Nykyisen Pariisin asemakaava on Napoleon III:n ajalta 1852-1870. Hän antoi määräyksen Georges Eugene Hausmannin johdolla suorittaa kaupungissa laajakantoinen modernisoimishanke, joka muutti Pariisin kaupunkikuvaa. Tänä päivänä nähdään edelleen kaupungissa vahva Hausmannilainen kädenjälki tikkusuorine katuineen ja rakennuksineen, jotka ovat näyttäviä katseen vangitsijoita.
Pariisin ydinkeskustassa on 3,5 miljoonaa asukasta ja koko Pariisin alueella, jossa on 20 keskusta, asuu noin 10 miljoonaa asukasta. Ranskan kokonaisasukasluku on noin 67,4 miljoonaa asukasta. Pariisi on väkiluvultaan Euroopan unionin alueen suurin metropolialue ja maailman metropoleista 30 suurimman joukossa.
Ranskassa on määräys puhdistaa rakennuksia viiden vuoden välein. Tällä hetkellä rakennusten ulkokuoria puhdistetaan silmällä pitäen jo Pariisin olympialaisia 2024.
Pariisi on matkailijalle täynnä mielenkiintoisia historiallisia ja monumentaalisia kohteita, joihin liittyy vahva arkkitehtuuri ja historia. Silmäkään ei jää osattomaksi. Ainutlaatuiset museot, kirkot ja taiteellisuus luomoavat Pariisin matkaajan.
Teimme Järviradion kuuntelijamatkan 16.–20.5.2022 Pariisiin. Koimme loistavalla porukalla ainutlaatuisia kokemuksia kaikilla aisteillamme. Historia, taide, rakennukset (museot, kirkot ja muut rakennukset), musiikki, ruoka jne luomosivat matkalle osallistuneet. Aurinkoinen mieli ja positiivinen asenne loivat mahtavan lisämausteen. Opastus matkallamme oli parasta ykkösluokkaa.
Tässä muutamia asioita matkamme kohteista:
1. Eiffel-torni rakennettiin 1889. Torni juhlisti vuoden 1889 Pariisin maailmanäyttelyä. Arkkitehtina toimi sillanrakennusinsinööri Gustave Eiffel. Torni suunniteltiin maailman korkeimmaksi rakennukseksi. Eiffel-tornia rakennettiin kaksi vuotta 300 rakennusmiehen voimin. Kävimme hissillä tornissa kolmannessa kerrokseesa ihailemassa kaunista Pariisin kaupunkia.
2. Riemukaari on yksi Pariisin kuulusimmista nähtävyyksistä. Napoleon Bonaparte aloitti sen rakentamisen 1806. Ulkopuolella koristavat monet kohokuvat kuvastamassa aikaisempia taisteluita. Riemukaaren alla on ikuinen tuli kunnioittamassa ensimmäisessä maailmansodassa taistelleen tuntemattoman sotilaan hautapaikkaa.
3. Versaillesin palatsi muistuttaa ja kertoo eri kuninkaista ja heidän tapahtumistaan. Ensimmäiset rakennukset pystytettiin 1624 (Ludvig XIII). Alun perin rakennus toimi metsästysmajana. Ludvig XIV laajensi rakennuksia linnaksi 1661-1688 ja muutti Pariisista Versaillesin palatsiin. Kuninkaiden palatsina Versailles toimi vuodesta 1682 alkaen aina vallankumoukseen asti 1789. Versaillesin rauhansopimus allekirjoitettiin palatsin kuuluisassa peilisalissa 1789. Versaillesin palatsissa voi nähdä historiaa kuninkaiden ja koko hovin elämästä valtavine tauluineen ja sen ajan huonekaluineen. Palatsia ympäröivä puisto on myös näkemisen arvoinen.
4. Louvre on yksi maailman vanhimmista museoista ja maailman suurimpia. Louvren perusti kunigas Filip II, jonka hallituskausi alkoi 1190. Rakennuksen alkuperäinen tarkoitus oli suojella Pariisin läntistä rajaa. Se oli neliönmuotoinen linna, jossa oli paksut kiviseinät. Eri kuninkaat ovat saneerannet ja rakentaneet museoon lisäsiipiä. Museo on 500 metriä pitkä. Kuvat ja patsaat kuvastavat hyvin eri aikakausia ja ihmisten, ennen kaikkea kuninkaiden elämää.
5. Montmartre (marttyyrien vuori) on Pariisin pohjoisosassa 18. kaupunginosassa sijaitseva kaupungin korkein kukkula. Se on tunnettu historiastaan taiteilijoiden asuinpaikkana. Kukkulan on arveltu saaneen nimensä siitä, että Pariisin ensimmäinen piispa Pyhä Dionsius kärsi siellä marttyyrikuoleman vuonna 272. Tästä muistuttaa mm. kukkulalla sijaitseva valkoinen katedraali Sacré-Coeur. Kirkko on tutustumisen arvoinen. Kukkulan vieressä on Pariisin ainut viiniviljelmä, josta tehty viini huutokaupataan aina lokakuussa hyväntekeväisyyden hyväksi.
Montmartrella on värikäs historia ja se alkoi viehättää taiteilijoita 1900-luvun alussa. Tuohon aikaan alueella toimivat kabareet ja kahvilat. Tuolla alueella ovat asuneet mm. Pablo Picasso ja Vincent van Gogh. Alueella on asunut myös joukko tunnettuja säveltäjiä kuten Claude Debussy ja Erik Satie ja aikaisemmin Frédéric Chopin. Nytkin alueella toimii useita paikallistaiteilijoita, jotka ovat vuokranneet taiteilijoiden aukiolta paikan.
Alueella toimii edelleen mm. Punainen Mylly (Moulin Rouge) ja Le Chat Noir. Ruokailu ja kaksi tuntia ruokailun jälkeen tapahtuvat kabaree, can-can, akrobaatit ja musiikki laulajineen luovat valtavan elämyksen, jota ei kannata missään tapauksessa jättää väliin.
6. Pariisin Notre-Dame ei ollut vielä odotuksista huolimatta avoinna 2019 tapahtuneen tulipalon jälkeen. Korjaukset ovat meneillään. Katedraali valmistui 1300-luvun alkupuolella ja se entisöitiin 1845–1864. Toivotaan, että matkailijat pääsevät kokemaan pian taas katedraalin historiaa ja tuon ajan henkeä. Pariisissa on noin 200 Roomalais-Katolista kirkkoa ja lukuisa joukko muita kirkkokuntia.
7. Myös Seine on tietenkin koettava Pariisin matkalla. Pariisin halki juoksevan Seinen ympärillä voi kokea ainutlaatuista arkkitehtuuria ja historiaa. Joella on myös seilattava. Järviradion kuuntelijamatkalla koimme tämän elämyksen ja pääsimme nauttimaan laivalla maukkaasta ruoasta ja ranskalaisesta viinistä. Ranskassa ravintolassa tuodaan viinipullot pöytään, pullo kolmea henkilöä kohden.
Järviradion kuuntelijamatkalla koimme mieleenpainuvia elämyksiä, historian henkilökohtaisia kokemuksia. Ruoka oli hyvää. Matkalaiset olivat ykkösluokkaa.
Suuret kiitokset kaikille Järviradion kuuntelijamatkalla olleille, oppaallemme Leilalle sekä matkanjärjestäjälle Pamplemoussen Heidille!
Pauli Kankaanpää