Järviradion kuuntelijamatka Israeliin 29.9.-6.10.2013

Näin matkamme toteutui pääpiirteittäin…

Järviradion pihaan kokoontui lauantaina iltahämärissä (28.9) runsas osallistujajoukko. Esa Oksan linja-auto lähti puoli yhdeltätoista Kuortaneen ja Alavuden kautta kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, jonne osa matkalaisista saapui omatoimisesti. Niinpä 42 matkalaisen ryhmä eri puolilta Järviradion kuuluvuusaluetta oli nyt odottamassa mielenkiintoista Israelin matkaa.

 


Runsaan neljän tunnin lentomatka toteutui Finnairin sinivalkoisin siivin, kunnes ryhmä jalkautui Tel Avivin lentoterminaaliin. Vastassa ollut opas kokosi matkasta väsyneet suomalaisturistit linja-autoon ja matka kohti ensimmäistä retkikohdetta alkoi lämpimässä säässä (28) odottavin mielin.

Matkalla kohti Galileaa pysähdyimme Karmel-vuorelle, josta avautuivat vaikuttavat näkymät Harmagedonin mittaamattoman avaraan laaksoon. Karmel tarjosi meille historiallisen välähdyksen profeetta Eliaan aikakaudesta. Pysähdyksen jälkeen jäimme odottamaan saapumistamme Tiberiaksen kaupunkiin.

Majoitumme Gennesaretin rantaan sijoittuneeseen Ron Beach –hotelliin. Sen puutarhanäkymä uima-altaineen ja kerrassaan maittavat ruuat tekivät vaikutuksen ryhmämme jäseniin. Yleisen mielipiteen mukaan mittautimme tämän hotellin huippuhyväksi.

Maanantaina retkiohjelmamme käsitti mm. Pietarin kalasataman, Jeesuksen aikaisen Kapernaumin rauniokaupungin ja Sachnen luonnonpuiston vesialtaineen. Viimeksi mainittu kohde tarjosi erämaan näkymien keskellä täydellisen vihreyden kauniine kukkineen ja lämpimine vesialtaineen. Ei ihme, että paikalliset kutsuvat Sachnea paratiisin portiksi!

 

 

Hotelliin saavuttuamme osa ryhmäläisistä käveli Tiberiaksen keskustaan ostoksille tai muutoin vain tutustuakseen järven rantaan rakennettuun kaupunkiin.


Tiistaina oli vuorossa Magdalan rauniot, joissa saimme käsityksen kahden vuosituhannen takaisesta asutuksesta. Lisäksi Autuuksien vuori tarjosi uskomattoman kauniin puutarhaelämyksen ja muistutuksen Herramme vuorisaarnan autuaaksi julistamisen pääkohdista. Danin kansallispuistoon tultuamme kävelimme Jordanin vieressä runsaan kilometrin polun 4 000 vuoden takaiseen maailmaan, jossa Aabraham oli kerran saapunut esiin kaivettuja kiviportaita kaupungin porteista sisään. Retkiohjelma sisälsi seuraavaksi Har Bentalin tulivuoren, jossa söimme päivittäisen välipalan tapaan joko falavelin (kasvistäytteinen leipä) tai schnitzelin (kananlihalla täytetty leipä). Viimeisimpänä kohteena oli Qazrinin hopeakauppa. Päivän päätteeksi pääsimme vielä purjehtimaan Gennesaretilla.


Keskiviikkona ajoimme vuorinäkymien äärellä Nasaretiin, jossa kerran kristinusko käynnistyi enkelin ja Marian välisellä kohtaamisella. Erityisenä kohteenamme oli Nasaret Village, raamatunaikainen kylä. Se tarjosi vaikuttavan kokemuksen siirtymisestä suoraan Jeesuksen aikaiseen Nasaretiin. Samaan päivään yhdistyivät myös alassyöksemisen vuori ja Kinneretin maustekauppa. Nopeasti edenneen viikon puoliväliin tultaessa pakkasimme laukkumme seuraavan aamun siirtymää varten.


Torstaina linja-auto kuljetti ryhmämme Juudeaan. Matkalla pysähdyimme 7 000 vuoden yhtenäisen historian omaavaan Jeriko-kaupunkiin jatkaen seuraavaksi Kuolleellemerelle. Kelluminen suolapitoisessa (30%) meressä oli oma elämyksensä, kuten lämmin rikkiallas. Päivän lämpötila nousi 36 asteeseen. Auringon ottamisen ja uinnin päätteeksi tutustuimme Kuolleenmeren mineraaleja hyödyntävään Ahava-tehtaaseen. Iltapäivällä majoituimme Leonardo Jerusalem –hotelliin, joka sijaitsi vajaan kilometrin päässä Jerusalemin Vanhastakaupungista. Hotellin taso oli myös hyvä.

Perjantaina vuorossa olivat Yad Vashemin –vainojen museo ja Israel-museo Jerusalemin pienoismallin ja kirjakääröjen äärellä. Viimeisimpänä kohteena pääsimme näkemään turva-aidan takaisen Betlehemin kaupungin, jossa jo 300-luvulla rakennettu kirkko johdatti meidät suoraan Jeesuksen syntymäpaikalle. Täältä Hän aloitti historiansa! Vuoden vaihtuminen julistaa yhä Hänen syntymiseensä yhdistyvää ajanlaskuamme.

Lauantaina liikuimme Jeesuksen elämän viimeisten vaiheiden tapahtumapaikoilla, kuten Öljymäellä, puutarhahaudalla ehtoollisen viettoineen, Jerusalemin VanhankaupunginVia Dolorosa -kärsimystiellä, Pyhän Haudan kirkossa ja lopulta Itkumuurilla. Illalla kokoonnuimme jakamaan kokemuksiamme viikon kulusta. Sitten olikin valmistauduttava seuraavan aamun kotimatkaan.

Sunnuntaina lähdimme jo aikaisin liikkeelle kohti Tel Avivia. Parin tunnin viivästyksen jälkeen koneemme nousi yläilmoihin, jolloin oli viimeistään jätettävä kaihoisat hyvästit erityisen vaikuttavalle ryhmämatkalle Israelin maaperällä.

Ryhmän jäsenet muodostivat kukin omalla persoonallaan upean seurueen, jossa vallitsi hyvä ilmapiiri. Järviradion kuuntelijamatka osoittautui jälleen kerran upeaksi kokonaisuudeksi, josta jäi paljon hienoja muistoja kuvien kera ja myös kaipuu uuteen matkaan.

Kiitollisena upealle ryhmälle matkanjohtaja Ari Auranen
(teksti ja kuvat/AA)