Järviradion kuuntelijamatkalle 15.-22.9.2015 Turkin Kappadokiaan osallistui kaikkiaan 69 matkalaista ympäri kuuluvuusaluetta. Pääosa oli kotoisin lähialueita, mutta myös Ikaalinen ja Kokkola olivat edustettuina. Yksi matkalainen oli peräti Ruotsista Mariestadista asti. Matkanjohtajina toimivat Ari Auranen ja Kimmo Niskala Alajärveltä.
Lähtöpäivän (15.9.) iltana
Suuri joukko lähtijöitä kokoontui Järviradion toimitilan pihamaalle, josta siirryimme mukavasti linja-autolla Vaasan lentoasemalle. Täällä joukkoomme liittyivät sinne omilla kyydeillä saapuneet. Iltalentomme oli siirtynyt hieman myöhäisemmäksi, joten saimme matkata yöaikaan. Tästä syystä ainakin osa matkalaisista sai nukuttua lennon aikana, mikäli matkakuumeeltaan ennättivät!
Tässä Hotellissa vietimme matkan aikana yhteensä kolme yötä:
Alla esitetyt kohteet ja päivät eivät kaikilta osin täsmää, mutta näissä paikoissa Kappadokiassa kuitenkin kävimme!
2. päivä: Antalya – Konya – Kappadokia
Yölennon vuoksi saavuimme hotellille myöhään yöllä, joten yöunet jäivät varsin lyhyeksi. Varhain aamulla suunnattiin jo kuitenkin pirteinä kohti Kappadokiaa, jonne matka vie Konyan kautta. Konya oli seltsukkien valtakauden pääkaupunki ja tunnetaan myös pyörivien dervissien kotikaupunkina. Tutustumme vanhaan munkkiluostariin ja vierailemme Mevlanan haudalla. Mevlana oli suuffilaisen pyörivien dervissien veljeskunnan perustaja. Luostari toimii nykyään museona, ja siitä on tullut varsinainen pyhiinvaelluskohde. Osallistuimme Kappadokiassa myös Pyörivien Dervissien Sema Show:hun.
3. päivä: Kappadokia (Göremen ulkoilmamuseo – Avanos – Çavusin)
Päivä alkoi retkellä Kappadokian ainutlaatuiseen maisemaan, jota koristavat tuffikivestä muodostuneet, savupiippumaiset kalliot. Maisema muistuttaa enemmän Hollywoodin lavastusta vieraalta planeetalta kuin maisemaa maapallolta. Göremen ulkoilmamuseon alueeella on ainutlaatuinen kokoelma luolakirkkoja viidenneltä vuosisadalta. Luolakirkot ainutlaatuisine seinäfreskoineen ovat UNESCON Maailmanperintöluettelossa. Vierailemme Cavusin ja Avanosin kylässä, joka on tunnettu perinteisesta savenvalannasta. Kauniit saviruukut on tehty punaisesta savesta, joka tulee Kizilirmak-jooen savipenkereiltä. Joki on itsessään vierailun arvoinen luonnonkohde.
Maa on niin kaunis soi hienosti matkalaisten laulamana Johannes Kastajan luolakirkossa.
Kovasti meille tarjottiin myös aamuista Kuumailmapallolentoa, jota mainostettiin ehdottomasti jännittävimpänä ja tehokkainpana tapana tutustua Kappadokian huikaiseviin maisemiin! Kuitenkin vain yksi Arin ryhmäläinen nautti tästä kokemuksesta.
Sen sijaan tutustuimme perinteisiin, tosi vauhdikkaisiin turkkilaisiin kansantansseihin ja musiikkiin “Turkkilaisessa illassa”, jossa myös matkalaiset pääsivät osallistumaan ohjelmaan. Ilta vietettiin tunnelmallisessa luolaravintolassa.
4. päivä: Kappadokia (Uchisar – Kyyhkyslaakso – Pasabag-laakso)
Aamulla vierailemme paikallisessa mattokutomossa. Aidot Anatolialaiset käsinkudotut matot ovat taideteoksia, jotka ammentavat vanhasta perinteestä ja ovat tärkeä alueen vientituote. Näimme koko maton valmistusprosessin aina silkin kehräyksestä lopputuotteeksi. Kuulimme, että joidenkin mattojen valmistamiseen menee aikaa useista kuukausista jopa vuosiin. Se selittää mattojen suhteellisen korkean hinnan. Sen opimme, että matto on kuitenkin turkkilaisille enemmän elinikäinen sijoitus kun taas meille sisustuselementti, jota vaihdellaan tarpeen mukaan. Matka jatkui kutomosta Uchisarin kalliolinnoitukselle, josta on upeat näköalat Kyyhkysten laaksoon. Päivä päättyi vierailuun Pasabag-laakson tuffikivimuodostelmille, täällä tutustumme lähemmin näihin luonnon “savupiippuihin” ja niiden syntyyn.
