Pylkän sukua ja vähän muutakin

Halutessasi lisätietoja voit ottaa yhteyttä: Heikki Koskela, clovis ät japo.fi

 

Taulu 1

I Erkki Jaakonpoika Pylkkä e. Hoisko, talollinen Hoiskossa n:o 6, 1/16 mt, s. 11.7.1815 1 Alajärven Hoiskossa, k. 25.2.1864 2 Pylkönmäellä Paajalassa, ikä 48 v ja 7 kk.

Erkki muutti Karstulaan perheineen vuonna 1856. Hän omisti Hoiskon talosta 1/16 manttaalia. Perimätiedon mukaan Erkki joutui isänsä tekosten takia lähtemään “maanpakoon” suuresta Hoiskon talosta, josta hän omisti 1/16 manttaalia. Erkki muutti perheensä kanssa Pylkönmäelle, joka silloin kuului Saarijärven pitäjään. Erkki rakensi kotitaloaan muistuttavan talon nykyisen Pylkönmäen kirkon lähelle. Kirkkokin rakennettiin aikoinaan juuri tämän talon maalle. Talo on edelleen olemassa ja asuttavassa kunnossa. Erkin kuoltua Pylkönmäellä muutti leski Maria os. Sissala lapsineen takaisin Alajärvelle 1864 ja osti Puumalan talosta 120 hehtaarin tilan, jota kutsuttiin Pylkönmäen mukaan Pylkäksi. Pylkkä on sukunimenä Suomessa harvinainen ja voidaankin sanoa, että kaikki Pylkän nimeä kantavat ovat Erkki Hoiskon sukua. Muita Erkin sukuun kuuluvia ovat Mannila, Ylimannila (Mannilan suvusta on runsaasti jälkipolvia Amerikassa), Puumala, Vertala, Nelimarkka, Salmenautio, Rintala, Koskela, Höykinpuro, Sissala ja muita Järviseudun sukuja (Heikki Koskela).

Puoliso: Vihitty 12.12.1833 Alajärvellä Maria Juhanintytär Sissala, talon emäntä, s. 9.3.1814 1 Alajärven Kurejoella Sissalan talo, k. 8.12.1885 1 Alajärven Pekkolassa Pylkkä, ikä 71 v ja 8 kk.

Vanhemmat: Juha Jaakonpoika Sissala, s. 11.6.1786 Alajärven Kurejoella Sissalan talo, k. 22.4.1848 Sissalassa, ikä 61 v ja 10 kk ja Liisa Taavetintytär Höri, s. 17.2.1793 Alajärven Kurejoella Hörin talon talossa, k. 13.3.1863 Alajärven Kurejoella Sissalan talon talossa, ikä 70 v ja 0 kk.

Lapset:

1. Jaakko Pylkkä e. Hoisko, s. 5.10.1835 3 Alajärven Pekkolassa Hoisko. Tauluun  2.

2. Juha-Erkki Mannila e. Pylkkä, s. 23.2.1837 3 Alajärven Hoiskossa. Tauluun  3.

3. Matti Pylkkä, s. 19.7.1839 3 Alajärven Hoiskossa. Tauluun  4.

4. Vilhelmi Pylkkä, s. 1.4.1841 Alajärven Hoiskossa, k. 18.5.18634 Pylkönmäen Paajalassa (naimatonna), ikä 22 v ja 1 kk.

5. Johanna Puumala o.s. Pylkkä, s. 3.12.1843 3 Alajärven Hoiskossa. Tauluun  5.

6. Maria Pylkkä, s. 23.10.1847 5 Alajärven Hoiskossa. Tauluun  6.

7. Antti Vertala e. Pylkkä, s. 3.9.1849 3 Alajärven Pekkolassa Pylkän talo. Tauluun  7.

8. Taavetti Vertala Pylkkä, s. 15.11.1851 Alajärven Pekkolassa Hoisko, k. 9.9.1855 Alajärven Pekkolassa Hoisko, ikä 3 v ja 9 kk.

9. Reetta Pylkkä, s. 14.3.1854 1 Alajärven Hoiskossa, k. 15.3.1854 Alajärven Hoiskossa, ikä 0 v ja 0 kk.

10. Liisa Pylkkä, palvelija, s. 30.3.1855 3 Alajärven Hoiskossa, k. 11.12.1936 Alajärven Pekkolassa Pylkän talo (naimatonna), ikä 81 v ja 8 kk.
Liisa oli piikana pappilassa 1890-1928. Hän hoiti mm. pappilan puutarhaa ja hänen istutuksiaan oli runsaasti pappilan puutarhassa (nykyinen peruskoulun yläaste ja lukio).
Jonatan Johansson kirjoitta paivaäkirjassaan: “Sitten palasi Liisa Mannilasta. Kuin Liisa palveli toistakymmentä vuotta veljiään ei hän saanut mitään palkkaa ja nyt hän tuli meille piiaksi, että saisi ittellensä vanhan päivän varoja. Mutta nyt ovat nuot sukulaiset noukkineet hänen palkkojaan täältä Jaakko Mannila 100 mk ja Kustaa Porsbacka 250 mk ja sitte he ovat täynnä vääryyttä. Jaakko on juuri myynyt talonsa, hevosensa, lehmänsä ja aikoo muuttaa Perhoon – ota sitten jos saat – ajettelee hän.”

Kirjoitti Suureen adressiin nimensä 5.5.1899 ammattinmikkeellä “Palvelija”.

Taulu 2

II Jaakko Erkinpoika Pylkkä e. Hoisko, Taulusta 1, (isä Erkki Pylkkä), talollinen Puumalan Pylkässä, s. 5.10.1835 3 Alajärven Pekkolassa Hoisko, k. 3.1.1908 Alajärven Pekkolassa Puumala, ikä 72 v ja 2 kk.

Jaakon isoisä oli krouvinpitäjä Hoiskossa. Suvun jäsenten välille tuli riitoja Jaakon isoisän aiheutettua juovuspäissään veneen kaatumisen jolloin serkku hukkui. Jaakon isä muutti perheineen 1856 Pylkönmäelle, jonne hän rakensi kotitaloaan muistuttavan talon, joka vieläkin on käytössä Pylkönmäen kirkon kupeella. Erkki Jaakonpoika kuoli Pylkönmäellä ja muu suku palasi heti takaisin 15.11.1864 Alajärven Pekkolaan, josta Jaakko osti Puumalan maista 120 hehtaarin tilan. Paikkaa kutsuttiin Pylkän nimellä Pylkönmäen mukaan. Sama talo jo ollut olemassa ja sitä asui Taavetti Jaakonpoika Lappajärveltä. Hän muutti perheineen Karstulaan 1865.

Jaakko pilaili kerran vanhana miehenä mustalaisten kustannuksella. Kun Viinamäen päältä alkoi kuulua mustalaishevosten kulkusten kilinää, Jaakko käski väkensä vainiolle, avasi ikkunat ja ovet ja asettui puolialasti pöydälle makaamaan lakana peitteenä. Kun mustalaiset tulivat, he luulivat vanhan isännän kuolleen, kauhistuivat ja lähtivät kiireen vilkkaa matkoihinsa. Ruusa Lindeman muisteli myöhemmin Johanna Höykinpuron ( os. Pylkkä), kanssa huvittuneena tätä tapausta. Pekkolassa on sanonta: “Mennään Pylkkään, että perse jylkkää.” Pylkän talossa pidettiin kerran häitä ja väki alkoi tanssia raharinkiä. Tanssin tömistelystä lattialankut pettivät ja väki putosi kellariin. Tapahtuneesta tehtiin seuraavanlainen laulu:” Pekkolassa pelattiin ja peli meni rikki, isot pojat nauro ja pikkupojat itki, Pekkolassa pelattiin ja peli meni rikki, Mäki-Mattia (Pynttärin Matti) potkaistiin ja Mantalta (Pekkolasta) vietiin kikki.” (Jorma Höykinpuro)

Jaakkoa sakotettiin Kuortaneen kihlakunnanoikeudessa vuonna 1871 ensimmäisen kerran luvattomasta viinanmyynnistä.

Jonatan Johansson kertoo päiväkirjassaan Pekkolan Jaakon myllystä. Se täytyy olla Pylkän Jaakko. Hänen pihamaalla on ollut aikoinaan tuulimylly, josta Johanssonin mukaan varkaat kävivät varastamassa joko jauhoja tai jyviä. (HK).

Puoliso: Vihitty 9.4.1854 Soinissa Pesola Susanna Fredrikintytär Pesola, talon emäntä Pylkässä, s. 4.11.1829 3 Soinin Pesolassa, k. 22.5.1882 Alajärven Pekkolassa Pylkkä, ikä 52 v ja 6 kk.

Susannan esivanhemmat kuuluvat laajasti ja tarkoin tutkittuun Vilppu Keisarin sukuun. Suvun vaiheista on tehty useita kirjoja. 6.

Vanhemmat: Fredrik Antinpoika Pesola, s. 25.4.1790 Soinin Pesolassa, k. 26.1.1862 Pesolassa, ikä 71 v ja 9 kk ja Maria Matintytär Kukkola, s. 14.8.1788 Ähtärin Kukkolassa, k. 4.5.1868 Soinin Kuninkaanjoella Pesola, ikä 79 v ja 8 kk.

