Matkakertomus Bulgarian karaokelennolta 18.5.2007

Perjantaiaamuna 18.5.2007 kokoontui joukko innokkaita karaokelentolomalaisia Jyväskylän lentokentälle. Noin seitsämän aikaan aamulla koneen nokka suuntasi kohti Sunny Beachiä, Bulgariaa. Pian lähdön jälkeen klo 8.30 Valko-Venäjän yläpuolella, 11,5 km korkeudessa teimme karaoken ME:n. Lauloimme ”sinivalkoisen miehen” Jukka Kuoppamäen kappaleen Sininen ja valkoinen, jolla suuntaamme kohti Guinnesin ennätysten kirjaa. Kapteeni Seppo Rissanen ja miehistö olivat upeasti mukana. Kyllä se vaan tuntui komealta tehdä yhdessä karaokehistoriaa.

Sininen ja valkoinen

”Sininen ja valkoinen…”

hotellimme edessä

Hotellimme edessä

Perille tultuamme Sunny Beachin aurinko porotti mukavasti ja lämpöä riitti. Hotelli oli uusi, miellyttävä ja rauhallisella paikalla. Pari ensimmäistä päivää katselimme maisemia, söimme hyvin ja odotimme tulevaa sunnuntai-iltaa jolloin olisi luvassa ensimmäiset karaokekilpailut. Sunnuntaina kisasimme Sunny Beachin karaokemestaruudesta sekä Viihdesallapin järjestämästä Kultakurkkukaraoken jatkopaikoista. Illalla Fat Cat täyttyi ääriään myöten kun innokkaat kilpailijat ja kannustusjoukot kerääntyivät kisapaikalle. Karaokebaarina tunnettu Fat Cat oli muutanut uusiin tiloihin rantakadulla. Laitteet ja DJ olivat parasta A-ryhmää. Laulajat eivät olleet aivan ensikertalaisia joten tasoa kilpailulle tulikin yli odotusten. Lopulta hienoista laulajista valittiin kuitenkin ne kirkkaimmat tähdet. Tiina Kultalahti-Byskatasta Sunny Beachin karaokekuningatar ja Rauno Vannesluomasta kuningas vm. 2007. Fat Catin isäntä Andy lahjoitti joka ilta upeita palkintoja ja Järviradion lahjat lämmittivät finalistien mieltä.

aulikki ja susa

Susa ja Aulikki

tuomarit
Tuomarit

Maanantaina moni lähti katselemaan kaunista historiallista Nessebar-kaupunkia, joka sijaitsee kivenheiton päässä aurinkorannasta. Siellä historialliset kirkot, rauniot ja meren hieno läheisyys kertovat omaa kieltään. Illalla sitten kokoonnuimme jälleen karaoken merkeissä. Ja
toisena iltana sali pullisteli täynnä. Laulajia riitti, tasoa myös. Ravintolassa oli illan aikana asiakkaita muistakin maista eikä heillä ollut mitään kiirettä pois, kunhan saivat nauttia suomalaisten karaokelaulajien hienoista tulkinnoista. Fat Catissa on monia Bulgariaisnuoria työssä. Kaksi heistä on ihastunut suomalaiseen karaokeen. Uskokaa tai älkää: nämä kaksi, Ted ja Maija, lunastivat seuraavana iltana paikan kimppakaraoken semifinaaliin Seinäjoelle lauluillaan Eviva Espanja ja Andre. Suomalaisryhmät saivat siis kovan vastuksen näistä nuorista… Tiistaina täynnä oleva Fat Cat sai todistaa kolmen muun kimppakaraokeryhmän jatkoon pääsyä Maijan ja Tedin lisäksi.

ted ja maia laulaa suomeksi

Ted ja Maia laulavat suomeksi

lauletaan kimpassa

Lauletaan kimpassa
Fat Catin omistaja andi ja maia

Fat Catin omistaja Andy ja Maia

Jälleen kerran koimme ryhmämatkailun hyvät puolet – yhdessä tekemisen ilo, hienojen kokemusten jakaminen ja uudet ihanat ystävyyssuhteet, joita syntyi ainakin allekirjoittaneelle.
Lämmin kiitos mukanaolleille, etenkin: Rauno, Ella, Aaro, Kirsti, Seppo, Eija x2, Jukka, Jouni ja monet muut.

Halauksin Kai ja Susa