Kuuntelijamatkalla Israelissa 31.8.-8.9.2018

Elokuun viimeinen päivä lähdimme Suomen kuumasta kesästä kohti Israelia, vielä kuumempaan, ainakin sääennusteiden mukaan, mutta lämpö ei meitä kuitenkaan häirinnyt. Hotellihuoneet sai jäähdytettyä ja bussissakin toimi viilennys.

Oppaamme Ilkka Garaisi oli meitä vastassa lentokentällä Vantaalla ja piti ryhmän koossa, kun lensimme Istanbulin kentän kautta Tel Aviviin, josta bussikuljetuksella Tiberiakseen Ron Beach Hotelliin nukkumaan. Tämä hotelli sijaitsee Gennesaretin järven rannalla, jossa oli mahdollisuus uida, hotellissa oli myöskin uima-allas.

Ensimmäisenä aamuna menimme vuorisaarnan vuorelle, jossa on upea puutarha, kirkko ja polun varrella mosaiikkikuvioinen 2 kalaa ja viisi leipää sommitelma.

Seuraava kohde oli Tabgha, Pietarin kalapaikka järven rannalla, mihin on sijoitettu sydämenmuotoisia kiviä muistuttamaan Jeesuksen ja Pietarin kohtaamisesta. Monessa paikassa Ilkka-opas kertoi raamatusta, juuri niillä kohteilla, kun sillä hetkellä oltiin.

Sunnuntaina meillä oli vuorossa risteily Gennesaretinjärvellä. Rantauduimme ja matkamme jatkui kohti Golanin kukkulaa, 6 päivän sota oli ollut täällä… Alueella oli sodan aikaisia punkkereita ja juoksuhautoja ja rautaromua kuvaamassa sota-aikaa, sekä sota-ajan rautaromusta tehtyä taidetta, taistelussa tuhoutuneesta sotakalustosta.
Olimme korkealla 1165 m. Tänne ajettaessa tien molemmin puolin oli keltaisia vaara kylttejä. Miinoitettuja alueita vieläkin.

Seuraavaksi menimme Jordan-joen alkulähteille. Jordan joki alkaa kolmesta eri pikkujoesta. Nyt tuo joki oli melkein kuiva alkukohdassaan, eli Banyas-lähteellä. Laskeuduimme alaspäin ja ajoimme aivan Libanonin rajan tuntumassa. Matkamme jatkui kohti Tiberiasta, jossa kaupungin keskustassa kävimme timanttihiomossa.

Maanantaina lähdimme kohti Kaanaa. Jeesuksen ensimmäisen tunnusteon paikkaa. Seuraava kohde Nasaret. Kaupunki oli Jeesuksen vanhempien Marian ja Joosefiin kotikaupunki. Neitsyt Marialle omistettu kirkko on kaupungin tärkein vierailukohde. Sen pohjakerroksessa on luola ja tämän luolan oletetaan olevan Marian kodin paikalla.

Aamulla laukut bussiin ja kohti Jerusalemia, matkalla pysähdyimme Kuolleen meren rantaan. Uimme tai oikeastaan kelluimme suolaisessa kuolleessa meressä ja voitelimme itsemme iholle hyvää tekevällä mudalla, vesi oli hurjan lämmintä, sitten suihku ja matka jatkui Jerikon keskustaan lounaalle, leipä ja falafel, israelilainen herkku, joka on öljyssä paistettu kasvispyörykkä. Bussikyyti jatkui kohti Jerusalemia sieltä Betlehemiin, missä oli meidän Saint Gabriel Hotel.