Lapset:

1. Maria Pylkkä, s. 4.7.1855 Alajärven Hoiskossa, k. 8.9.1855 Alajärven Hoiskossa, ikä 0 v ja 2 kk.

2. Erkki Pylkkä, s. 20.10.1857 3 Karstulan Pylkönmäellä Paajala. Tauluun  8.

3. Maria Johanna Pylkkä, s. 4.8.1861 Karstulan Pylkönmäellä Paajala, k. 11.8.1862 Pylkönmäellä Paajalassa, ikä 1 v ja 0 kk.

4. Juha (John) Pylkka e. Pylkkä, s. 15.7.1864 3 Alajärven Puumalassa. Tauluun  9.

Taulu 3

II Juha-Erkki Erkinpoika Mannila e. Pylkkä, Taulusta 1, (isä Erkki Pylkkä), talollinen Mannilassa, s. 23.2.1837 3 Alajärven Hoiskossa, k. 2.4.1921 Alajärven Kortekylässä Mannila, ikä 84 v ja 1 kk.

Juha Erkki muutti vaimonsa Kaisan kanssa Karstulasta 1864 Alajärvelle. Juha Erkki ja Jaakko asuivat samaa Puumalan taloa, mutta Juha Erkin omistama talo-osuus oli Kortekylässä Mannilan talon nimellä.7.

Puoliso: Vihitty 24.6.1861 Karstulassa Kaisa Heikintytär Paajala, talon emäntä, s. 12.1.1840 3 Karstulan Pylkönmäellä Paajala, k. 23.9.1922 Alajärven Kortekylässä Mannila, ikä 82 v ja 8 kk.

Vanhemmat: Heikki Heikinpoika Mäkelä e. Vihanninmäki, s. 1.10.1815 Karstulan Vihanninmäessä, k. 20.7.1850 Karstulan Paajalassa Mäkelä, ikä 34 v ja 9 kk ja Brita Antintytär Honkimaa, s. 13.11.1814 Kälviän Honkimaassa, k. 23.12.1869 Karstulassa, ikä 55 v ja 1 kk.

Lapset:

1. Taavetti Mannila, s. 30.11.1863 3 Pylkönmäen Paajalassa, k. 13.4.1865 Alajärvellä, ikä 1 v ja 4 kk.

2. Juha “John” Vihtori Puumala e. Mannila, s. 9.3.1866 3 Alajärven Pekkolassa Pylkän talo. Tauluun  10.

3. Matti Tobias Mannila, s. 16.2.1868 8 Alajärven Pekkolassa Pylkän talo. Tauluun  11.

4. Jaakko Puumala e. Pylkkä, s. 13.5.1869 3 Alajärven Pekkolassa Pylkän talo. Tauluun  12.

5. Erkki Mannila, s. 2.5.1874 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo. Tauluun  13.

6. Kalle Oskari Mannila, s. 22.12.1876 3 Alajärven Pekkolassa Pylkän talo. Tauluun  14.

7. Heikki “Henry” Mannila, s. 27.2.1879 3 Alajärven Pekkolassa Pylkän talo. Tauluun  15.

8. Vilhelmi Mannila, s. 22.2.1881 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo, k. 18.6.1881 Mannilan talo, ikä 0 v ja 3 kk.

Taulu 4

II Matti Erkinpoika Pylkkä, Taulusta 1, (isä Erkki Pylkkä), talollinen, s. 19.7.1839 3 Alajärven Hoiskossa, k. 30.7.1892 Alajärven Pekkolassa Hoiskon talo, ikä 53 v ja 0 kk.

Mattia sakotettiin Kuortaneen kihlakunnanoikeudessa vuonna 1874 ensimmäisen kerran luvattomasta viinanmyynnistä. Hän tuli vävyksi Paalijärvelle. Matin toinen puoliso oli Kaisa Liisa Matintytär Sorvari s. 18.9.1854 Kurejoella. Liitosta syntyi ainakin 6 lasta, joista osa kuoli lapsena. Perhe muutti Hautakankaaseen 1874.

1. puoliso: Vihitty 26.11.1869 Alajärvellä Maija Reetta Jaakontytär Paalijärvi, emäntä, s. 13.9.1848 3 Alajärven Paalijärvellä, k. 21.3.1873 Alajärvellä Pekkolassa Pylkän talo, ikä 24 v ja 6 kk.

Vanhemmat: Jaakko Matinpoika Paalijärvi, s. 2.8.1817 Alajärven Paalijärvellä, k. 4.6.1887 Alajärven Paalijärvellä, ikä 69 v ja 10 kk ja Liisa Jaakontytär Tallbacka, s. 16.6.1820 Alajärven Skrabb/Tallbackassa, k. 9.12.1867 Alajärven Paalijärvellä, ikä 47 v ja 5 kk.

Lapset:

1. Jaakko Pylkkä, kaivosmies, s. 20.8.1870 3 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, k. 10.7.1898 Amerikan Montanassa, ikä 27 v ja 10 kk. Muuttanut: Amerikkaan.

2. Antti Pylkkä, s. 15.11.1872 3 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, k. 15.9.1874 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, ikä 1 v ja 10 kk.

2. puoliso: Kaisa Liisa Matintytär Juuti, mäkitupalaisen vaimo, emäntä, s. 18.9.1854 3 Alajärven Kurejoella Juutin talon talossa, k. 30.5.1933 Alajärvellä Pekkolassa Pylkän talo, ikä 78 v ja 8 kk.

Vanhemmat: Matti Matinpoika Juuti, s. 2.1.1833 Alajärven Kurejoella Juutin talo, k. 20.12.1899 Alajärven Kurejoella Juutin talo, ikä 66 v ja 11 kk ja Leena Juhantytär Höri, s. 8.5.1829 Alajärven Kurejoella Hörin talo, k. 3.1.1878 Alajärvellä, ikä 48 v ja 7 kk.

Lapset:

3. Matti Pylkkä, s. 19.2.1876 3 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä. Tauluun  16.

4. Antti Pylkkä, s. 25.9.1877 3 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, k. 14.7.1878 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, ikä 0 v ja 9 kk.

5. Sanna Liisa Pylkkä, s. 5.10.1879 3 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, k. 14.12.1879 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, ikä 0 v ja 2 kk.

6. Maria Pylkkä, s. 5.10.1879 3 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, k. 30.10.1879 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, ikä 0 v ja 0 kk.

7. Vilhelmiina Pylkkä, s. 21.8.1881 3 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä. Tauluun  17.

8. Maija Pylkkä, s. 12.10.1883 3 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, k. 7.3.1887 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, ikä 3 v ja 4 kk.

9. Johanna Pylkkä, s. 5.5.1886 3 Alajärven Pekkolassa Pylkkä. Tauluun  18.

10. Hulda Pylkkä, s. 17.3.1888 3 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, k. 15.4.1892 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, ikä 4 v ja 0 kk.

11. Hilma Pylkkä, s. 17.3.1888 3 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, k. 8.4.1892 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, ikä 4 v ja 0 kk.

12. Hilja Tyyne Pylkkä, s. 11.10.1890 3 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, k. 8.4.1892 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, ikä 1 v ja 5 kk.

13. Juha Vilhelmi Pylkkä, s. 12.1.1893 3 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, k. 21.6.1924 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, ikä 31 v ja 5 kk.

Taulu 5

II Johanna Erkintytär Puumala o.s. Pylkkä, Taulusta 1, (isä Erkki Pylkkä), s. 3.12.1843 3 Alajärven Hoiskossa, k. 17.3.1906 Alajärven Mannilassa (naimatonna), ikä 62 v ja 3 kk.

Johannaa sakotettiin Kuortaneen kihlakunnanoikeudessa vuonna 1872 ensimmäisen kerran luvattomasta viinanmyynnistä.

Lapset:

1. Maija Reetta Pylkkä, s. 5.6.1866 3 Alajärven Pekkolassa Pylkkä. Tauluun  19.

2. Hilma Johanna Puumala, s. 13.3.1879 3 Alajärvellä Pekkolassa Puumala. Tauluun  20.

Taulu 6

II Maria Erkintytär Pylkkä, Taulusta 1, (isä Erkki Pylkkä), s. 23.10.1847 5 Alajärven Hoiskossa, k. 16.11.1919 Alajärven Puumalassa, ikä 72 v ja 0 kk.

Puoliso: Vihitty 8.2.1874 Alajärvellä Jaakko Abrahaminpoika Puumala, talollinen, kirkkoväärti, mäkitupalainen, s. 25.7.1834 5 Alajärven Puumalassa, k. 31.1.1909 Alajärven Puumalassa Heikkilä, ikä 74 v ja 6 kk.

Asui vaimonsa kanssa mäkitupalaisena Puumalassa.

Vanhemmat: Abraham Juhanpoika Kankaanpää e. Norrena, s. 30.8.1793 Evijärvellä Norrenassa, k. 23.8.1851 Alajärven Puumalassa, ikä 57 v ja 11 kk ja Reetta Yrjöntytär Puumala, s. 26.8.1799 Alajärven Puumalassa, k. 20.4.1869 Alajärven Pekkolassa Kankaanpää, ikä 69 v ja 7 kk.

