Arto Lahti: EU-Eurooppa myrskyn silmässä

ALKUSANAT

Tämä kirja edustaa pyrkimystä antaa realistinen kuva teorioiden ja faktan valossa Suomen kansainvälisestä liiketoimintaympäristöstä. Taustalla on laaja joukko tutkimuksia ja kirjoja, joissa kuvataan suomalaisten yritysten markkinastrategista päätöksentekoa. Maailmaa, jossa elää liki 8 miljardia ihmistä, varjostaa sotilaallisten konfliktien uhka. Tämä ei ole mitään uutta aurinkon alla, sillä koko tunnetun historian ajan sotaa on käytetty keinona ratkoa kansakuntien välisiä suhteita. Ihminen, joka katsoo olevansa viisas homo sapiens, ei ole oppinut mitään koko tunnetun historian aikana. Venäjä, jonka alueeseen ja kansaan kohdistui 1. ja 2. maailmansodan aikana suuri tuho, on vuodesta 2022 käynyt tuhosotaa Ukrainaa vastaan. Sodalle on yhtä vähän syytä kuin aiemmille suursodille. Eurooppa on taas myrskyn silmässä. Euroopassa on kaksi yli vuosisadan kestänyttä rauhan kautta. Rooman valtakunnan Pax Romana (’roomalainen rauha’) oli suhteellinen rauhan aika keisari Augustuksen kaudesta 27 eaa. – 14 jaa. vuoteen 180 jaa., kun keisari Marcus Aurelius kuoli. Toinen rauhanjakso alkoi, kun vuonna 1815 Wienin ”tanssiva” konferenssi Napoleonin sotien voittaneiden hallitsijoiden kesken sitoutui voimatasapainon säilyttämiseen. Rauhan aika säilyi 1. maailmansotaan, vaikka kansallisvaltiot kuten Saksa yhdistyivät sodan avulla. Kansleri Otto von Bismarck oli 1800-luvulla Saksan yhdistymisen arkkitehti. Hän nojasi historian opetuksiin ja uskoi, että hän ”tekee historiaa”. Saksan keisarikunta jatkoi Rooman ja Kaarle Suuren valtion (800–1918) hallintoa ja oli talousihme (Wirtschaftswunder). Tuskin kukaan olisi arvannut, että Eurooppaan syntyy kaksi ”sosialistista hirviövaltiota”: Stalin johti Neuvostoliittoa, jossa sivistyskansaan johti mongolivallan oppeja soveltava bolseviikki. Hitler loi kansallissosialistisen hirviövaltion Saksasta, joka Rooman ajasta oli ylläpitänyt kristinuskoon nojaavaa humanismia ja sivistystä Euroopassa. Kumpikin diktaattori nousi valtaan rikollisen terrorin avulla.

Yhdistyneet kansakunnat (YK) perustettiin 24.10.1945 San Franciscossa. Sen suurena tavoitteena oli vahvistaa demokraattisia, liberaaleja valtioita. Kansainliitto lopetti itsensä 18.4.1946 ja siirsi tehtävänsä YK:lle, päämaja on New Yorkissa, jossa toimii mm. yleiskokous, turvallisuusneuvosto, kansainvälinen tuomioistuin ja sihteeristö. YK:n missio on taata keskeiset yrittämisen ja toiminnan vapaudet (Locke, Kant) maailmassa. YK:n missio ihmisoikeuksista ja kestävästä kehityksestä (Stiglitz) on hyväksytty mutta sen reunaehtona on talouskasvu, joka poistaa köyhyysloukut erityisesti Afrikassa, jossa väestönkasvu on talouskasvua nopeampaa. Keskeinen ongelma maailman kansojen yhteistyölle on köyhyys, jota ei ole poistettu YK:n Millenium-julistuksesta huolimatta. Hyvinvointivaltio on maailman kansojen yhteinen tavoite mutta se on mahdollinen vain, jos maailmassa vallitsee rauha. Kylmä sota oli aikakausi (1947–1991) tuli tunnetuksi siitä, että Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kilpailivat herruudesta. Yhdysvallat (liberaali demokratia ja markkinatalous) ja Neuvostoliitto (kommunismi ja suunnitelmatalous) pitivät yllä suhteellista rauhan kautta, koska kumpikin vältti keskinäistä konfliktia, vaikka molemmat suurvallat osallistuivat moniin alueellisiin konflikteihin. Maailmanpolitiikka muuttui ratkaisevasti, kun Kiinan kansantasavalta hyväksyttiin YK:n ja WTO:n jäseneksi. Kiina on WTO:n mallioppilas, joka uskomattoman taitavalla kauppapolitikalla on valloittanut länsimailta teollisia toimialoja ja niin, että länsimaiset yritykset ovat investoinneillaan Kiinaan luoneet Kiinan teollisen vallankumouksen. On vaikea jälkikäteen ymmärtää, miksi länsimaat ovat tähän sortuneet.  EU on häviäjä WTO-johtoisessa globalisaatiossa. Syy on teollisuuden merkityksen aliarvioiminen EU:ssa Saksaa lukuun ottamatta. Kiina jyrää pragmatismilla EU:n ja Yhdysvallat ja nousee tekoälyvallankumouksen avulla ylivoimaiseksi talousmahdiksi. Tuskin on kovin paljoa väärässä, jos esittää varoituksen. Tekoäly on vasta teollistumisen alkuvaiheessa ja on aika varmaa, että tekoälyvallankumous tuo mukaan talouskriisejä.

