Järviradion matka Yhdysvaltoihin 7.-21.8.2005, SUOMALAINEN MICHIGAN UP (Upper Peninsula, Yläniemimaa)
Intiaanit asuttivat tämän seudun ensin, sitten tulivat ranskalaiset ja paljon myöhemmin suomalaiset. Tänä päivänä alueetta hallinnoivat suomalaiset.
Marquettessä, joka on saanut nimensä ranskalaisen jesuiittamunkin Jaques Marquetten mukaan, järjestettiin tänä vuonna 10. -14. elokuuta Grand Finn Fest – juhla. Juhla kerää suomalaisia Pohjois-Amerikasta, USA:ta ja Kanadasta. Marquetten kaupunki on Kokkolan kokoinen, mutta talvisaikana kun yliopisto aukeaa, lisääntyy kaupungin asukasluku 8000 ylioppilaalla.
Noin 200 vierasta ”vanhasta maasta” lähti tilauslennolla Jyväskylästä kohti Michigania juhlimaan kaukaisten sukulaisten kanssa suomalaisuutta. Paikanpäällä juhlatunnelma oli huumaava ja järjestelyt olivat mahtavia. Suurta huomiota herättivät tuolit, jotka oli kaikki maalattu sinivalkoisiksi. 2000 tuolia oli sijoitettu ympäri kaupunkia puistoihin ja rotuaareille ja tietysti Suomen siniristilippuja oli kaikkialla. Ohjelma oli myöskin mahtava: solistit, kuorot, tanhuajat, teatterit, paraatit ja naamiaiset tekivät lähtemättömän vaikutuksen. You name it. Suomalaisista julkkiksista mm. Viktor Klimenko ja Veikko Ahvenainen antoivat juhlaan oman panoksensa. Kulttuuritarjonta oli pääosin suomalaista ja esiintyjät olivat suurelta osin pohjoisamerikkalaisia, joilla on suomalaiset juuret. Suomalaisuuden perintöä vaalitaan siellä hyvin.
Itse myin uutta suomenkielistä kirjaani Tervakeisaria, mutta kysyntä olisi ollut huomattavasti suurempi, jos se olisi ollut englanninkielinen. ”Minä lukee suomea niin hitaasti”, oli kävijöiden kommentit.
Eniten siirtolaisia Michiganiin tuli viime vuosisadan alkupuolella. Vetovoimaisimpia alueita olivat Kuparisaari ja Rautavyöhyke. Kaivokset antoivat siirtolaisille työtä ja tuloa. Minä havaitsen edelleen clondyke -hengen, kun minun uusi tuttavani Donald Keippela kertoo elämänvaiheistaan. 70-vuotias elämäntaiteilija, sekatyömies ja seikkailija Don on syntynyt Michiganissa ja hänen vanhempansa olivat suomalaisia.
Donald Keippelä
Donin kertomukset ovat mielenkiintoisempia kuin turistimainoksien tarinat, ja sitä paitsi niitä ei myöskään sensuroida. Don kertoo suomeksi: ”Minun isä tuli tänne 1906 Kärsämäeltä. Äiti tuli Torniojokilaakson Pajalasta Pohjois-Ruotsista. He tapas ja asettu asumaan Hancockin kaupungin ulukopuolelle, joka on Kuparisaaren eteläkärjessä. US govemment jako ns. Homesteds. Nämä olivat muutamia acers maata, jonka voi saaja ilmaiseks lupausta vastaan parantaa tämä palsta 5 vuojen aikana”. Donin suomenkieli on ihan ymmärrettävää Kärsämäen murretta.
”Täällä me synnymme kaikki 3 veljestä ja 4 siskua. Kaikki on nyt muuttaneet pois toisiin valtioihin. Ite olen saanu elantoni nikkarin ja maalarin töistä. Olen matkustanu moniin paikkoihin. Olen tehny työtä Brooklynissä, Texasissa ja Kaliforniassa. Yhteen aikaan olin jopa Mexikossa”.
”Ostin ensimmäisen auton vuonna 1955. Sen jäläkeen menin naimisiin, mutta mulla oli vähän sekava elämä naisten kanssa ja meni 15 vuotta, kun tutustuin toiseen naiseen. Me seurusteltiin 9 kuukautta ja voitko ajatella, mun tyttäreni synty silloin. Tyttö asuu nyt Hancocissa.”
Don on nykyään eläkeläinen ja ajaa Dodge Vanilla. Autoon on asennettu puusänky tilapäisiä yöpymisiä varten.
Meidän keskustelumme etenee tähän seutuun ja elämään täällä.