Lapset:

1. Maria Puumala, s. 4.11.1880 5 Alajärvellä Pekkolassa Puumala. Tauluun  21.

Taulu 7

II Antti Erkinpoika Vertala e. Pylkkä, Taulusta 1, (isä Erkki Pylkkä), vävy Puumalassa (Wertala), s. 3.9.1849 3 Alajärven Pekkolassa Pylkän talo, k. 24.10.1908 Alajärven Kortekylässä, ikä 59 v ja 1 kk.

Antti on merkitty rippikirjaan lähteneeksi Amerikkaan (Rk 1884-1896). Perhe asui vuodesta 1899 Kruununpuistossa Syrjälässä torpparina. Vuodesta 1908 perhe asui Kivimäessä (R:no 19).

Puoliso: Vihitty 11.8.1876 Puumala Anna Maija Juhontytär Puumala, emäntä, torppari, s. 17.11.1860 9 Alajärven Puumalassa, k. 24.2.1913 Alajärven Kivimäessä, ikä 52 v ja 3 kk.

Talossa oli kasvattina Sanna Maija Aukustintytär s. 1.2.1867 vuoteen 1884. Talon piikana oli Liisa Matintytär Saukko s. 15.3.1855 (ja hänellä avioton poika Matti s. 11.5.1885) vuoteen 1885. (Alajärvi/Rk 1884-1893).

Vanhemmat: Juha Erkki Antinpoika Chulberg, s. 18.6.1839 10 Alajärven Puumalassa, k. 10.10.1875 Alajärven Puumalassa, ikä 36 v ja 3 kk ja Liisa Matintytär Lillhök, s. 7.4.1836 10 Alajärven Kurejoella Lillhökin talo, k. 4.7.1884 Alajärvellä Pekkolassa Puumalan talo, ikä 48 v ja 2 kk.

Lapset:

1. Liisa Pylkkä, s. 1.12.1878 3 Alajärvellä Pekkolassa Vertala. Tauluun  22.

2. Juha Erkki Pylkkä, s. 30.1.1883 3 Alajärvellä Pekkolassa Vertala, k. 23.1.1894 Alajärvellä Pekkolassa Vertala, ikä 10 v ja 11 kk11

3. Maria Pylkkä, s. 9.10.1885 3 Alajärvellä Pekkolassa Vertala, k. 31.10.1885 Alajärvellä Pekkolassa Vertala, ikä 0 v ja 0 kk11

4. Antti Pylkkä, s. 30.9.1886 3 Alajärven Pekkolassa Vertala. Tauluun  23.

5. Eeli Pylkkä, s. 26.5.1893 3 Alajärven Pekkolassa Vertala. Tauluun  24.

6. Matti Pylkkä, s. 2.4.1895 3 Alajärvellä Pekkolassa Vertala, k. 2.5.1895 Alajärvellä Pekkolassa Vertala, ikä 0 v ja 1 kk.

7. Nikolai Pylkkä, s. 4.7.1896 3 Alajärvellä Pekkolassa Vertala.

8. Oskari Pylkkä, s. 25.4.1899 3 Alajärvellä Pekkolassa Vertala. Tauluun  25.

9. Vieno Maria Pylkkä, s. 21.9.1901 Alajärven Pekkolassa Vertala. Tauluun  26.

Taulu 8

III Erkki Jaakonpoika Pylkkä 12, Taulusta 2, (isä Jaakko Pylkkä), talollinen Puumalan Pylkän talossa, s. 20.10.1857 3 Karstulan Pylkönmäellä Paajala, k. 28.6.1927 Alajärven Pekkolassa Pylkkä, ikä 69 v ja 8 kk.

Erkki on merkitty lähteneeksi Amerikkaan 15.6.1891 ja 12.4.1893, mutta ei ole käynyt Amerikassa (Alajärven rippikirjat). Erkki oli rauhallinen ja kiltti mies, joka pyysi hevoseltakin anteeksi, jos joutui sitä kovistelemaan. Erkki oli myös Alajärvellä ensimmäisiä lestadiolaisia, jonka kotona pidettiin monet seurat. Kerrotaan, että Erkki Pylkkä näki unessa morsiamensa ja lähti puhemiehen kanssa riijuureisuulle Keski-Suomeen. Sumiaisissa hän tuli taloon, jossa Engla Maria oli sukulaistalossa piikana. Sieltä Erkki löysi unensa morsiamen. Asiaa lienee romantisoitu, koska yhteyksiä on ollut aikaisemminkin. Juho, Tobias ja Elias Matinpoika Kautto Laukaalta tulivat nimittäin isänniksi Pylkönmäen taloon Erkki Jaakonpoika Hoisko-Pylkän jälkeen. Sekä Saarijärven Konginkankaan että Laukaan Kautot olivat läheistä sukua Engla Marialle. Joka tapauksessa Maria oli kaunis nainen, jonka näköä pappikin häissä ihasteli. (Jorma Höykinpuro).

Kirjoitus Siioinin Lähetyslehdessä vuodelta 1928:

“Alajärvi. Elämän ja kuoleman Herra on nähnyt hyväksi pois kutsua äkillisen kuoleman kautta viime kesäkuun 28 päivänä isämme Erkki Åylkän Alajärven Pekkolankylästä 70:llä ikävuodellaan suureksi suruksi puolisolle ja meille neljälle tyttärelle perheineen ja muille sukulaisille ja uskonveljille ja sisarille. Hän oli ahkera puhumaan muillekin parannuksesta ja iankaikkisen elämäntiestä. Hän oli ahkera Jumalan sanan lukija. Ei ollut monta päivää aikaa siitä kun hän oli Kivijärven isoissa seuroissa ja pääsi niin pian niihin seuroihin, josta ei tarvitse palata kotikiusauksiin. Meille lapsille hän jätti kalliin muiston. Hiljaisella ja kärsivällisellä luonteellaan hän voitti kaikki kärsimykset. Kaksi meistä lapsista on uskomassa vaan kaksi on vielä epäuskoisena mistä isällä oli suuri murhe, vaan nyt on murheet isältä loppuneet, ei varoita hän enää teitä synninjuoksusta. Painakaa tämä mieleenne. Teidänkin vuoronne tulee kerran kuolla. Kallis on isämme muisto. Rakkauden vaatimana tyttärensä Hanna Höykinpuro.”.

1. puoliso: Vihitty 2.8.1884 Pylkässä Engla Maria Heikintytär Pylkkä o.s. Tikander 13, talon emäntä, s. 24.4.1866 3 Saarijärven Konginkankaalla Wacklin, k. 12.3.1910 Alajärven Pekkolassa Pylkkä, ikä 43 v ja 10 kk.

Engla Maria syntyi 17-vuotiaan äidin ja 13-vuotiaan (?) isän suhteesta. Tuleva isä ja äiti olivat keskenään pikkuserkkuja. Suku paheksui kovasti suhdetta, joka kyllä johti myöhemmin avioliittoon. Pari karkasi Vetelin kautta Toholammille, jossa Englan isä Heikki toimi aluksi sikakauppiaana, myöhemmin hedbergiläisten saarnamiehenä. Hän sai kolporttöörin koulutuksen ja kulki taloissa pitämässä seuroja eli raamatun selityksiä.

Engla Marian esivanhemmissa on mielenkiintoisia sukuja: Wacklin, Voivalenius, Gyllenbögel, Kautto, Berner, skotl. Myhr eli Muir, Falkenberg af Bålby, Göös, von Tiesenhausen, Carstenius, Boisman, von Jordan, Stråhlman, Svinhufvud af Qvalstad, Boije, Lindelöf, Kurki, Stålarm, Natt och Dag, Bååt, Bielke, Fleming, Juusten ja Tavast. Esi-isinä on Ruotsin kuninkaiden Kustaa Vaasan ja Kaarle Knuutinpoika Bonden isovanhemmat, Ivar (1442-1487) ja Åke Akselinpoika Tott (1421-1477), useat keskiajan viikinkikuninkaat sekä Adam Bremeniläisen mukaan Ranskan perustaja ja Rooman keisari Kaarle Suuri (768-814). (Tietolähteitä: Gustaf Elgenstierna: Svenska adelns ättartavlor, Åke Ohlmarks: Stamfäder över Europas furstehus, Hans Gillingstam: Äldre svenska frälsesläkter I-II ja Nils Björklund: Juuret ovat syvällä ja Alajärven rippikirjat 1884 -1893).

Vanhemmat: Henrik Antinpoika Tikander, s. 1.5.1853 14 Saarijärven Pyyrinlahdessa Tellikka, k. 26.12.1929 Toholammin Rauhalassa, ikä 76 v ja 7 kk ja Eeva Jaakontytär Wacklin, s. 26.6.1846 14 Saarijärven Pyyrinlahdessa Lapinniemi, k. 19.6.1922 Toholammin Rauhalassa, ikä 75 v ja 11 kk.

