Finnairin lento oli tihkusateisesta Helsingistä torstaiaamuna kello 8 jälkeen ja lentoaika oli noin 5 ja puoli tuntia, lennon aikana käännettiin vielä kellojakin 2 tuntia taaksepäin, joten puolen päivän jälkeen oltiin jo hotellissa.
Atlantti aaltoili, upean pitkä hiekkaranta, pilvetön taivas ja niin kirkas, että aurinkolasit olivat vättämättömät, kun saavuimme pimeän talven jälkeen Marokkoon ja Agadiriin.
Marokossa on asukkaita 30 miljoonaa ja Agadirissa heitä on noin 360 000, uskonto on Islam ja paikalliset puhuvat arabiaa ja ranskaa, mutta englannilla pärjää ja jopa suomea puhuivat yllättävän hyvin.
Tervetulotilaisuudessa Maarit Aurinkomatkoilta kertoi hauskasti marokkolaisten tavoista ja seikoista jotka meidän tulisi ottaa huomioon, ettei tulisi suurempia kömmähdyksiä, kuten esimerkiksi se, että Moskeijoihin ei saa mennä ollenkaan, eikä paikallisesta väestöstä saisi ottaa kuvia ilman heidän lupaansa. Ja jos kuvan sai ottaa, niin tietenkin siitä sitten piti maksaa. Olihan siellä kadulla liikkeellä hauskasti pukeutuneita miehiä ns. vedenjakajia, jotka oikein halusivat, että heitä kuvataan maksua vastaan. Se oli heidän työtään päivät pitkät.
Marokon rahaa eli dirhameita kannattaisi vaihtaa vain pienissä erissä, koska rahaa ei saisi viedä maasta, eikä vaihtopalkkioita perittäisi. Pukeutua täytyi asiallisesti, kadulle ei rantavaatteissa, eikä miehetkään kadulle ilman paitaa.
Seuraavana päivänä oli kaupunkikierros,kävimme kalasatamassa, jossa oli meneillään kalahuutokauppa. Ylhäältä saatoimme seurata kalojen myyntiä. Kalat oli kauniisti aseteltu vieri viereen laatikoihin ja valtavan metelin säestyksellä ne kaupattiin. Suomeenkin tuodaan Marokosta sardiinisäilykkeitä. Kalaa olikin tarjolla sekä aamiaisella että myös illallisella.
Agadirin maamerkki on 2500 m korkea Kasbah-kukkula, jonka rinteeseen on kirjoitettu myös pimeässä hohtava arabiankielinen teksti. Allah Jumala, Isänmaa, Kuningas. Kukkulan rinteillä kasvoi piikkipensasta, tyräkkiä ja kaktusta.
Ylhäältä linnoitukselta oli komeat näkymät alas merenrantaan ja koko kaupunkiin.
Eräät uskalsivat kokeilla kameliratsastustakin. Tietenkin meille esiteltiin kierroksen aikana myös mattoja, toinen toistaan upeampia, käsinsolmittuja.
Kahviloita Agadirissa on paljon, vieressä on aina leipomo, jonka valtavasta kakku- ja leivosvalikoimasta ensin valitaan pulla tai leivonnainen, ja sen tarjoilija sitten tuo pöytään kahvin kanssa, kahvikin oli todella vahvaa, maidon kanssa erittäin hyvää.
Lauantaina oli pilvinen aamu, joten päätimme mennä läheiseen lintupuistoon. Erilaisten pikkulintujen lisäksi siellä oli myös flamingoja ja komeita riikinkukkoja, sekä papukaijoja, myös apinoita, kenguruja sekä vuohia ym. eläimiä. Pilvinen aamu olikin hyvä, kaikki eläimet olivat virkeitä, apinat esittivät temppujaan.
Sunnuntaina oli vuorossa Marrakech, retki punaiseen kaupunkiin. Lähdimme aamuvarhaisella jo kello 6 bussilla matkaan. Oli vielä hämärää, joten saimme vielä vähän torkahtaa. Puolimatkassa pysähdyimme aamukahville ja siinä paikalla satoi, onneksi ei sitten enää perillä.
Katselimme jylhiä maisemia kun ylitimme vuoristoa. Marokossa maatalous on pääelinkeino, mutta kaivostoimintaa on myös. Marokko on maailman 2. tärkein fosfaatin tuottaja Yhdysvaltain jälkeen.
