2. FinnFest-matkakertomus 2005

Järviradion matka Yhdysvaltoihin 7.-21.8.2005
SUKULOIMASSA FINN GRAND -FESTIVAALILLA

Suomussalmen Musiikkijuhlien ohjelmat saivat lämpimän vastaanoton

Ikimuistoinen kahden viikon matka Michiganiin on nyt ohi. Esiintyjäryhmällämme oli ilo esiintyä Amerikan serkuille ja sukulaisille sekä muille kuulijoille kolmessa eri tapahtumassa Finn Grand –festivaalilla Marquettessa 11.-14.8. Asuimme Northern Michigan –yliopiston oppilasasuntolassa koko ensimmäisen viikon. Sieltä oli hyvä kulkea kirpparilta ostetuilla pyörillämme eri puolille kampusta, joka oli festivaalin keskus. Sen välittömässä läheisyydessä sijaitsivat molemmat kirkot, joissa esiinnyimme. Hiki virtasi noin kolmenkymmenen Celsius-asteen lämmössä, mutta se ei tahtia haitannut.

 

Ensimmäisenä oli vuorossa Viitoitettu tie, joka monista rinnakkaistapahtumista ja suomalaisittain hieman heikohkosta tiedottamisesta huolimatta keräsi kymmeniä kuulijoita Gospel-tabernaakkeliin. ”Sukulaiset” tulivat jonossa lausumaan kiitoksiaan. Heidän joukossaan olivat myös Ruth ja Roy Jurva, jotka ovat ihan oikeasti sukulaisia.


Henkilöt vasemmalta: Saimi Tikkanen, Roy Jurva, Liisa Vähäsarja-Juntunen, Antero Karjalainen ja Ruth Jurva. Kuva on otettu Marquetten Gospel-tabernaakkelissa Viitoitettu tie -esityksen jälkeen.

Juntusia Puolangalta Amerikkaan

Roy Jurvan isoisä Niilo Juntunen muutti nuorikkonsa Anna Moilasen kanssa Michiganiin 1800-luvun lopulla Puolangan Törmänmäen Paakanasta, joka oli Salomon Juntusen isännöimä suuri tila. Isä Salomon ei suvainnut sitä, että Niilo-poika halusi naida torpparin tytön, eikä luvannut tilaa perinnöksi tällaiselle parille. Niinpä nuori pari, saatuaan jo ensimmäisen tyttölapsensa, katsoi parhaaksi lähteä meren taakse. Amerikassa heille syntyi vielä kymmenen tytärtä, joista Helmi –niminen on Roy Jurvan äiti. Royn isoisä Niilo eleli kalastuksella, johon Michiganissa onkin oiva tilaisuus; onhan siellä maailman suurimman järven Lake Superiorin lisäksi lukuisia pienempiä vesistöjä.

Roy ja pohjalaista sukujuurta oleva Ruth saapuivat myös Serenate – Säveliä rakkaudelle esitykseemme Pyhän Markuksen luterilaiseen kirkkoon. Sinne tuli myös Floridan Kainuu –viikolta tuttuja ystäviämme. Seurakunnan naispastori ilahtui välittämästämme Kajaanin seurakunnan lahjasta, kauniista maljakosta, mutta totesi, että esitys oli vielä monin verroin kauniimpi.
Klassisen musiikin konserttimme sai myös ihailijoita. Onneksi olin ottanut matkalaukkuun muutamia Kiannon sanoittamia lauluja, sillä viulistimme rasitusvamman vuoksi lisäsimme ohjelmaan Matti Harisen esittämiä yksinlauluja, jotka toivat kotiseutuhenkeä muuten Schubertin ja Rahmaninovin sävellyksiä sisältäneeseen ohjelmaamme. Harisen lisäksi ryhmässämme esiintyivät lausuja Saimi Tikkanen, viulisti Liisa Karhu sekä allekirjoittanut pianistina.


Amerikan Hannekseen, suomussalmelaiseen pästimestariin liittyvä tuoli Finn Grand -festivaalilla. Koristeltuja tuoleja oli Marquettessa festivaalialueella yhteensä 2005 kpl.

Uusia ystäviä ja kontakteja

Ei voi sanoin kuvata sitä ystävällisyyttä, jota saimme osaksemme eri puolilla Michigania. Teimme päivän retken myös Kuparisaarille Hancockiin ja aina Copper Harboriin, osavaltion pohjoiskärkeen asti. Siellä oli valtatie 41:n päätepiste. Tuntui, että on nähnyt paljon Amerikkaa, kun edellisellä kerralla Floridassa valloitimme USA:n eteläkärjen samaisen valtatien toisessa päässä Key Westissä.

Hancockissa meille järjestyi vierailu Finlandia –yliopistoon ja sen yhteydessä toimivaan suomalaisamerikkalaiseen kulttuurikeskukseen (Finnish-American Heritage Center). Saimme mitä sydämellisimmän vastaanoton ja Suomen ystävä Benjamin A. Larson esitteli koko kampuksen.

Toisella viikolla olimme majoitettuina perheisiin Kajaani – Marquette –ystävyyskaupunkidelegaation jäseninä. Etuoikeuksiimme kuului myös osallistua eri puolille maakuntaa suuntautuville retkille, jotka olivat oma lukunsa kaivos-, tehdas- ynnä muine vierailuineen. Viesti Suomussalmen Musiikkijuhlista kulki mukana ja festivaalimme herätti paljon kiinnostusta. Kokemuksia rikkaampana ja kiitollisin mielin


Vierailulla Finlandia Universityn suomalaisamerikkalaisessa kulttuurikeskuksessa. Henkilöt vas. Benjamin A. Larson, Liisa Vähäsarja-Juntunen, Matti Harinen, Rauni Kormilainen- Kemppainen, Ville Kemppainen, Liisa Karhu, Saimi Tikkanen ja Antero Karjalainen.

 

Teksti ja kuvat: Liisa Vähäsarja-Juntunen