Israelin matka 14.-21.10.2007

Sunnuntai 14.10.
Tässä kuvassa olemme yhdessä koolla ja tämä kuva on otettu Getsemanen puutarhassa. Meillä oli todella hyvä ryhmähenki josta me olemme varmaan kaikki samaa mieltä. Huumori kukki ja meillä oli todella hauskaa. Vaikka olimme aluksi vieraita toisillemme niin tulimme tuntemaan toisemme hyvin viikon aikana.

 

Ensimmäinen paikka jossa kävimme oli öljymäki, josta oli upea näkymä temppelivuorelle. Paikka on nykyisin arabien hallussa ja sitä kutsutaan Kalliomoskeijaksi. Arabien keskuudessa se on kolmanneksi pyhin paikka maailmassa. Arabit uskovat Muhammedin nousseen ylös taivaaseen juuri tuolta paikalta. Juutalaisille tämä paikka sitä vastoin on pyhä siitä syystä, että Aabraham aikoi uhrata Iisakin, ja toiseksi Salomo rakensi temppelin juuri tuolle alueelle. Juutalaisilla on nykyisin suuri halu rakentaa kolmas temppeli.

Maanantai 15.10.

Kävimme Jad Vashem nimisessä vainojen museossa, jossa oli kuvia ja esineitä natsi-saksan ajasta. Tuo kauhea aika oli kuvattu tapahtumajärjestyksessä kohti vapautta. Tie vapauteen oli erittäin raskas. 6 miljoonaa juutalaista kuoli kansanmurhassa josta lapsia surmattiin 1,5 miljoonaa. Vainojen museossa käynti oli tuona päivänä todella mieleenpainuva kokemus jota ei unohda koskaan.

Lapsille oli pystytetty oma muistomerkki kansanmurhan johdosta. Muistomerkki kuvaa parhaiten natsi saksan ajan julmuuden. Pylvään päät ovat lyhennettyjä joka kuvaa hyvin ennenaikaista elämän päättymistä.

Kävimme Theodor Herzlin -nimisellä hautausmaalla. Siellä oli politiikan suurimpia juutalaisjohdon ihmisiä haudattuna. Rabinin hauta on tunnetuin hauta joka näkyy edessä. Siellä oli Goldan Meirin, Menahem Beginin ja muut tunnetut henkilöt haudattuna. Hautausmaa oli todella kaunis paikka ja hyvin sykähdyttävä. Siellä kannatti käydä katsomassa millainen hautausmaa on suomen hautausmaahan verrattuna.


Kävimme vielä samana päivänä Jeesuksen ajan pienoiskaupungissa joka on suhteessa 1:50. Siinä näkyy temppeli, joka oli Jeesuksen aikana. Ensin on temppelin esipiha ja sen jälkeen pyhä jossa vain papit saivat olla ja sisempänä on kaikkein pyhin johon ylimmäinen pappi meni kerran vuodessa. Silloinkin hänen piti mennä veren kanssa, muutoin hän olisi kuollut. Tämä tapahtui suurena sovituspäivänä Jom Kippur-päivänä ja se vietettiin heinäkuussa.

Tiistai 16.10.

Olemme tässä kuvassa Getsemanessa, jossa Jeesus rukoili ennen ristiinnaulitsemista. Raamattu kertoo kuinka hän hikoili verta tuskassaan ihmiskunnan vuoksi. Jeesus otettiin kiinni myös tällä samalla paikalla ja vietiin ristiinnaulittavaksi. Nämä puut voivat olla hyvin todennäköisesti Jeesuksen ajalta.  Öljypuu voi elää yli 2000 vuotta ellei jopa pidempäänkin. Jos nämä puut osaisivat puhua, niin niillä olisi paljon kerrottavaa meille.

Tässä kuvassa olemme länsimuurin eli itkumuurin edustalla, joka on Salomonin aikainen temppelin muuri. Juutalaisille tämä on pyhä paikka juuri tuon muurin alkuperän vuoksi. Juutalaiset rukoilevat tuon muurin läheisyydessä ja vievät rukouslappuja, jotka he sullovat muurin koloon.

Itkumuurin läheisyydessä oli sotilaita, jotka olivat valmiita poseeraamaan kun kysyin lupaa kuvata heitä. Kuten kuvasta näkyy heillä on iloinen ilme ja yhteishenki on sen mukainen.

Tässä me olemme puutarhalla, jota pidetään Jeesuksen aitona hautapaikkana. Kuten monet voivat sanoa Jeesus ei ole enää siellä, vaan hän on totisesti ylösnoussut Herra ja Vapahtaja. Vietimme samalla ehtoollista puutarhahaudalla, joka oli hieno kokemus sille päivälle. Monet kertoivat jälkeenpäin puutarhalla vietetyn ehtoollisen olleen päivän kohokohta.