Lapset:

1. Josefiina Rintala o.s. Pylkkä, s. 15.3.1886 3 Alajärven Pekkolassa Pylkkä. Tauluun  27.

2. Maria Rönkkö o.s. Pylkkä, s. 16.8.1888 3 Alajärven Pekkolassa Pylkkä. Tauluun  28.

3. Hilma Lydia Nelmark o.s. Pylkkä, s. 27.5.1891 3 Alajärven Pekkolassa Pylkkä. Tauluun  29.

4. Johanna Höykinpuro o.s. Pylkkä, s. 2.12.1902 3 Alajärven Pekkolassa Pylkkä. Tauluun  30.

5. Vieno Susanna Koskela o.s. Pylkkä, s. 11.9.1907 3 Alajärven Pekkolassa Pylkkä. Tauluun  31.

2. puoliso: Vihitty 21.8.1912 Kauhavalla Anna Ruusa Kustaantytär Lammi, talon emäntä, s. 24.2.1850 3 Kauhavan Vuolletissa, k. 10.8.1932 Alajärven Pekkolassa Pylkkä, ikä 82 v ja 5 kk.

Vanhemmat: Kustaa Simonpoika Lammi, s. 18.2.1823 Kauhavalla ja Sofia Vilhelmiina Kustaantytär Isojärvi, s. 16.2.1824 Kauhavan Passissa.

Taulu 9

III Juha (John) Jaakonpoika Pylkka e. Pylkkä, Taulusta 2, (isä Jaakko Pylkkä), kaivosmies, farmari, saarnaaja (pappi), s. 15.7.1864 3 Alajärven Puumalassa, k. 2.5.1936 Minnesotan Virginiassa, ikä 71 v ja 9 kk.

Juhan veli Erkki jäi asumaan Puumalan talosta ostettua tilaa ja Juha lähti Amerikkaan vuonna 1887. Hän asui Duluthissa, muutti sitten Ironwoodiin Michiganiin, sitten Montanaan ja takaisin Minnesotaan Virginiaan ja vihdoin Embarrasiin, josta otti 120 eekkerin uudistilan haltuunsa ja asui siellä 33 vuotta. Hän lukeutui apostolis-luterilaiseen kirkkokuntaan ja toimi vuosia saarnaajana ja toimitti papillisia tehtäviä. Hän oli jopa pappina vuonna 1903 seurakunnassaan. Juha Pylkkä avioitui Amerikassa laihialaisen Liisa Ekmannin kanssa. Juha kuoli Lenontin sairaalassa Virginiassa Minnesotassa.

Juha asui Montanassa Cascaden maakunnassa 1900 väestönlaskennan aikana: hän oli naimissa Liisa Emkmanin kanssa ja heillä oli lapset: Amelia s. 1891, Annie s. 1892, Hilda s.1894, Hannah s.1896 ja Arthur s. 1898. Maakunnassa on pienehkö Cascade-niminen kaupunki Missouri-joen varrella, jossa kaupungissa on pääasiassa pientaloja nykyisin. Mutta Juha asui Sand Coulee nimisessä kylässä, joka sijaitsee itäkoilliseen Cascadesta. Tällä alueella oli hiilikaivoksia.(Google Earth).

Eino M. Norha: Embarras Townshipin Historiaa: “Syksyllä 1914 toimitetuissa kuudennen komissioni piirin vaaleissa tapahtui se ihme että Virginiassa asuva suomalainen, Charles Penttilä tuli valituksi komissioneriksi. Sanotaan että veri on vettä sakeampaa ja niinpä saatiin hänen virkakautenaan täälläkin enemmän sekä työtä että tietä. Teettäjinä, paaseina toimivat mm. John Soini, John Pylkkä ja Elias Pakkala. Silloin saatiin kulkukuntoon suoraan Auroraan johtava tie joka tunnettiin ensin nimellä Lamppa road ja myöhemmin State Highway n:o 35. Myös saatiin pohja Marttilan nurkkaan niin sanotun Ropposen korven läpi johtavaan tiehen ja entisiä teitä korjailtiin joka puolella…”

“Ensimmäisen kirkollisen toiminnan paikkakunnalla (Embarras) aloittivat Apostolis Luterilaiset. Vaikkakin seurakunta laillistettiin myöhemmin kun edellä mainittu kansallisseurakunta, oli taloissa pidetty seuratilaisuukisa aivan alkuajoista asti. Kutsuttuina saarnaajina kävivät mm. Raattamaa, Alajoki, Heideman, Pollari ja useita muita. Seurakunta laillistettiin v. 1906 ja seuraavana vuonna rakennettiin kirkko Sam Norhan lahjoittamalle tontille. Ensimmäisinä johtokunnan jäseninä mainitaan: John Nelimark, M.R. Hannula, Sam Norha, Joseph Salmi, Mike Matson (Ropponen), Tuomas Worlin ja Oscar Levander. Valtion lain muodollisuuksia täyttääkseen oli seurakuntaan nimitettävä myös pappi ja siksi nimitettiin John Pylkkä. Oman paikkakunnan saarnaajana toimi kuitenkin Isaac Lamppa, jolle haettiin yhteisanomuksella viralliset papin oikeudet ja joka myöhemmin tunnettiin saarnaajana laajemmaltikin.”

He was a Priest while he lived in Finand. Juha emigrated to the USA in 1887. He lived in Duluth, Minnesota, then moved to Ironwood, Michigan where he married Anna Liisa Tuomontytär Ekman. He than moved to Coulee, Montana. In Montana they had five children; Amelia 1891, Annie 1892, Hilda 1894 and 1898. The family moved to Virginia, Minnesota in1899 where Ida was bornin 1900 they homesteaded on 120 acres in Embarrass, Minnesota. Dur4ing his life in the United States he worked in the mines, served as a preacher, was the first ordained in 1903 at the Apostolic Luheran Churhc in Embarrass. Juho ans his family also farmed the 120 acres in Embarrass.

Long Description:

This historic marker tells the background of this old country church, the oldest existing church in the community. The text reads:

Woodsmen and railroaders comprised the sparse population of the Embarrass area until the late 1800’s when a permanent community was established by Finnish immigrants. In 1905 Embarrass Township was incorporated, and the Finnish settlers began to construct homes, schools, and churches.

The Apostolic Lutheran Church, built in 1906 on donated land, is the oldest existing church in Embarrass. Its simple and restrained Gothic design is characteristic of many Lutheran churches in rural Minnesota. For several years before the church was constructed, members held services in their homes. In the early years, local preachers such as John Pylkka and Isaac Lamppa, Sr. led the services. Because the church was not affiliated with an official American synod, sacraments were sanctioned in Finland. The first wedding, a double ceremony, was held in the church four years after it was built. On March 27, 1910, Matt and Eva Norha and Gregorius and Maria Hanka spoke their vows before John Pollari.

Pictured with Isaac Lamppa, Sr. is the 1925-26 confirmation class. The confirmed are from Apostolic Lutheran congregations throughout northeastern Minnesota who boarded with Embarrass families while preparing for the sacrament.

Services are still held in their church on special occasions and its board meets annually. (Waymarking.com)

. Muuttanut: Amerikkaan 1887.

Puoliso: Vihitty 12.3.1890 Michiganin Gogebicissä, Ironwood Anna Liisa (Lizzie) Tuomaksentytär Pylka o.s. Ekman, farmarin rouva, s. 8.2.1872 Laihialla, k. 1946 Minnesotan Embarrasissa, ikä 74 v. Muuttanut: Amerikkaan.

Vanhemmat: Tuomas Tuomaksenpoika Ekman, s. 26.10.1848 Laihian Kumarlankylässä, k. 30.10.1893 Laihian Mieltyän kylässä, ikä 45 v ja 0 kk ja Maria Antintytär Fogel, s. 15.8.1845 Laihian Mieltylässä Laurila Fookeli.

Lapset:

1. Amelia Susanna Aho o.s. Pylka, s. 7.2.1891 Montanan Cascadessa. Tauluun  32.

2. Anna Liisa Pylkkä, s. 16.9.1892 Montanan Cascadessa. Tauluun  33.

3. Hilda Maria Pylkkä, s. 16.1.1895 15 Montanan Cascadessa. Tauluun  34.

4. Johanna Pylka, s. 10.11.1896 15 Montanan Cascadessa. Tauluun  35.

5. John Arthur Pylkkä-Pylka, s. 15.12.1898 15 Montanan Cascadessa, k. 12.11.1929 Minnesotan Hennepinissä, ikä 30 v ja 10 kk.
Resided Embarrass, Minnesota in 1918.

6. Jacob William Pylka, s. 15.5.1901 Minnesotan Embarrassissa 15. Tauluun  36.

7. John Pylka, s. 1903 Minnesotan Virginiassa, k. Minnesotan Embarrasissa.

8. Vaino Oscar Pylka, s. 11.7.1904 15 Minnesotan Virginiassa, k. 9.1.1982 Minnesotan Virginiassa, ikä 77 v ja 5 kk.

9. Ida Josephine Pylka, s. 5.5.1905 Minnesotan Embarrassissa, k. 10.9.1907 Embarrassissa, ikä 2 v ja 4 kk.

10. Henry Mathew Pylka, s. 1.6.1907 Minnesotan Embarrassissa. Tauluun  37.

11. Theodore Jalmer Pylka, s. 14.7.1909 Minnesotan Embarrassissa. Tauluun  38.

12. Sadie Sofia Maki o.s. Pylkkä-Pylka, s. 9.7.1911 Minnesotan Embarrassissa. Tauluun  39.

13. Helmer Isaac Pylkka-Pylka, s. 3.10.1913 Minnesotan Embarrassissa 15. Tauluun  40.

14. Wilbert Werner Pylkka-Pylka, s. 30.5.1915 15 Minnesotan Embarrassissa. Tauluun  41.

15. Esther Florence Pylka, s. 25.9.1917 15 Minnesotan Embarrassissa. Tauluun  42.

16. Georg Rudolph Pylka, s. 19.7.1919 Minnesotan Embarrassissa, k. 22.7.1919 Minnesotan St.Louisissa, Embarrass, ikä 0 v ja 0 kk.