Marrakechissa tutuistuimme ensin Koutobien Moskeijaan, jonka puutarhassa kukkii valtavasti ruusuja ja näimme 70 metriin kohoavan Minareetin.
Seuraavaksi pääsimme tutustumaan Sulttaanin Bahia Palatsiin, joka oli aika sokkeloinen monine huoneineen ja haaremipihoineen. Mosaiikkia seinissä ja komeasti koristellut sisäkatot. Monta vaimoa oli Sulttaanilla ollutkin ja suosikkivaimolla ylellisin huone.
Seuraava kohde oli Djemaa el Fnaa, joka on yksi maailman vilkkaimmista toriaukioista. Torilta pujahdimme kapeille kujille eli alkoi Souk-kierros.
Myytävänä oli kaikkea, mitä voi kuvitella ja kujilla oli myös työläiset tekemässä tuotteitaan, siellä maalattiin rautaesineitä, värjättiin lankoja ja kankaita, sorvattiin puuesineitä ym. ja myytävää riitti, kuten myös kujia, jos sinne olisi eksynyt, kuinkahan olisi osannut pois, mutta meillä oli hyvät oppaat jonon edessä ja perässä, joten kukaan ei jäänyt joukosta. Kierroksen jälkeen oli aikaa sitten lähteä tekemään omia ostoksia.
Toriaukio oli sitten illantullen näytösten ja tapahtumien keskus. Auringon laskiessa ihmismäärä oli suurimmillaan, ruokakojut alkoivat nousta ja esiintyjät valtasivat torin, oli käärmeenlumoojaa, muusikoita ja tanssijoita, oli hammaslääkäreitä, joilta olisi voinut ostaa vaikka uudet tekohampaat, sekä tietenkin sadunkertojia, olihan tämä tori nimeltäänkin sadunkertojien tori. Ylhäältä kahvilaterassilta oli mukava seurata torin kuhinaa, kunnes kello 17 lähdimme pois. Juuri silloin iltaelämä torilla olisi vasta alkanut.
Taakse jäi Marrakechin punasaviset muurit, taakse jäi punainen kaupunki. Päivä oli pilvinen, ei kuitenkaan satanut, joten ei ollut liian kuuma kierrellä. Aurinko laski upeasti aavikolla vuoren taakse ja ilta pimeni nopeasti, bussilla huristeltiin kovaa vauhtia vuoriston tietä alaspäin kohti Agadiria.
Tiistaina oli vuorossa Afrikkalainen ilta. Salli ja Pentti Toivakasta kertovat illasta seuraavasti:
Afrikkalaisen kylän asukkaat kuuluvat berberi-heimoon, kylään on matkaa Agadirista noin 50 km. Kylän nimi on Tassila, joka on Suomeksi hevosenkenkä. Illanvietto oli Tassilan linnakkeessa. Meitä oli vastassa paikallinen tanssiryhmä rumpuineen. Tutustuimme paikalliseen keittiöön, jossa valmistettiin meidän illallinen. Leivät paistettiin suuressa uunissa kiviarinan päällä.
Saviruukuissa kypsennettiin kala ja kanapadat hiilloksen päällä. Padat sisälsivät myös vihanneksia, porkkanaa ja lanttua. Jälkiruoaksi valmistettiin cuscusia, eli vehnäryyneistä tehty mössö, joka oli koristeltu kanelilla. Sitten siirryttiin syömään ja ruoka syötiin sormin ja leipäpala kasteltiin liemeen. Alkudrinkkinä sai Mahiaa, elämän vettä, viikunoista tehtyä, suomeksi pontikkaa, ruokajuomana paikallinen punaviini ja limppari.
Siirryttiin ulos yhdessä tanssimaan nuotion ympärille. Ruokailu jatkui ja taas siirryttiin ulos tanssimaan. Naisille järjestettiin leikkimielinen tanssikilpailu, jossa aina yksi putosi pois ja lopuksi jäljelle jäi kolme, heidän joukostaan valittiin Miss Tassila. Tällä kertaa kilvan vei ranskatar. Sitten siirryttiin jälkiruualle.