John Keynes (1883–1946) oli aikansa vaikutusvaltaisin taloustieteilijä ja hyvinvointivaltion teorian idean isä. Hänen nimeään kantava talousoppi pyrkii talouden vakauteen. Keynesin politiikkasuositus on: Valtio ylläpitää työllisyyttä vaikuttamalla kokonaiskysyntään suhdanteita tasaavasti. Vuonna 2008 alkaneen finanssikrisiin jälkeen Suomi ja monet muut EU-maat ovat Keynesiin nojautuen pyrkineet vakauttamaan talouden, mutta seurauksen on ollut hallitsematon työttömyyden kasvu ja julkisyhteisöjen velkaantuminen. John Keynes jakoi Jopeph Schumpeterin (1883–1950) näkemyksen: Markkinoiden toiminta on epätäydellisestä. Schumpeter uskoi epätasapainon korjaantuvan ”luovan tuhon” kautta. Keynesin mukaan taloutta ei voi jättää markkinavoimien armoille vaan valtiolla on legitiimi oikeus puuttua talouden epätasapainotilaan, kun siitä uhkaa tulla kansantaloudelle korjaamatonta vahinkoa. Keynes pyrki Schumpeterin tapaan parantamaan kapitalismin toimivuutta. Keynes nosti esiin talouden kokonaiskysynnän, joka hänen mukaansa määrää maan tuotannon ja työllisyyden tason. Näin valtiot Atlantin kummallakin puolella perustelevat vuonna 2008 alkaneeseen kriisiin liittyvää elvyttävää politiikkaa. Taustalla saattaa olla kohtalokas erehdys, sillä ei ole mitään varmuutta siitä, että EU-valtioilla olisi viisautta säännellä markkinoita. EU syntyi markkinoiden toimivuuden vartijaksi mutta siitä on muotoutunut byrokratian rakentaja. EU muistuttaa uhkaavasti Neuvostoliittoa hallintobykratialtaan, kun taas Kiina ja Yhdysvallat näyttäytyvät teknologiakapitalismin voittajina.
On syytä korostaa, että olin 1970-luvulta lähtien, jolloin toimin monissa tehtävissä teollisuudessa ja teollisuuden järjestöissä, yhteismarkkinoiden kannattaja. Nyt olen taipuvainen ajattelemaan, että EU on politiikkojen järjestö eikä yrittäjien ja kansalaisten. Osallistuin Ruotsissa ennen Euro-äänestystä järjestettyyn Euroa puoltavaan valistuskampanjaan, jonka järjesti elinkeinoelämän keskusliitto (Svensk Näringsliv). Olin osaltani intoa täynnä, kun mm. Uppsalan kahviloissa sain tilaisuuden perustella ruotsalaisille Euron siunauksellisuutta taloudelle. Hämmästykseni oli suuri, kun sain havaita, että ruotsalaiset taustasta riippumatta osasivat argumentoida kypsällä tavalla Euroa vastaan. Taisin siinä myöntääkin, että te ruotsalaiset olette oikeassa Euro-kritiikissä ja poliitikot väärässä. No vaikka asia oli jälkikäteen tarkastellen juuri näin, kampanjat järjestäjät eivät olleet ilahtuneita liiasta rehellisyydestä. EU ja EKP eivät itsessään ole erehdys mutta kummankin työkalupakki on tyhjä, kun jäsenvaltioiden politiikot tekevät järkevän politiikan usein mahdottomaksi. Taustalla on Euroopan kommunismin historia, josta on kirjoitettu mutta tutkimukseen olisi tarvetta. Suuri ”kummajainen” on Saksan ja Suomen sortuminen ”Putinin syliin”, kun kumpikin maa investoi Venäjän energiateollisuuteen. Erityisesti Suomessa pitäisi olla selvää, että Venäjä tai Neuvostoliitto on hyökännyt tänne historian aikana toistuvasti, jossa valossa Fortumin jättimäiset investoinnit Venäjän Siperian energialaitoksiin on uskomatonta hyväuskoisuutta. Saksan yhdistymistä vuonna 1991 seurasi kestävän kehityksen energiapolitiikka (Energiewende), joka oli esimerkillinen koko EU:lle mutta siinä ajoitus petti pahasti. Saksa on energiatuonnin varassa ja oli hätäistä ajaa alas ydinenergialaitokset ja luottaa Venäjän kaasun saatavuuteen. Vihreä politiikka on hyvä mutta vain kun siihen ydistyy järki.