17. Raymond Leonard Pylka, s. 19.7.1919 Minnesotan Embarrassissa. Tauluun  43.

Taulu 10

III Juha “John” Vihtori Juha Erkinpoika Puumala e. Mannila, Taulusta 3, (isä Juha-Erkki Mannila), kalastaja, s. 9.3.1866 3 Alajärven Pekkolassa Pylkän talo, k. 2.2.1942 Oregonin Clatskaniessa, ikä 75 v ja 10 kk.

Oli naimalupa Soiniin 27.5.1886 mutta toi luvan takaisin 12.1.1887. Sakotettu luvattomasta metsänhakkuusta ja metsästyksestä 23 mk talvikäräjillä Alajärvellä 1888. Muuttanut: Amerikkaan.

Puoliso: Vihitty noin 1890 Fort Bragg, CA, USA Maria Helena Puumala o.s. Porkka, s. 19.2.1867 Suursaaressa, k. 15.4.1944 Oregonin Multnomahissa, ikä 77 v ja 1 kk.

Avioliitosta 10 lasta.

Lapset:

1. Ferdinand Evald Pumala, s. 3.10.1892 Kalifornian Fort Braggissa 15. Tauluun  44.

2. Hilma Maria Hannula o.s. Puumala, s. 28.10.1894 Fort Bragge, Mendicino, CA, USA. Tauluun  45.

3. John Oscar Puumala-Pumala, s. 3.6.1896 15 Oregonin Clatsopissa, Astoria, k. 3.5.1920 Oregonin Columbian piirikunnassa, ikä 23 v ja 11 kk.

4. Alfred Puumala-Pumala, s. 17.11.1897 15 Oregonissa. Tauluun  46.

5. Benjam Pumala, s. 2.9.1899 15 Oregonissa. Tauluun  47.

6. Esther Pumala, s. 1902 Oregonissa, k. 1920 Oregonissa, ikä 18 v.

7. Jalmar (Elmer) Alexander Pumala, s. 26.5.1903 15 Oregonissa. Tauluun  48.

8. Victor Puumala-Pumala, s. 25.11.1904 15 Oregonissa. Tauluun  49.

9. Martin William Pumala, s. 25.2.1907 15 Oregonin Columbian piirikunnassa, Quincy. Tauluun  50.

Taulu 11

III Matti Tobias Juha Erkinpoika Mannila, Taulusta 3, (isä Juha-Erkki Mannila), torppari Puumalan Kankaanpäässä, talollinen Mannilassa, s. 16.2.1868 8 Alajärven Pekkolassa Pylkän talo, k. 12.10.1936 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo, ikä 68 v ja 7 kk.

Matti Tobias nosti hyväksytyn arvan n:o 4 ja olisi joutunut armeijaan, mutta hän vältti sen ilmoittamalla muuttaneensa Amerikkaan. Itseasiassa hän kävi vain Turussa asti ja palasi aikanaan sieltä. Mutta hän joutui kuitenkin oikeuteen tästä petoksesta ja sai tuomion 27.4.1891 (tuomion laatu ei ole tiedossa). Naimalupa Soiniin 27.4.1886.

Kyseinen Mannilan talo oli erotettu Puumalan talosta. Mannila sijaitsi kuitenkin Korteperällä, siis varsin kaukana päätilasta.16

Puoliso: Vihitty 25.3.1889 Alajärvellä Johanna Karoliina Erkintytär Hellsten, emäntä, s. 20.5.1870 3 Soinin Paloperällä Jokelassa, k. 22.2.1938 Alajärvellä Kortekylässä Mannilan talo, ikä 67 v ja 9 kk.

Vanhemmat: Erkki Kaaponpoika Hellsten e. Höllster, s. 22.5.1821 17 Saarijärvellä, k. 18.8.1907 Soinin Jokelassa Kuusiston torppa, ikä 86 v ja 2 kk ja Maria Heikintytär Huosianmäki, s. 7.5.1833 Soinin Huosianmäessä, k. 8.10.1912 Soinin Jokelassa Kuusiston torppa, ikä 79 v ja 5 kk.

Lapset:

1. Hilma Maria Mannila, s. 8.2.1891 3 Alajärven Pekkolassa Kankaanpään talo. Tauluun  51.

2. Senja Lyydia Mannila, s. 26.6.1894 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo. Tauluun  52.

3. Anna Elina Mannila, s. 6.12.1896 3 Alajärvellä. Tauluun  53.

4. Anders Kustaa Mannila, s. 22.8.1899 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo. Tauluun  54.

5. Oskari Mannila, s. 27.11.1901 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo. Tauluun  55.

6. Johanna Mannila, s. 25.2.1904 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo. Tauluun  56.

7. Aati Yli-Mannila, s. 16.2.1906 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo. Tauluun  57.

8. Matti Lauri Yli-Mannila, s. 10.8.1908 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo. Tauluun  58.

9. Eemil Mannila, s. 18.5.1911 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo.

10. Aune Yli-Mannila, s. 7.9.1913 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo. Tauluun  59.

Taulu 12

III Jaakko Juha Erkinpoika Puumala e. Pylkkä, Taulusta 3, (isä Juha-Erkki Mannila), talollinen, s. 13.5.1869 3 Alajärven Pekkolassa Pylkän talo, k. 14.2.1937 Perhon Ukskoskella, ikä 67 v ja 9 kk.

Oli renkinä Tikkasessa 1886-1887. Jaakko Puumala muutti Perhoon vuonna 1892 (muuttokirja n:o 23) ja takaisin Perhosta 1896 (attesti n:o 39).

Jonatan Johansson kirjoittaa: “Sitten palasi Liisa Mannilasta. Kuin Liisa palveli toistakymmentä vuotta veljiään ei hän saanut mitään palkkaa ja nyt hän tuli meille piiaksi, että saisi ittellensä vanhan päivän varoja. Mutta nyt ovat nuot sukulaiset noukkineet hänen palkkojaan täältä Jaakko Mannila 100 mk ja Kustaa Porsbacka 250 mk ja sitte he ovat täynnä vääryyttä. Jaakko on juuri myynyt talonsa, hevosensa, lehmänsä ja aikoo muuttaa Perhoon – ota sitten jos saat – ajettelee hän.”

Rippikirjassa mainitaan: “Toistaiseksi kykenemätön. Tulee ensi vuonna (1891) tarkastukseen.”18

Puoliso: Vihitty 13.11.1888 Perhossa Aliina Juhontytär Ukskoski, emäntä, s. 12.12.1872 3 Perhossa Ukskoski, k. 30.12.1957 Perhossa Ukskoski, ikä 85 v ja 0 kk.

Vanhemmat: Juho Heikinpoika Oksakoski e. Rahkonen, s. 31.5.1842 Karstulassa, k. 8.3.1923 Perhossa, ikä 80 v ja 9 kk ja Matilda Antintytär Korkiakangas, s. 7.6.1842 Perhossa, k. 23.8.1910 Perhossa, ikä 68 v ja 2 kk.

Lapset:

1. Juho Akseli Puumala, s. 7.7.1890 3 Alajärve Kortekylässä Mannilan talo, k. 26.11.1890 Mannilan talo, ikä 0 v ja 4 kk.

2. Hilma Maria Puumala, s. 24.12.1891 3 Alajärven Kortekylässä, Mannilan talo.
Perhoon vanhempiensa kanssa 1892.

3. Kasperi Puumala, s. 22.12.1893 19 Alajärve Kortekylässä Mannilan talo, k. 5.10.1971 Perhon Uskostenkylässä Ilmolan talo, ikä 77 v ja 9 kk.

4. Helga Emilia Puumala, s. 8.12.1895 Perhossa. Tauluun  60.

5. Junia Josefiina Puumala, s. 1.11.1897 Perhossa, k. 19.4.1917 Perhossa, ikä 19 v ja 5 kk.

6. Aaro Puumala, talonpoika, s. 8.9.1899 Perhossa Ilmola, k. 26.11.1975 Perhossa Uskostenkylä, Ilmola, ikä 76 v ja 2 kk.

7. Laimi Puumala, s. 28.1.1903 Perhossa, k. 1.11.1976 Perhossa, ikä 73 v ja 9 kk.

8. Anna Elviira Puumala, s. 27.6.1905 Perhossa, k. 12.5.1906 Perhossa, ikä 0 v ja 10 kk.

9. Kauno Jaakoppi Puumala, s. 3.2.1907 Perhossa, k. 1.2.1909 Perhossa, ikä 1 v ja 11 kk.

10. Hilma Maria Puumala, s. 30.1.1909 Perhossa, k. 21.11.1921 Perhossa, ikä 12 v ja 9 kk.

11. Hulda Aliina Puumala, s. 20.2.1911 Perhossa, k. 23.6.1924 Perhossa, ikä 13 v ja 4 kk.

12. Aune Signe Puumala, s. 21.2.1913 Perhossa, k. 16.5.1932 Perhossa, ikä 19 v ja 2 kk.

13. Siiri Onerva Puumala, s. 4.5.1915 Perhossa. Tauluun  61.

14. Tauno Vilpas Puumala, s. 10.7.1917 Perhossa, k. 11.7.1917 Perhossa, ikä 0 v ja 0 kk.

Taulu 13

III Erkki Juha Erkinpoika Mannila, Taulusta 3, (isä Juha-Erkki Mannila), s. 2.5.1874 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo, k. 14.4.1923 Minnesotan Toivolassa, ikä 48 v ja 11 kk. Muuttanut: Amerikkaan.