”You see, täällä on eniten suomalaisia. Suomalaiset on hyvin arvostettuja sekä työelämässä että yhteiskunnassa muutenkin. Mutta onhan täällä joskus ollu troubelliakin. Setälläni oli tapana kertoa tappeluista Hancocin ja Houghtonin välisellä sillalla. Täällä oli tavanomaisia maaotteluja viikonloppuisin ja pistettiin juhla pystyyn. Houghtonissa asui eniten irlantilaisia ja hehän ovat tunnetusti yhtä itsepäisiä kuin me. Silta on saman tyyppinen kuin Lontoon Towern, mutta isompi. Se oli niin ku sanottu taistelutanner. Yli laian on heitetty sekä suomalaisia, että irlantilaisia”.
”Eikö ihminen ole samanlainen joka paikassa”?
Asia, joka irlantilaisilla on pyhä, on Pyhä St. Patrik. Ovatko suomalaiset huonompia kun heillä ei ole pyhimystä? Asia järjestettiin pian. Keksittiin pyhimys: St. Urho.
St. Urhon päivä on 16. maaliskuuta.
”Ettekö ole kuulleet hänestä”?
”Joo, se on hän joka talikko kädessä hävitti jättiläisheinäsirkan Suomesta. Heinäsirkalla on oma patsaansa Kalevan kaupungissa.
Joskus tulee muna ennen kanaa…
Copper Island on yksi suuri kupari ”klimppi”, joka ulottuu niemenä pitkälle Yläjärveen. Kanava Hancocin ja Houghtonin välillä halkaisee niemen mantereesta. Kaivosyhteiskunnan raunioita – hissitorneja ja kuljettimia – on kaikkialla. Hancocissa on sekä suomen- että englanninkielisiä kadunnimiä. Keskellä metsää lähellä Calumettia löydän Paavola roadin.
Suomalais-amerikkalainen yliopisto sijaitsee Hancockissa. Suomea ei kuulu enää katuelämässä, mutta jotkut ymmärtävät, toiset puhuvat vähän, suurin osa on unohtanut suomenkielen kokonaan. Yksi asia on kuitenkin varma: kaikilla on suomalaisuuden tunteita. Tästä tulen vakuuttuneeksi kun monet ihmiset tulevat halaamaan, kun sanon tulevani Suomesta. Herttainen ja lämmin tunnelma vallitsee ja ihmiset sanovat kostein silmin: we are so glad, that you come to visit us.
Jämbält, Negaunee ja Ishpeming ovat paikkakuntia, joista saadaan rautamalmia. Intiaanit ovat nimenneet kyseiset paikkakunnat, jotka ovat nykyään kaupunkeja: kaupungeissa sijaitsee lukemattomia kaivoksien raunioita. Lukuisat kaivosmuseot viestivät menneiden aikojen toiminnasta. Monet maanmiehemme ovat täällä ”murtaneet leipänsä”.
Hiihtomäki Suicide Hill
Malmi kuljetettiin täältä rautateitse Marquetteen. Kaupunki oli siihen aikaan vain pieni satama Ironbay, Yläjärven rannikolla. Rautatie rakennettiin myös Escanabaan, joka sijaitsee Lake Michiganin rannalla. Tänä päivänä on enää yksi avokaivos käytössä. Kuona kasat ovat valtavia. Niiden korkeus ylittää jopa hiihtomäen. Hiihtomäki Suicide Hillillä on myöskin oma tarinansa: Pietilän veljekset olivat rohkeita mäkihyppääjiä 90 metrin mäessä. Yksi veljeksistä satsasi hyppyynsä liian kovasti ja menehtyi. Suicide = itsemurha. Yksi veljeksistä elää vielä paikallisessa vanhainkodissa. Pohjois-Amerikan hiihtomuseossa on tästä tarina.
Dead River: Kuollut joki
Tarina kertoo, että intiaanit hautasivat kuolleensa joen rannalle. Aamu-usvassa ennen auringon nousua he näkivät kuolleita nousevan joen sumuisesta vedestä. Siitä tulee joen nimi.
Dead River virtaa Silverlake Basinista. Padon murruttua ja siitä seuranneen tulvan seurauksena vuonna 2003 järvi tyhjeni kokonaan vedestä. Marquettessa tulvi ja alueelle julistettiin hätätila. ”You see it was water kaikkialla”, sanoo Donald. Järvi on sen jälkeen ollut tyhjä.