Keskiviikkona kävelimme paljon, koska tutustuimme Jerusalemin tärkeimpiin kohteisiin. Bussi vei meidät Vanhan kaupungin portille, josta jalkauduimme ja bussi hakisi meidät iltapäivällä toiselta puolen vanhaa kaupunkia. Aurinko paistoi kuumasti, vaikka oli vasta aamupäivä. Ensimäiseksi menimme Länsimuurille eli Itkumuurille, muuri on ollut juutalaisten rukous- ja pyhiinvaelluspaikkana jo vuosisatojen ajan. Nykyään muurin edustalla on erikseen miesten ja naisten rukouspaikat, miesten vasemmalla ja naisten oikealla puolella. Paikalla rukoilevilla juutalaisilla on vanhastaan tapana työntää muurin kivien väliin paperipaloja, joihin on kirjoitettu rukous. Opas-Ilkka meni meidän ryhmän miesten kanssa muurille ja me naiset katselimme naisten osastoa. Miehet saivat päähänsä kipan. Kipa on juutalaisten miesten rukouspäähine.

Seuraava kohde oli Via Dolorosa, se on reitti, jota pitkin Jeesus vietiin ristiinnaulittavaksi. Via Dolorosan varrella on yhdeksän neljästätoista kärsimysnäytelmäkulkueen pysähdyspaikasta. Viimeiset viisi pysähdyspaikkaa ovat kirkon sisällä. Sen varrella on Pyhän Haudan kirkko.

Golgata on vilkkaan bussiaseman vieressä, puutarha-alueen reunalla.

Seuraavana oli puutarhahauta, Vapahtajan kuoltua ristillä hänen ruumiinsa pantiin kallioon hakattuun hautaan. Puutarhahaudan alue oli tunnelmallinen, siellä oli monia pyhiinvaeltajaryhmiä pitämässä hartauksia.

Torstaina oli vuorossa Betlehem. Ensimmäisenä Betlehemin syntymäkirkko, se on yksi vanhimmista toimivista kristillisistä kirkoista. Kirkko on rakennettu paikalle, jossa Jeesuksen uskotaan syntyneen. Kaikkein pyhimmän kohdalle asennettiin tähti, 14 sakarainen, tarkoittaa Via Dolorosan 14 asemaa. Luolassa on myöskin seimi.

Päivän vaikuttavin kohde oli juutalaisvainojen museo Yad Vashem, jossa oli myöskin osasto lasten muistolle, pimeässä käytävää pitkin kulkien kuulutettiin lasten nimiä. Susanna Kokkonen otti meidät vastaan ja kertoi museon historiasta ja nykypäivästä.

Perjantaina vielä Getsemanen puutarha, Siionin vuori, Davidin hauta, Yläsali ja Kukonlaulun kirkko. Getsemanen puutarhassa on viljelty öljypuita.

Daavidin hauta, joka oli kivipaasi rakennuksessa, jonne miehet ja naiset menivät eri puolille.

Kukonlaulun kirkkoon Jeesus tuotiin ennen ristiinnaulitsemista. Kirkon vieressä olevien portaiden kerrotaan olevan Jeesuksen aikaiset, joilla Jeesus on kävellyt.

Nyt oli kaikki tämän kuuntelijamatkan Israelin nähtävyydet nähty, palasimme hotelliin illalliselle ja laukkujen pakkaaminen ja muutaman tunnin yöunet, kunnes oli lähtö lentokentälle, josta Istanbulin kautta Helsinkiin. Turkish Airlines lentoyhtiö tarjosi ruokailut ja juomat sekä meno- että paluumatkalla. Helsinkiin saavuttaessa sää oli aurinkoinen ja vielä syksyisen lämmin. Näin matkalaiset lähtivät kukin omille tahoilleen toivotellen, että ehkä jollain matkalla taas nähtäisiin.

Vaikka olisit käynyt Israelissa monia kertoja, niin jokaisella Israelin matkalla oppii jotain uutta. Ja eihän kertauskaan ole pahitteeksi.

Kiitos oppaallemme Ilkka Garaisille kattavasta opastuksesta ja raamatun kertomuksista pyhillä paikoilla.

Kiitos mukavasta matkaseurasta kaikille mukana olleille
Irene ja Markku Järviradiolta