Puoliso: Vihitty Hibbing Minnesota Matilda Hedvig Tuuri, s. 1.4.1883 Ylistaro, k. 11.6.1981 USA:ssa Toivola, ikä 98 v ja 2 kk. Muuttanut: Amerikkaan.

Lapset:

1. Erick William Mannila, s. 21.4.1901 USA:ssa Hibbing Minn, k. 23.4.1901 USA:ssa Hibbing Minn, ikä 0 v ja 0 kk.

2. Eino Jalmar Mannila, s. 3.6.1902 USA:ssa Hibbing Minn. Tauluun  62.

3. Toivo Bernhard Mannila, s. 21.6.1905 Minnesotan St. Louisissa, k. 26.5.1913 St. Louisissa, ikä 7 v ja 11 kk.

4. Sylvia Matilda Mannila, s. 16.4.1907 Minnesotan St. Louisissa. Tauluun  63.

5. Walter Edvin Erick Mannila, s. 1.2.1909 Minnesotan Toivolassa. Tauluun  64.

Taulu 14

III Kalle Oskari Juha Erkinpoika Mannila, Taulusta 3, (isä Juha-Erkki Mannila), renki Suomessa, farmari, s. 22.12.1876 3 Alajärven Pekkolassa Pylkän talo, k. 5.5.1961 Minnesotan Itascassa, Gand Rapids, ikä 84 v ja 4 kk.

Oli renkinä mm. Alajärven Tikkasen talossa. Kävi 3-vuotisen armeijan.20. Muuttanut: Amerikkaan.

Puoliso: Vihitty 17.12.1897 Alajärvellä Josefiina Heikintytär Uopakka, farmarin rouva, s. 10.8.1878 3 Alajärven Kurejoella, k. 1.1.1972 Minnesotan Floodwoodissa, ikä 93 v ja 4 kk.

Josefiina avioitui Alajärvellä Kalle Mannnilan kanssa ja he muuttivat Amerikkaan. Tapasin Minnesotassa käydessäni sukulaisiani äitini puolelta. Mannilan suku liittyy siihen. Aurorassa oli pienimuotoinen sukukokous, jossa oli läsnä äitini läheisiä sukulaisia (Pylkkä ja Mannila). Mukana oli Väinö Toikka, joka oli avioitunut Mayme Ahon kanssa. Mayme oli puolestaan äitini sukulainen.

Väinö oli hyvä kertoja ja muisti vanhoja asioita. Yksi tarina jäi mieleeni. Hän kertoi kuinka Kalle Mannila ja Josefiina erään kerran olivat tekemässä kaivoa pihalleen. Kalle oli kaivon pohjalla täyttämässä sankoa mullalla ja Josefiina hinasi sen ylös ja tyhjäsi ja laski uudelleen kaivoon täytettäväksi. Sattui kerran niin, että sanko pääsi putoamaan vahingossa vapaasti alas. Syntyi hetken hiljaisuus, sitten kuului ähkimistä ja kähinää ja viimein kehotus Josefiinalle: “Vaimo, kattele ittelles piilopaikka.”7. Muuttanut: Amerikkaan 1902.

Vanhemmat: Heikki Juhanpoika Uopakka, s. 3.11.1853 Alajärven Uopakkassa, k. 6.6.1926 Alajärvellä, ikä 72 v ja 7 kk ja Maria Taavetintytär Uopakka o.s. Strandberg, Kanervikkoaho, s. 10.1.1847 Alajärven Puumalassa.

Lapset:

1. Nikolai “Nick” Mannila, s. 31.8.1898 3 Alajärvellä. Tauluun  65.

2. Julia Lyyli Maria Mannila, s. 18.7.1901 3 Alajärvellä. Tauluun  66.

3. Hilma Koski o.s. Mannila, s. 26.4.1903 Minnesotan Duluthissa. Tauluun  67.

4. Violet Emilia Lillquist o.s. Mannila, s. 19.5.1904 Minnesotan Toivolassa. Tauluun  68.

5. Eino Edward Mannila, s. 25.12.1906 Minnesotan Duluthissa. Tauluun  69.

6. Sylvia Josephine Kesti o.s. Mannila, s. 4.3.1908 Minnesotan Duluthissa. Tauluun  70.

7. Mamie Irja “Mae” Miller o.s. Mannila, s. 22.12.1910 Minnesotan Toivolassa. Tauluun  71.

8. Elma E. Maki o.s. Mannila, s. 3.11.1912 Minnesotan Toivolassa. Tauluun  72.

9. Arne Edward Mannila, s. 3.11.1912 Minnesotan Toivolassa. Tauluun  73.

10. Emil Urho Mannila, s. 30.4.1919 Minnesotan Toivolassa. Tauluun  74.

Taulu 15

III Heikki “Henry” Juha Erkinpoika Mannila, Taulusta 3, (isä Juha-Erkki Mannila), s. 27.2.1879 3 Alajärven Pekkolassa Pylkän talo, k. 5.7.195721 Oregonin Coosissa, ikä 78 v ja 4 kk.

Muuttanut Sortavalaan 1896 attestilla N:o 26. Asui Amerikassa 1930 alkaen Coosissa.19. Muuttanut: Amerikkaan.

Puoliso: Vihitty 23.3.1899 Alajärvellä Johanna Miina Juha Erkintytär Nygård, s. 1.4.1881 3 Alajärvellä, k. 10.4.195021 Oregonin Coosissa, ikä 69 v ja 0 kk. Muuttanut: Amerikkaan.

Vanhemmat: Juha Erkki Matinpoika Nygård, s. 14.9.1851 Alajärven Nygårdissa, k. 16.9.1888 Alajärven Nygårdissa, ikä 37 v ja 0 kk ja Anna Leena Vilhelmintytär Laukkola, s. 27.12.1849 Alajärven Laukkolassa, k. 28.7.1919 Alajärvellä, ikä 69 v ja 7 kk.

Lapset:

1. Aaro Einari Mannila, s. 24.11.1899 3 Alajärvellä Kortekylässä Mannilan talo, k. 20.2.1900 Mannilan talo, ikä 0 v ja 2 kk.

2. Elli Maria Mannila, s. 20.8.1903 3 Alajärven Karstaperällä Nygård. Tauluun  75.

3. Walter Mannila, s. 24.8.1907 22 Minnesotan Meadowlandissa. Tauluun  76.

4. Theodore Rudolf Mannila, s. 6.3.1909 Minnesotan Meadowlandsissa. Tauluun  77.

5. Frederick Mannila, s. 21.3.1911 Minnesotan Meadowlandsissa. Tauluun  78.

6. Ester Aina (Ina) Mannila, s. 16.1.1914 Oregonin Coumbian piirikunnassa, Quincy. Tauluun  79.

7. Sylvia Mayme Mannila, s. 8.10.1916 Oregonissa. Tauluun  80.

8. Hilma L Mannila, s. 18.10.1919 Oregonissa. Tauluun  81.

9. Henry Edward (Hank) Mannila, s. 6.3.1921 23 Oregonissa, k. 8.1.1980 Alaskan Sitkassa, ikä 58 v ja 10 kk.

10. Armas (Armos) Mannila, s. 23.8.1923 23 Oregonissa, k. 15.6.194421 Iwo Jimalla, ikä 20 v ja 9 kk.

Taulu 16

III Matti Matinpoika Pylkkä, Taulusta 4, (isä Matti Pylkkä), mäkitupalainen Pylkässä, s. 19.2.1876 3 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä, k. 18.10.1900 Amerikassa, ikä 24 v ja 7 kk. Muuttanut: Amerikkaan.

Puoliso: Vihitty Alajärvellä Loviisa Aabrahamintytär Puumala, s. 30.4.1878 3 Alajärven Puumalassa.

Virkatodistusessa virheellinen syntymäpäivä , pitää olla 30.4. Muuttanut: Lapualle leskenä 10.11.1931.

Vanhemmat: Aappo Juhanpoika Puumala, s. 4.4.1840 24 Alajärven Puumalassa, k. 17.10.189624 Alajärvellä Pekkolassa Kankaanpää, ikä 56 v ja 6 kk ja Susanna Matintytär Anttila, s. 26.1.1842 25 Alajärven Kurejoella Anttila, k. 30.3.1880 Alajärven Puumalassa, ikä 38 v ja 2 kk.

Lapset:

1. Hilma Pylkkä, s. 28.12.1900 26 Alajärven Pekkolassa Pylkkä.

Taulu 17

III Vilhelmiina Matintytär Pylkkä, Taulusta 4, (isä Matti Pylkkä), s. 21.8.1881 3 Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä.