5.päivä: Kappadokia – Caravanserais – Belek
Kappadokian alue on kuulu myös kaupungeista, jotka on kaivettu maan alle ja kallioiden sisään. Tutustuimme yhteen tällaisen yhdyskunnan maanalaisiin labyrentteihin ja tämän jälkeen vierailemme eräässä parhaiten säilyneissä seltsukkien Silkkitien karaavaanimajatalossa 13. Vuosisadalta, Caravanseraissa. Matka takaisin Antalyaan kulki yli maalauksellisen Taurus-vuoriston alas Turkin Rivieralle, Välimeren rannikolle. Yhden yön vietimme Belekissä, joka on kuuluisa myös monista Golf-kentistään.
6. päivä: Antalya – Vanha kaupunki
Antalyaa kutsutaan Välimeren helmeksi ja se on etelärannikon, Turkin Rivieran, alueellinen pääkaupunki. Vilkas huvivenesatama.
Vierailimme myös suuressa koruliikkeessä, josta myös moni teki tax-free-ostoksia. Talo esiteltiin meille hyvällä suomenkielellä, sillä esittelijällä oli suomalainen vaimo, kuten myös mattokutomon pomolla aiemmin. Kävimme myös suuressa nahkatakkilikkeessä ja saimme lyhyen muotinäytöksen ja sen jälkeen melko aktiivisen myyntiesittelyn. Joitakin nahkatakkeja tarttui Suomeen vietäväksi.
Jossakin vaiheessa vierailimme myös Antaliassa mielenkiintoisessa maailman suurimmassa akvaariotunnelissa, jossa oli monenlaisia kaloja hienosti esillä. Suurissa akvaarioissa oli myös hienoja rekvisiittoja aina lentokoneen hylystä alkaen.
7. päivä: Vapaata oleskelua Antalyassa
Niin sanottuna vapaapäivänäkin oli tarjolla ohjelmaa. Osa matkailijoista osallistui jokiristeilyyn vanhanmallisella hienolla laivalla. Matkan aikana ruokailtiin ja kääntöpaikassa oli mahdollisuus uida Välimeressä, jonka vesi oli 29 asteista eli suurinpiirtein saman lämpöistä kuin ilma matkamme aikana. Sää oli aurinkoinen lähes koko matkan. Ainoan pikkusateen saimme kokea linja-automatkan aikana!
Osa porukasta taas teki shoppailumatkan Antalyan keskustaan, osa nautiskeli täysin rinnoin auringonotosta hotellin uima-altaan äärellä! Muutama koki vielä Turkkilaisen (Hamam) kylpylän hyvät palvelut pesuineen ja suolahoitoineen sekä ihokuorintoineen.
Hotelleilla runsaiden ruokailuiden jälkeen vietimme myös vapaaehtoisia iltahetkiä, joissa jaoimme matkan kokemuksia, lauloimme matkalauluja sekä hiljennyimme lyhyeen iltahartauteen.
Yhtenä iltana saimme viettää myös 50-vuotishääpäiväjuhlaa. Myöhemmin selvisi, että matkallamme oli myös toinen pariskunta, jolla oli yhteistä taivalta jo 54 vuotta. Hatunnosto molemmille pareille.
Myös kansainvälistä yhteyttä koimme kun nuori iranilainen tyttö äitinsä kanssa viettivät iltahetkeä kansamme. Onnittelulaulumme ”hääparille” ruokasalissa rohkaisi tämän neidon tulemaan juttusillemme!
8. päivä: Paluulento kotimaahan
Viimeisenä päivänä ehdimme vielä nauttia auringosta, uida sekä shoppailla hotellin lähialuiella. Puolelta päivin linja-auto haki meidät lentokentälle, josta matka kotimaahan ja Vaasaan alkoi!
Tällä Järviradion kuuntelijamatkalla tai oikeastaan kahdella, matkanjohtajina olivat Ari Auranen ja Kimmo Niskala, molemmat Alajärveltä. Vastuullisena matkanjärjestäjänä toimi Detur Finland Oy.
Arin ryhmä
Kimmon ryhmä
Ari Auranen
Kimmo Niskala