Saksa on maailman 4. suurin talous Yhdysvaltain, Kiinan ja Japanin jälkeen ja viejänä 3. suurin Yhdysvaltain ja Kiinan jälkeen. Saksa säästää ja kerää pääomia, sillä vaihtotaseen ylijäämä on suuri. Vientituotteita ovat ajoneuvot, koneet, kemiantuotteet ja elektroniikka. Kauppakumppanit ovat Ranska, Italia, Iso-Britannia, Yhdysvallat, Alankomaat ja Belgia. Saksan maaperästä 1/3 on viljeltyä mutta mineraalivarat ovat vähäiset ja maa tuo pääosan energiasta mutta on silti teollisuusmahti. Saksan talouspolitiikka nojaa talouskuriin mutta myös panostaa. Maassa säädettiin vuonna 1991 solidaarisuusvero (Solidaritätszuschlag) Itä-Saksan kehittämiseksi. Saksa ottaa EU-maista eniten siirtolaisia, pakolaisia ja maahanmuuttajia. Saksa on EU:n teollisuuden ja kaupan keskus. Saksassa on 1800-luvulta lähtien tunnistettu työyhteisön vaikutus tuottavuuteen eli ihmisiä motivoi tosiasiat ja logiikka mutta myös tunteet ja sosiaalinen arvostus. Sotien jälkeen Suomea ja Saksaa määritti vahva käytännönläheisyys eikä tarvetta ollut abstraktiin teoreettiseen keskusteluun. Suomi on ajautunut kriisiin, sillä nettoveronmaksajia on niukasti, ja työn tuottavuus on rakentamisessa ja erityisesti julkisella sektorilla on heikko. Suomi on kasvattanut ”laiskoja” pääomia, mikä on johtanut aleneviin rajatuottoihin (decreasing returns), kun muut Pohjoismaat ovat onnistuneet rakentamaan talouskasvunsa kasvavien rajatuottojen (increasing returns) varaan. Suomen teollisuus on suhteellisesti vahva, joskin yksipuolinen mutta suuri heikkous on palvelut, joiden kansainvälistyminen on vähäistä. Suomessa tekoäly on käytössä kansalaisilla. Tekoälyn käyttö yrityksissä ja julkisyhteisöissä on jäänyt liian vähäiseksi, jotta se nostaisi tuottavuutta Bell-tutkimuksen viitoittamalla tavalla, jossa esimerkkinä on Yhdysvaltain noin 100 korkean teknologian keskusta.