Puoliso: Vihitty 24.10.1903 Alajärvellä Oskar Sanna-Tildanpoika Björkqvist, itsellinen, s. 16.7.1882 Alajärvellä.

Perhe muutti Pietarsaareen 25.2.1911.

Äiti: Sanna Tilda Eliaksentytär Björkqvist, s. 20.11.1847 Alajärvellä, k. 24.10.1917 Alajärven Paavolassa, ikä 69 v ja 11 kk.

Lapset:

1. Toivo Oskari Björkqvist, s. 2.8.1904 Alajärven Paavolassa, k. 30.9.1908 Alajärven Paavolassa, ikä 4 v ja 1 kk.

2. Niilo Alfons Björkqvist, s. 6.10.1905 Alajärven Paavolassa.

3. Toini Matilda Björkqvist, s. 14.5.1908 Alajärven Paavolassa.

4. Aarne Matias Björkqvist, s. 5.9.1909 Pietarsaaressa, k. 11.12.1909 Alajärvellä, ikä 0 v ja 3 kk.

Taulu 18

III Johanna Matintytär Pylkkä, Taulusta 4, (isä Matti Pylkkä), s. 5.5.1886 3 Alajärven Pekkolassa Pylkkä, k. 1.4.1962 Alajärven Koskenvarrella, ikä 75 v ja 10 kk.

Puoliso: Vihitty 24.11.1906 Alajärvellä Nestori Juhanpoika Koskela, vapaussoturi, s. 16.8.1880 Alajärven Koskenvarrella Koskelan talo, k. 3.11.1918 Alajärven Koskenvarrella, ikä 38 v ja 2 kk.

Vanhemmat: Juha Matinpoika Koskela, ent. Housu e. Paavonaho, s. 1.6.1843 Töysässä Housu, k. Amerikassa ja Vilhelmiina Juhantytär Hietaniemi, s. 17.9.1844 Töysässä Kuortaneella, k. 23.7.1902 Alajärven Koskenvarrella Koskela, ikä 57 v ja 10 kk.

Lapset:

1. Elli Johanna Koskela, kansakoulun opettaja, s. 22.6.1908 Alajärven Koskenvarrella Koskela, k. 16.11.1997 Alajärvellä kirkonkylässä, ikä 89 v ja 4 kk.

2. Matti Koskela, s. 13.12.1909 Alajärven Koskenvarrella Koskela.

3. Toivo Alfder Koskela, s. 1.10.1911 Alajärven Koskenvarrella Koskela. Tauluun  82.

4. Olavi Paavo Koskela, s. 2.2.1914 Alajärven Koskenvarrella. Tauluun  83.

5. Erkki Nestori Koskela, asiamies, peltiseppä, s. 12.10.1916 Alajärven Koskenvarrella, k. 4.4.1968 Alajärven Koskenvarrella, ikä 51 v ja 5 kk.

Taulu 19

III Maija Reetta Johannantytär Pylkkä, Taulusta 5, (äiti Johanna Puumala), emäntä, s. 5.6.1866 3 Alajärven Pekkolassa Pylkkä, k. 16.9.1936 Alajärvellä Pekkolassa Peltola, ikä 70 v ja 3 kk.

Puoliso: Vihitty Puumala Heikki Kustaa Matinpoika Porsbacka, talonpoika, s. 11.4.1857 3 Alajärvellä Porspakassa, k. 16.9.1904 Alajärvellä Pekkolassa Peltolan talo, ikä 47 v ja 5 kk.

Heikki muutti perheineen Pekkolaan Peltolan taloon vuonna 1894.

Vanhemmat: Matti Kustaanpoika Porsbacka, s. 9.2.1825 Alajärvellä Kurejoen Porsbackassa, k. 23.3.1887 Alajärvellä Porsbackassa, ikä 62 v ja 1 kk ja Anna Leena Matintytär Juuti, s. 17.9.1835 Karstulan Kalavastingissa Martinmäki, k. 31.10.1931 Alajärven Menkijärvellä Porsbacka, ikä 96 v ja 1 kk.

Lapset:

1. Maria Lydia Porsbacka, s. 14.3.1888 3 Alajärvellä Porspakassa. Tauluun  84.

2. Matti Peltola, s. 18.7.1889 3 Alajärvellä Pekkolassa Peltola, k. 30.8.1941 Alajärvellä, ikä 52 v ja 1 kk.

3. Sanna Liisa Peltola, s. 8.6.1890 Alajärven Porspakassa, k. 21.7.1893 , ikä 3 v ja 1 kk.

4. Hilda Peltola, s. 13.7.1891 3 Alajärvellä.

5. Heikki Kustaa Peltola, s. 23.7.1894 3 Alajärvellä Pekkolassa Peltola. Tauluun  85.

Taulu 20

III Hilma Johanna Johannantytär Puumala, Taulusta 5, (äiti Johanna Puumala), s. 13.3.1879 3 Alajärvellä Pekkolassa Puumala, k. 17.8.1899 Alajärvellä Pekkolassa Nelimarkka, ikä 20 v ja 5 kk.

Puoliso: Vihitty 21.8.1898 Puumala Matti Kustaanpoika Nelimarkka, s. 6.9.1878 3 Alajärvellä Pekkolassa, k. 16.10.1946 Alajärvellä, ikä 68 v ja 1 kk.

Katso Eteläpohjalaisia elämäkertoja, osa III, sivu 415.

Vanhemmat: Kustaa Heikinpoika Nelimarkka, s. 10.12.1844 Alajärvellä Nelimarkka, k. 16.10.1946 Alajärvellä, ikä 101 v ja 10 kk ja Sanna Erkintytär Nelimarkka, s. 6.3.1846 Alajärven Nelimarkassa.

Lapset:

1. Matti Nelimarkka, s. 8.8.1899 3 Alajärvellä Pekkolassa Nelimarkan talo, k. 20.11.1899 Alajärvellä, ikä 0 v ja 3 kk.

2. Kustaa Nelimarkka, s. 10.8.1899 3 Alajärvellä Pekkolassa Nelimarkan talo, k. 24.11.1899 Alajärvellä, ikä 0 v ja 3 kk.

Taulu 21

III Maria Jaakontytär Puumala, Taulusta 6, (äiti Maria Pylkkä), s. 4.11.1880 5 Alajärvellä Pekkolassa Puumala, k. 30.5.1945 Alajärvellä, ikä 64 v ja 6 kk.

Vimpeliin 1902, takaisin 1903.

Puoliso: Vihitty 25.10.1908 Pekkola Joel Juhonpoika Viitasaari, kansakoulun opettaja, s. 23.12.1881 3 Alajärven Koskenvarrella Viitasaari, k. 13.1.1962 Alajärven Hoiskossa, ikä 80 v ja 0 kk.

Katso Eteläpohjalaisia elämäkertoja M-Ö, sivu 850.

Vanhemmat: Juho Erkinpoika Viitasaari, s. 16.3.1845 27 Alajärven Koskenvarrella Viitasaari, k. 21.11.1923 Alajärven Koskenvarrella Viitasaari, ikä 78 v ja 8 kk ja Loviisa Erkintytär Hauta-aho, s. 20.2.1846 27 Alajärven Hauta-ahossa, k. 27.5.1916 Alajärven Hauta-ahossa, ikä 70 v ja 3 kk.

Lapset:

1. Jaakko Veikko Viitasaari, s. 7.3.1910 3 Alajärvellä. Muuttanut: Helsinkiin 5.2.1942.

2. Erkki Joeli Viitasaari, s. 21.9.1911 3 Alajärvellä. Muuttanut: Helsinkiin 7.2.1938.

3. Paavo Mikael Viitasaari, jumaluusopin ylioppilas, s. 1.1.1913 3 Alajärvellä, k. 31.10.1937 Alajärvellä, ikä 24 v ja 9 kk.
Paavo Mikael Viitasaari:
“Tiistaina tk. 9 p:nä kätkettiin Maan poveen Alajärven vanhalla hautausmaalla v.k. 31 p:nä kuollut jumaluusopin ylioppilas Paavo Mikael Viitasaaren kylmennyt ruumis. Vainajan omaisia ja ystäviä kokoontui häne kotiinsa Hoiskon kansakoululle klo 13, josta sitten – ensin laulettua virrestä 530 muutaman säkeistön – lähdettiin kirkolle, missä vainaja surumarssin soidessa kannettiin kirkkoon. Kun oli lailettu virrestä 529 muutama säkeistö, astuvat arkun ääreen vainajan oppilastoverit pastori Eino Ojajärvi Ylivieskasta ja Alajärven kappalainen pastori Otto Tunturi, ensiksi mainitun pitäessä puheen vainajan muistolle sekä siunaten ruumiin ja pastori O. Tunturin lukiessa samassa yhteydessä valittuja Raamatun kohtia nöyrähenkisen nuorukaisen paarien ääressä. Päätökseksi laulettiin smansta virrestä 6 ja 7 säkeistö, minkä jälkeen omaiset kantoivat arkun hautausmaalle, jossa se laskettiin sukuhautaan. Hautaa umpeen luotaessa laulettiin virsi 526 ja kun se oli umpeen luotu, laskivat vainajan omaiset ja ystävät seppeleensä kummulle, minkä jälkeen laulettiin virsi “Sun haltuus rakas isäni”. Yksinkertainen mutta ylentävä tilaisuus oli päättynyt
. Haudalta siirryttiin vielä vainajan kotiin hänen muistoansa viettämään.” (Järviseutu 1937).

