Loppuelämän sydäntautiriskin voi päätellä keski-iässä
28.2.2006
Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan sydän- ja verisuonitauteihin sairastuminen on hyvin epätodennäköistä, jos onnistuu välttymään sydäntautien riskitekijöiltä ennen keski-ikää. Havainto on hyvin mielenkiintoinen, sillä vastaavaa sydäntautiriskin kartoitusta ei ole tiettävästi tehty aiemmin.
Circulation-lehdessä julkaistujen tulosten perusteella sydäntauteihin sairastuisi vain viisi prosenttia niistä, joilla ei ole lainkaan sydäntautien riskitekijöitä viisikymppisenä, mutta jopa 69 prosenttia niistä, joilla on kaksi tai useampia riskitekijöitä. Tämä heijastuu myös elinikään, sillä riskitekijöiltä välttyneet elävät keskimäärin 8-11 vuotta pitempään. Riskitekijöillä tarkoitettiin mm. korkeaa verenpainetta, kolesteroli-ongelmia, tupakointia, ylipainoa ja diabetesta.
Tutkimuksessa hyödynnettiin kuuluisaa Framinghamin sydäntutkimusta, ja siinä oli mukana tietoja 3 564 miehestä ja 4 362 naisesta. Osallistujia seurattiin 50-vuotiaasta 95-vuotiaaksi tai kuolemaan saakka. Seurannan aikana sydäntautioireita todettiin 1 757 henkilöllä. Lisäksi 1 641 henkilöä kuoli johonkin muuhun kuin sydän- ja verisuonitauteihin. Osallistujat eivät sairastaneet sydäntauteja tutkimuksen alkaessa.
Uutispalvelu Duodecim
(Circulation 2006;113:791-798)
http://circ.ahajournals.org/cgi/content/abstract/113/6/791
<< Takaisin terveysuutisiin
<< Takaisin Järviradion etusivulle