehu lämmitti taukopaikalla korkealla vuoristossa, jossa lämpötila oli noin 10 astetta.
Kävimme Myran antiikkikaupungissa, jossa monet taidokkaasti kiveen veistetyt hautakammiot myötäilevät vuoren rinnettä, suurenmoisen roomalaisen teatterin yläpuolella.
Pyhä Nikolaus oli tämän Välimeren kaupungin piispa 300-luvulla ja kuoli täällä vuonna 342. Joulupukin esikuvana pidetyn pyhimyksen muistoksi järjestettävät juhlallisuudet tuovat runsaasti turisteja Demreen.
Tähän tilaisuuteen meille oli varattu istumapaikat katsomosta ja meille jaettiin turkkilaisia viirejä ja oman maan nimikylttejä. Juhlan eteen oli nähty paljon vaivaa, ja oli juhlallinen tunne, kun lapset heiluttivat viirejä ministerin saapuessa paikalle ja vastakkaisesta katsomosta saattoi laskea monen maan nimiä kylteistä. Juhlassa puheita pitivät ministerin lisäksi monet uskonnon edustajat.

Tilaisuuden jälkeen kävimme tutustumassa St Nicholausin kirkkoon
Matka jatkui Kasiin, jota vuoret ympäröivät kolmelta taholta - kaunista seutua, kun aamulla katselimme hotellin terassilta maisemia aamuauringon paistaessa vuorenrinteille ja sinivihreä meri aaltoili.
Vaikka kuinka yrittää ikuistaa maisemia kameralla, eivät ne kuvissa näytä kuitenkaan niin mahtavilta.
Hotel Club Phellos oli kodikas hotelli ja rakennettu vuorenrinteeseen Illallisen aikana sielläkin oli ohjelmaa.
Sunnuntaina paluu Antalyaan.
Sunnuntaiaamuna alkoi paluumatka Antalyaan, reitin varrella kävimme tutustumassa pieneen teatteriin ja vanhaan roomalaiseen kylpylään, joka olikin aika laaja-alue.
Keräsimme rannalta simpukoita ja keltaisin kiviä matkamuistoksi.
Oli sateinen päivä, maisemat olisivat olleet mahtavat jos aurinko olisi paistanut, mutta joulukuu on Turkissa jo talviaikaa, osa puiden lehdistä oli jo keltaisia, mutta kukkivia kukkiakin vielä oli - niitä Suomen yöpakkasia ei siellä ollut.
Päivien aikana meillä oli matkaopas mukana, hän kertoi meille Turkin historiasta ja nähtävyyksistä melkeimpä kaiken,
Kotimatka alkaa..
Maanantaina aamiaisen jälkeen alkoi kotimatka, ensin Istanbuliin, sieltä Mûnheniin ja Helsinkiin.
Nyt tiedät sinäkin, että Joulupukki tulee niin Suomesta kuin myös Turkista
Joulupukki-traditio sai alkunsa Pyhästä Nikolauksesta, joka oli turkkilainen piispa 300-luvulla Demren kaupungissa. Me suomalaiset tietysti väitämme, että pukki asuu Suomessa ja Korvatunturilla.
Mihin tarinaan sitten uskotkin - oikea joulu on sydämissämme.
Turkissa on nähtävää ja koettavaa niin rantalomailijalle kuin historiasta kiinnostumeelle.
Festivaaliterveisin Järviradiosta Irene ja Markku
Oppaan kertomaa.....next........
Etusivulle