Keskiviikko 17.10.

Olemme tällä kertaa kuolleen meren rannalla. Kuollut meri sijaitsee 400 metriä merenpinnan alapuolella.  Siellä oli lämmintä 35 astetta varjossa. Kuten kuvasta näkyy olemme mustan mudan peitossa.  Meillä oli mahdollisuus käydä rikkialtaassa uimassa ja sen lämpötila oli 45 astetta. Kun tulin rikkialtaasta pois, niin tuntui siltä että ilma oli jäähtynyt. Kävin kolmessa eri paikassa: mustan mudan kylvyssä, uimassa kuolleella merellä ja rikkialtaassa. Näillä on kuulemma hyvä terveydellinen vaikutus varsinkin ihotaudista kärsiville. Suosittelen lämpimästi kaikille, joilla on mahdollisuus mennä sinne.

Kuolleen meren suolapitoisuus on 30 prosenttia ja sen vuoksi ihmiset kelluvat hyvin vedessä. Itse kävin uimassa ja hyvin pysyin pinnalla. Kuolleen meren suoloja käytetään hyväksi maataloudessa ja teollisuudessa. Vesi sisältää magnesiumia, kalsiumia, natriumia, kaliumkloridia ja muita suoloja. Kuollut meri laskee puoli metriä vuodessa ja tätä vauhtia vuoden 2050 paikkeilla kuolleen meren pohja tulee vastaan.

Torstai 18.10.

Tuona päivänä kävimme Galilean järven risteilyllä. Tässä kalastaja näyttää meille kuinka kalaa pyydystetään, mutta sillä kertaa ei tullut mitään. Koimme kuinka tuuli voi yltyä myrskyksi yhdessä hetkessä niin kuin evankeliumeissa kerrotaan. Se johtuu siitä, että tuuli tulee Välimereltä Kyyhkysolan kautta ja saa aikaan myrskyn. Raamatussa kerrotaan kuinka Jeesus käveli vetten päällä ja tyynnytti myrskyn. Tämä raamatun kertomus tuli eläväksi matkan aikana.

Kävimme Jordan-joen alkulähteellä jonka nimi oli Banjas. Täältä vesi virtaa Galileanjärveen. Veden pauhina oli todella suuri eikä toisten ääntä paljon kuulunut. Lisäksi vesi oli hyvin raikasta ja  kirkasta. Se muistuttaa siitä kuinka Jeesus on itse elämän veden lähde joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Itse join vettä ja se oli hyvää.

Perjantai 19.10.

Tutustuimme matkan aikana indonesialaisiin ja kyselimme heidän oloistaan siellä. He kertoivat herätyksestä joka siellä vaikuttaa. He kertoivat kuinka sairaita paranee ja Jeesus on ilmestynyt monille. Heidän olemuksensa oli täynnä iloa, jota he näyttivät ulospäin. Myöhemmin meillä oli hyvä hetki Taaborinvuorella, jota pidetään Jeesuksen kirkastusvuorena. Parkkipaikalla ollessa me jouduimme odottelemaan taksia jotta pääsisimme alas. Odotellessa taksia me lauloimme hebreankielisen laulun ja lauloimme vielä toisenkin hebreankielisen laulun. Se oli sille päivälle oikea kirkastusvuorihetki jota en unohda koskaan.

Tässä on Rooman ajan risti, johon teloitettavat laitettiin. Se oli siihen aikaan julmin kidutuskuolema, jonka teloitettava koki. Monet kuolivat ristille tukehtumalla, koska uhrin piti pysyä tietyssä asennossa koko ajan. On hyvin mahdollista että Jeesus olisi kantanut poikkipuuta eikä välttämättä koko ristiä. Risti on hyvin karun näköinen, mihin emme ehkä suomessa ole tottuneet näkemään.

Lauantai 20.10.

 

Olemme tässä kuvassa Sachnen kansallispuistossa. Se oli meille viimeinen paikka jossa kävimme. Paikka oli kuin paratiisi maan päällä. Siellä oli runsaasti porukkaa ja he nauttivat siellä olosta. Kun olimme uimassa niin huomasimme pusukaloja jotka tulivat jalkaan kiinni jos olimme paikoillamme. Ne tosin eivät tehneet mitään pahaa mutta se kutitti kovasti.

Matka oli kokonaisuutena erittäin antoisa kulttuurillisesti, maantieteellisesti ja hengellisesti. Koko ajan oli nähtävää ja kuultavaa ja paljon tietoa meni toisesta korvasta sisään ja toisesta pois. Matka jäi mieleen jota tulen muistelemaan vielä monta kertaa. Oli todella vaikea palata takaisin Suomeen, mutta: ensi vuonna Jerusalemiin!

Juha Akonniemi