Unelmaloman antia: Pyhässä maassa Jeesuksen jalanjäljissä

Alajärvi, Tiina Paalijärvi

On se hienoa, kun lentokoneet keksittiin, niillähän hurauttaa mannerten ja merten yli eri maihin. Pimeyttä pakoon ja auringon alle, siinä lääke arjen harmauteen. Mutta mitä ihmeellistä on Israelissa, Jumalan omaisuuskansan keskellä, sen pyhissä paikoissa ja Jeesuksen jalanjäljissä? Jokaisella on oma matkakertomuksensa, mutta usein siitä tulee entistä syvempi hengellisesti.



Alajärven seurakunta ja Järviradio tekivät hiljaisen viikon ja pääsiäisen ajankohtana matkan, jossa mukana olivat ympäri Suomea kohteesta kiinnostuneita, mukavia ja iloisia ihmisiä.

Lentokone laskeutui Tel Avivin kentälle ja lämmin Israelin kevättuuli, noin +22 astetta, muina päivinä jopa +29-30 astetta, hiveli suomalaisten kasvoja. Bussi odotti reittiä Tiberiakseen, Genesaretin järven tuntumassa sijaitsevaan hotelliin.

Kapernaumin linnan ja synagogan raunioita. Täällä Jeesus opetti synagogassa ja teki ihmetekoja raamatun sanan mukaan.

 

Jeesus ja opetuslapset

Genesaretin järvi toi mieleen Jeesuksen ja opetuslapset. Miten monta ihmetekoa Jeesus teki heidän katseidensa alla, vain hälventääkseen epäuskoa ja lisäten uskoa Jeesuksen voimaan ja jumalisuuteen. Pyhiinvaeltajat eri maista kulkivat ryhmiensä kanssa eri retkikohteissa: venäläiset, argentiinalaiset, kiinalaiset, japanilaiset, meksikolaiset, nigerialaiset, korealaiset, norjalaiset, ruotsalaiset, saksalaiset ja tietenkin suomalaiset jne. Kaikkia kiinnostivat kristikunnan kaksi ydinsanomaa Betlehemin Jeesuksen syntymä ja pääsiäisen ajan tapahtumat Jeesuksen tiestä, Getsemanesta Golgatan keskimmäiselle ristille, hänen kuolemansa ja ylösnousemus. Kaikkea tätä todistivat myös yli 2000 vuotta sitten 12 opetuslasta. Tätä opetuslapseutta omalla kohdallaan varmaan kyseli myös moni: mikä on minun tehtäväni kristittynä, mitä sinä Herra haluat minun tekevän?

Autuuksien vuoren kirkko. Tässä kirkossa oltiin Jeesuksen syntymän ja joulun ajan tunnelmissa. Turistiryhmämme lauloi Jouluyö juhlayö muiden kansainvälisten ryhmien tapaan omalla kielellä.

Itkumuuri, omat ja ystävien rukoukset

Matkalaisten kokemukset rauhasta ja pyhän tunnusta olivat tälläkin ryhmällä yksituumaiset. Myös retkikohteista vaikuttavimpina nousivat esille Itkumuuri, puutarhahauta ja juutalaisvainojen museo. Israelin matka onkin jokaisen henkilökohtainen rukouspolku itseä ja elämää kohti.

– Täällä olevaa rauhaa ei voi selittää, se on murheiden yläpuolella, täällä ikään kuin elämä seisahtuu siihen rauhaan, totesi Raili Savola Lappajärveltä. Hän vietti ikimuistoisia hetkiä äitinsä Sointu Yli-Sikkilän, 83 v., kanssa.

Sointu nautti taas kaikesta, lentomatkakin olisi saanut kestää pitempään, niin mielenkiintoista oli lennellä taivaan kannen alla. Itkumuurille moni suomalainen vei rukouskäärönsä ja ystäviensä jättämät rukoukset. Sinne mentiin hartaudella ja työnnettiin rukouslaput muurin aukkoihin. Pois päin tultiin kääntymättä, näin kunnioitus Jumalaa kohtaan tuli esiin tavalla – en halua kääntää sinulle selkääni Jumala! Puutarhahaudan pyhyys ja ehtoollinen sen ääressä toi ikään kuin taivaan Jerusalemin sydämeen, mieleen ja sieluun.

Karmelin vuori ja Muhraka olivat ensimmäiset turistikohteet. Tässä lentomatkasta toipuneet matkanjohtajat Tarja Kultavuori (vas.) Järviradiosta ja Tiina Paalijärvi Alajärven seurakunnasta.

Ihmisenä ihmiselle

Jerusalemin kadut ja basaarit vilisivät innokkaita, paikallisia kaupustelijoita. Ilo oli kaikkien kasvoilla säteilevä. Pullapoika toi juuri leivotut antimensa suomalaisten eteen ja monelle herahti vesi kielelle. Hän huusi: EI RAHAA, EI MAHAA ja sai monet nauramaan ääneen. Näin siis Pyhässä maassa on tavallisia arjen tallaajia, joiden nimen Jeesus haluaisi kirjoittaa ikuisen elämän kirjaan. Monen nimi siellä jo onkin. Jotenkin syvä kiitollisuus siitä, että saan näin syntisenä ja armahdettuna lukeutua taivaan Jerusalemin kansalaisten joukkoon, tuo armon ja Jeesuksen rakkauden yhä lähemmäksi. Tiberiaan ja Jerusalemin rauhassa se usko vahvistuu ennen näkemättömällä tavalla.

”Ei rahaa, ei mahaa..” huusi paikallinen pullapoika Jerusalemin torilla ja sai veden herahtamaan kielelle matkalaisten keskuudessa. Tässä on komea ryhmämme.

Paluumatka Suomeen

Oli lähdön aika. Kiitolliset halaukset oppaalle Marjaana Rissaselle, matkanjohtajille Tarja Kultavuorelle ja Tiina Paalijärvelle. Moneen uuteen ystävään ja esirukoilijaan sai tutustua ja näin tämä uskovien yhteys ylittää rajoja Herrankin tahtomalla tavalla. Tiina ja Tarja lauloivat vielä Tiberiakselle ja Jerusalemille säkeet: Isä taivaan, Isä suurin, tätä kaupunkia kädelläsi siunaa.Siellä syvänä, joki virtaa, missä poikasi risti loistaa. Siellä syvänä joki virtaa elävää vettä.

Iloa ja naurua liittyi paljon matkaan ja jotain ymmärrystä aisti siitäkin, mikä Raamatun Saaralle tuli, kun niin häntäkin kovasti nauratti. Ilo jäi elämään.

 

Naurua riitti myös lentokoneessa, kun tiedottaja-Tiina onnistui vyöttämään itsensä vierellä istujankin vyöhön. Päällä oli siis kaksoislukitus aikansa ja siinähän tuo tollikko pysyi paikoillaan aina Helsinki-Vantaan lentokentälle asti.