Ilta kului ruokailun ja tanssin merkeissä ja vähän ennen puoltayötä palattiin hotelliin. Keskiviikkona oli vuorossa markkinat ja kotivierailu Raija ja Juhani Karstulasta kertovat seuraavaa:
Keskiviikkona maalaiskylässä yksityiskodissa käynti teki valtaisan vaikutuksen. Miten vähällä tavaralla ihminen voi tulla toimeen. Asumuksissa ei ollut paljon huonekaluja, mutta TV piti olla. Leipä valmistettiin kolme kertaa päivässä ja se paistettiin yhteisessä uunissa. Talon isäntä valmisti meille oikeaoppisesti minttuteetä, jota sitten nautittiin tyttären tekemien pikkuleipien kera. Halukkaat saivat ottaa hennaukset iholle, moni ottikin. Tytär oli taitava tekemään hennauskuvioita. Perhe näytti ihan onnelliselta.
Matkalta mukavana muistona jäi mieleen ystävälliset ihmiset. Yleensä jopa lapset tervehtivät vastaantullessaan ranskan kielellä. Merenrannalla oli kiva kävellä laskuveden aikaan. Rantaa oli silloin näkyvillä tosi pitkästi. Pian kuitenkin aallot huuhtoivat jalan jäljet pois.
Kokonaisuutena matkalla kaikki sujui hyvin. Agadir 360 000 asukkaan kaupunkina tarjosi ranta- ja hotellielämän vastapainoksi paikallista eksotiikkaa. Marrakechin retki syvensi lansimaisen ja paikalliskulttuurin eroavaisuuksia mm. tapakulttuuri, uskonnollisuuden ja liikenteen kaaos jäivät mieleen. Kaikki kuitenkin toimi hyvin.
Viimeisenä lomailtana naapurihotellin 10-kerroksen ikkunasta piirtyivät mieleen ja myös filmille arabiankieliset sanat. Allah Jumala , Isänmaa , Kuningas.
Agadirin kauniista illoista jäi mieleen erikoisesti auringonlasku punaisena Atlantin Valtameren taa, sekä valotekstin syttyminen illan pimeässä Kasbah-kukkulan rinteelle Moskeijan kutsut rukoilemaan, pesu ennen vaikka jalkakäytävällä, kuului uskontoon. Laajat aavikot, argada-pensaita, joista saa hyvää öljyä, paimenia laumoineen, kuivaa maata, ei ollut satanut, tänä vuonna ei tulisi hyvää satoa. Mieleen jäi myös Marrakech, punainen kaupunki, olisi ollut mahtavaa katsella ohjelmallista illanviettoa käärmeenlumoojineen. Illalla vatsatanssiesitykset olivat näyttäviä.
Ruusuja oli kaikkialla, Moskeijan puutarhassa, uima-altaan ympärillä. Niitä ojensivat kahvilan pitäjät meille naisille, kotiinkin olisi voinut tuoda 50 ruusua kuudella eurolla.
Porukkahenki oli hyvä, paljon oli mielenkiintoista ja paljon jäi näkemättä. Niin… aurinko nousee ja aurinko laskee, eikä siihen tarvita kelloa, on vain ihana joutilaisuus. Eikä siellä tarvita myöskään lämpömittaria, mitä merkitystä sillä on, paljonko on lämmintä, kun kerran on lämmin. Innokkaita kauppiaita oli ja tinkiä täytyi, loppujen lopuksi hintaa jäi ehkä neljäsosa, riippui päivästä ja hetkestä. Onneksi tullissa ei veloitettu matkatavaroiden ylipainosta.
Mitään epämiellyttävää ei sattunut matkan aikana, päinvastoin, ystävällisiä ihmisiä ja siisti kaupunki. Vuonna 1960 olleen maanjäristyksen jälkeen uudelleen rakennettu.
Aurinkoisia päiviä, vaikka vähän tuulisia. Sysimustia öitä, kuu roikkui taivaalla sakaroistaan ja otavakin oli väärinpäin. Pitkä hiekkaranta, nousu- ja laskuvesi.
Herkullisen tuoreet, mehukkaat appelsiinit ja klementiinit. Mukavat muistot jäi elämää sykkivistä basaareista meluineen ja eri tuoksuineen sekä yhteisistä illanvietoista napatanssi esityksineen, etelän nopeasti pimenevistä öistä Aina on helppo palata muistoissa Marokkoon: levykaupasta ostettu musiikki soimaan ja suitsuke palamaan Kiitokset Kaleville asiantuntevista neuvoista ja vinkeistä sekä avusta ostoksilla levykaupassa.
Kiitokset mukavalle porukalle, koimme paljon yhdessä, eikä paljon eksyttykään.
Irene ja Markku Järviradiolta