Systeemiteoria tarjoaa teoreettisen taustan päätöksentekotilanteiden kartoitukselle suhteessa tulevaisuuteen. Yleisesti päätöksentekotilanteet luokitellaan neljään eri ryhmään: (1) Yksinkertaisia systeemejä koskeviin, (2) monimutkaisia systeemejä koskeviin, (3) kompleksia systeemejä koskeviin ja (4) kaoottisia systeemejä koskeviin päätöksentekotilanteisiin. Esimerkiksi pörsseissä käytetään päätöksentekorobotteja, jotka toimivat algoritmien pohjalta. Tämän tyyppinen mahdollisuus on yhä enemmän mahdollinen vaihtoehto yrityselämän ja julkisen hallinnon organisaatioille jo pelkästään johtuen massadatan saatavuudesta. Erityisesti valtiovallan ja yritysten tulisi olla kiinnostunut tekoälyn ja robotisoinnin tuottamista mahdollisuuksista. Elämme teköälymurrosta ja mahdollisuus aikaisempaa paremmalle päätöksenteolle ovat ilmeinen. Nämä havainnot kertovat viime kädessä vain sen asian, jonka jo hyvin tiedämmekin – että rajoitettu rationaalisuus (bounded rationality, Herman Simon) on ongelma kaikessa inhimillisessä päätöksenteossa. Tämä näkyy erityisesti politiikassa, jossa päätöksenteko nojaa konsensuskantoihin. Kun tällä tavalla tehdään aina vain epäoptimaalisia päätöksiä, seurauksena on väistämättä taloudelliset ongelmat ja hyvinvoinnin lasku. Tieteellisen liikkeenjohdon kasainvälisesti johtavia instituutteja on Malik-instituutti kotipaikkana Sveitsin St. Gallen. Malik-instituutti on maailman johtava kokonaisvaltaista johtamisen ja hallinnon osaamista tarjoava yritys, joka on palvelut yrityksiä ja yhteisöjä. Malik on kehittänyt järjestelmiä, jotka mullistavat strategisen johtamisen yrityksissä ja julkisyhteisöissä. Malik-oppi tarjoaa systeemisiä työkaluja kompleksisuuden ja dynamiikan hallintaan. Vuonna 1984 Malik julkaisi kyberneettisen strategisen johtamisen klassikkoteoksen (Strategy of the Management of Complex Systems). Vuonna 1997 hän ennusti ”The Great Transformation 21” sen, mitä koemme tänään: pitkä ja hallitsematon yhteiskunnallinen turbulenssi, mihin liittyy talous- ja velkakriisi. Malik havaitsi, että kasvava monimutkaisuus globaaleissa järjestelmissä ja heikot johtamismenetelmät ovat kriisin pääasiallinen syy. Malikin työkalu on Syntegration®, siis menetelmä sopeuttaa teknologia organisaatioiden sosiaalisiin järjestelmiin reaaliajassa muuttuvassa ympäristössä.

Malikin suomennettu kirja ”Toimiva johtaminen käytännössä” on opas tehokkaaseen johtamiseen. Malikin mukaan johtajuus on opittava asia siis ammatti. On luontaisia ominaisuuksia, jotka auttavat menestymisessä johtajana mutta ammattijohtamisen voi vain oppia. Malik kyseenalaistaa perinteisiä ajatuksia johtajuudesta ja johtajakoulutuksista. Johtaja ei ole yleisnero. Jokainen ihminen on yksilö ja toimii vahvuuksiensa ja oman persoonansa kautta. Johtajan yksi keskeisimpiä tehtäviä on taata toimiva oppimisympäristö ja pitää oppimisprosessi käynnissä. Organisaatio ei saa olla riippuvainen yhdestä henkilöstä. Johtajan koetinkivi on se tila, johon organisaatio päätyy hänen jälkeensä eli jatkuvuus. Johtamisessa kaikki riippuu tuloksista. Tämä ei tarkoita vain taloudellisia tuloksia. Tärkeää ei ole titteli, vaan tärkeää on se mitä oikeasti tehdään. Hyvä johtaja näkee mahdollisuuksia, ongelmien sijaan. Kuitenkaan tarkoitus ei ole keskittyä ongelmiin, vaan johtajalle tärkeää on positiivinen ja rakentava ajattelu. Tehokkaassa johtamisessa valitaan tarkoin tärkeät painopisteet ja keskitytään niihin. Kukaan ei pysty pitämään koko maailman lankoja käsissään. Keskittyminen on avain tulokseen. Perustekijä, joka erottaa hyvän johtamisen huonosta, on tehdä enemmän hyviä kuin huonoja kompromisseja. Tärkeää on toimia niin, että on luottamuksen arvoinen. Hyvän johtajan erottaa muista se, että he eivät luota intuitioonsa. Tehokkuuteen ja tuloksellisuuteen voi pyrkiä innovaatioiden ja innostuksen kautta.  Fredmund Malikin oppien mukaan kuusi tehokkaan johtamisen periaatetta ovat:

 1.     Tulossuuntautuneisuus
 2.     Osa kokonaisuutta
 3.     Olennaiseen keskittyminen
 4.     Vahvuuksien hyödyntäminen
 5.     Luottamus
 6.     Positiivinen ajattelu