Witch Lake, noitajärvi. ”Kun rakenettii tie numero 95 etelää. Se ohittaa Republikin kaupungin,tapahtui järvellä merkillinen asia. Bulldozeri , joka työnsi maata, hävisi yllättäi. Maa vaan imasi sen. Kuljettaja hyppäs koneesta ja pelastu. Konetta ei oo sen jäläkeen näkynyt Siitä tulee nimi Noitajärvi”, sanoo Don.
Marquetten lentoasema, Sawyer oli aikaisemmin SAC( strategic air command)
lentotukikohta. Tämä tapahtui Neuvostoliiton aikana. ”Ympäri vuorokauen piettiin lentokone B52 ja siihen kuuluva tankkauskone ilmassa ja siitä tuli jatkuva meteli”, valittaa Don.
Nykyään tiedetään, että Ryssillä oli parempi ase. Glasnost ja Perestroikka.
KALEVALA.
Ajamme vuokra-autolla 350 mailia etelään Marquettesta. Ylitämme mahtavan Macinaw Bridge -sillan, joka ylittää salmen Lake Superiorin ja Huronin välillä. Riippusilta on 5 mailia pitkä. Ajamme eteenpäin ja tulemme Manstee Countieehen. Pienemmät tiet johtavat meidät länteen Cadillacista, paikkaan jota me haemme: Kalevala.
Paikka tunnettiin aikaisemmin Crossing paikkakuntana. Rautatiet, jotka rakennettiin valkoisen petäjän kuljetukseen, risteytyivät täällä. Tämä tapahtui vuosina 1880 – 1900. Tämän jälkeen paikkakunnalle tulivat suomalaiset.
ISiirtolais -ehdessä olevassa ilmoituksessa, jonka oli laittanut Brooklynin New Yorkista oleva Jakob Saari, luvataan viljavaa ja halpaa viljelysmaata. Tämä ilmoitus vetää suomalaisia uudisrakentajia sekä Suomesta, että toisista Usa:n valtioista.
Alueelle muodostetaan uusi suomalainen yhdyskunta, jolle annetaan nimeksi Kaleva. Kaduille annetaan myös nimet suomalaisen kansalliseepoksen mukaan. Nykyään Kalevan kaupungissa asuu 550 ihmistä. Melkein kaikilla kaupungin asukkailla virtaa suonissaan suomalaista verta. Vanhemmat ihmiset ymmärtävät osittain suomenkieltä ja nuoremmatkin toivoisivat osaavansa kieltä. Muuten keskustelu tapahtuu englannin kielellä tai niin kuin kalevalaiset itse sanovat finnglish.
Kalevalla on jotain, mitä ei ole missään muualla. Heillä on talo, joka on rakennettu lasipulloista. John Makisellä oli panimo Kalevan kaupungissa. 60000 tyhjästä lasipullosta hän rakensi talonsa. Perhe ei ehtinyt muuttamaan taloon ennen Johnin kuolemaa. Talo on nyt listattu historialliseksi nähtävyydeksi ja suojeltu federaalilta museovirastolta. Kaupunginmuseo sijaitsee nyt in The Bottle House.
Keisarin suvun sukujuhlassa Kokkolassa tänä kesänä, tutustuin Anttiin. Hän on mukana matkalla ja etsimme merkkejä hänen isoäidistään Kalevan kaupungissa, tai oikeastaan muistoja hänen isoäidistään. Hän kuoli vuonna 1973.
Pienen Luterilaisen seurakunnan pastori ja vähän dekkarityötä mahdollistaa, että me löydämme Selman hautakiven ja talon jossa hän on asunut. Antti on hyvin tyytyväinen matkaan. Hän istuttaa kukan isoäitinsä haudalle. Tyhjään ruukkuun hän ottaa haudalta vähän multaa ja muutaman villikukan, jotka hän kuljettaa mukanaan Suomeen. ”Nämä minä tulen istuttamaan isoisän haudalle Suomessa”, sanoo Antti liikuttuneena.
Jatkamme matkaamme ja keskustelemme ihmisten kanssa Kalevan kaupungissa. On liikuttavaa kuunnella miten he yrittävät ”hang on” (pitää kiinni) esi-isistään ja Suomesta.
Siirtyykö patoutunut koti-ikävä sukupolvelta toiselle? Miten nyt onkin, peritty suomalaisuus on Michiganissa korkeassa kurssissa. Täällä ollaan ylpeitä esi-isien perinteistä. Ehkä meidän täällä kotona tulisi antaa kaukaisille siirtolaissukulaisillemme lämmin ajatus aina joskus. Tai vielä parempi: kutsua heitä tänne vierailulle. Tätä he arvostavat.
Teksti ja kuvat: Max Svedlund