4. Maria Helena Viitasaari, s. 2.11.1914 3 Alajärvellä, k. 1988 Kokkolassassa, ikä 74 v. Muuttanut: Äänekoskelle 23.12.1943.

5. Eeva Katariina Viitasaari, s. 15.6.1916 3 Alajärvellä. Muuttanut: Kauhavalle 28.12.1945.

6. Mirjam Elisabeth Viitasaari, s. 3.9.1918 3 Alajärvellä. Muuttanut: Taivalkoskelle 4.7.1947.

7. Rakel Margareeta Viitasaari, opettaja, s. 11.12.1921 3 Alajärvellä, k. 4.8.1992 Alajärvellä, ikä 70 v ja 7 kk.

8. Ruut Esteri Viitasaari, opettaja, s. 28.7.1924 3 Alajärvellä. Muuttanut: Lapualle 21.10.1949.

Taulu 22

III Liisa Antintytär Pylkkä, Taulusta 7, (isä Antti Vertala), s. 1.12.1878 3 Alajärvellä Pekkolassa Vertala, k. 24.1.1926 Alajärvellä, ikä 47 v ja 1 kk.

Asuivat 1915 alkaen Pullon torpassa Mannilan talossa.

Puoliso: Vihitty 5.9.1913 Alajärvellä Erkki Johanneksenpoika Penninkangas, torppari, s. 18.5.1884 Alajärvellä Kortekylässä Penninkankaalla, k. 2.10.1919 Alajärvellä Kortekylässä Pullon torpassa, ikä 35 v ja 4 kk.

Vanhemmat: Juha Jaakonpoika Tallbacka, s. 30.3.1846 Alajärven Penninkankaalla, k. 12.7.1902 Alajärven Penninkankaalla, ikä 56 v ja 3 kk ja Maria Johanna Matintytär Piilikangas, s. 30.4.1845 Alajärven Möksyssä Piilikangas, k. 19.3.1908 Alajärven Penninkankaassa, ikä 62 v ja 10 kk.

Lapset:

1. Toivo Johannes Penninkangas, s. 28.11.1903 Alajärvellä Kortekylässä Pullon torpassa. Tauluun  86.

Taulu 23

III Antti Antinpoika Pylkkä, Taulusta 7, (isä Antti Vertala), irtolainen, s. 30.9.1886 3 Alajärven Pekkolassa Vertala, k. 21.2.1919 Alajärvellä, ikä 32 v ja 4 kk.

Oli renkinä mm. Tikkasessa 1905. Perhe muutti Mannilan taloon Kankaan torppaan 1915.

Puoliso: Vihitty 16.12.1910 Alajärvellä Elina Heikintytär Hovila, s. 21.4.1879 Soinissa, k. 2.3.1924 Alajärvellä Pekkolassa, ikä 44 v ja 10 kk. Muuttanut: Soinista 26.11.1910.

Vanhemmat: Heikki Erkinpoika Tikkanen, s. 20.2.1851 Alajärven Möksyssä Tikkanen, k. 26.5.1918 Soinissa, ikä 67 v ja 3 kk ja Liisa Juhantytär Kivimäki, s. 7.6.1851 Alajärven Kivimäessä, k. 1.11.1894 Soinissa, ikä 43 v ja 4 kk.

Lapset:

1. Hugo Pylkkä, oli naimaton, s. 2.2.1911 28 Alajärvellä Kankaan torpassa, k. 3.4.193528 Alajärvellä Kortekylässä Kankaan torpassa, ikä 24 v ja 2 kk.

2. Vieno Maria Pylkkä, s. 23.12.1912 28 Alajärvellä Kankaan torpassa, k. 30.12.193128 Alavuden parantolassa, ikä 19 v ja 0 kk.

3. Eeli Pylkkä, s. 18.10.1915 28 Alajärvellä Kankaan torpassa, k. 22.12.1917 Alajärvellä Kortekylässä Kankaan torpassa, ikä 2 v ja 2 kk.

4. Vilhelmiina Pylkkä, s. 5.6.1918 28 Alajärvellä Kankaan torpassa, k. 11.1.1921 Alajärvellä Kankaan torpassa, ikä 2 v ja 7 kk.

Taulu 24

III Eeli Antinpoika Pylkkä, Taulusta 7, (isä Antti Vertala), palstatilallinen, s. 26.5.1893 3 Alajärven Pekkolassa Vertala, k. 6.1.194628 Alajärven Korteperällä Mannila/Kangas, ikä 52 v ja 7 kk11

1. puoliso: Vihitty 2.4.1921 Alajärvellä Elina Heikintytär Hovila, Taulusta 23, s. 21.4.1879 Soinissa, k. 2.3.1924 Alajärvellä Pekkolassa, ikä 44 v ja 10 kk. Muuttanut: Soinista 26.11.1910.

Vanhemmat: Heikki Erkinpoika Tikkanen, s. 20.2.1851 Alajärven Möksyssä Tikkanen, k. 26.5.1918 Soinissa, ikä 67 v ja 3 kk ja Liisa Juhantytär Kivimäki, s. 7.6.1851 Alajärven Kivimäessä, k. 1.11.1894 Soinissa, ikä 43 v ja 4 kk.

Lapset:

1. Paavo Johannes Pylkkä, s. 15.7.1923 28 Alajärvellä Kankaan torppa, k. 5.8.1924 Alajärvellä Kankaan torppa, ikä 1 v ja 0 kk.

2. puoliso: Vihitty 29.12.1928 Alajärvellä Eeva Alina Jaakontytär Ketola, palstatilallisen vaimo, s. 30.5.1896 28 Alajärvellä, k. 4.2.197028 Alajärven Korteperällä Pylkkä/Kangas, ikä 73 v ja 8 kk.

Vanhemmat: Jaakko Jaakonpoika Ketola, s. 18.11.1852 29 Alajärvellä ja Kaisa Juhantytär Kangas, s. 10.6.1857 29 Lappajärvellä.

Lapset:

2. Alli Maria Pylkkä, s. 13.7.1929 28 Alajärvellä Kortekylässä Kankaan torpassa. Tauluun  87.

3. Pentti Elias Pylkkä, s. 22.3.1931 28 Alajärvellä, k. 14.9.197328 Alajärvellä (naimatonna), ikä 42 v ja 5 kk.

4. Eino Juhani Pylkkä, s. 29.11.1933 28 Alajärvellä, k. 1996 Vaasassa, ikä 63 v.
Ei lapsia, Vaasaan 20.1.1968.

5. Oskari Pylkkä, s. 21.12.1935 28 Alajärvellä. Tauluun  88.

6. Anna Liisa Pylkkä, s. 20.7.1937 28 Alajärvellä. Tauluun  89.

7. Aune Katariina Pylkkä, s. 6.12.1938 28 Alajärvellä. Tauluun  90.

8. Antti Pylkkä, s. 22.5.1942 28 Alajärvellä. Tauluun  91.

Taulu 25

III Oskari Antinpoika Pylkkä, Taulusta 7, (isä Antti Vertala), makkaramestari, s. 25.4.1899 3 Alajärvellä Pekkolassa Vertala, k. 9.4.1968 Vaasassa, ikä 68 v ja 11 kk.

Oskarin tarina, s. 25.5.1899.

Huutolaiskautensa jälkeen isäni oli renkinä Panulan talossa. Sattuipa seutukunnalle karjan oston merkeissä makkaratehtailija Lahti Vähäkyröstä. Oskarin olemus kai miellytti Lahtea koska hän pyysi Oskaria työhön, ensin nyt karjan ajajaksi Vähäkyröön. Oskari ei kauan empinyt, otti luvatta Toivo Panulan, talon vanhimman pojan pikkutakin porstuan naulasta ja lähti luvatta mukaan. On epäselvää kuinka kauan matka karjan perässä kävellen kesti Alajärveltä Vähäkyröön. Oskari oppi nopeasti teurastamaan, leikkaamaan lihaa ja tekemään makkaroita.Tuon ajan resepteillä valmistetaan yhä Kyrö-makkaraa.

Minna-neitonen asui myöskin Vähäkyrössä. Minna oli kaunis, lahjakas neitonen joka lauloi, näytteli ja lausui Kiviniemen nuorisoseuralla. Minnan isä Juho Lall osti karjaa, paloitteli ja myi lihaa kauppoihin ja mm. Vaasan torilla.Tätä ammattikuntaa sanottiin lahtareiksi. Minna kulki tässä työssä isänsä mukana. Kerran Minna isänsä kanssa meni käymään Lahden makkaratehtaalla. Minna seisoi tehtaan pihssa, Oskari oli karja-aitauksessa. Vähän aikaa toisiaan katseltuaan Oskari hyppäsi komeasti riukuaidan yli ja sanoi:”minä olen Oskari Pylkkä”.Siitä alkoi romanssi ja sen vuoksi kirjoittajakin on Pylkkä. Oskarin ja Minnan toiseksi nuorin lapsi.

Oskari kehittyi hyväksi ammatissaan.Se oli tuon ajan oppisopimuskoulutusta Oskarille. Seuraavaksi häntä pyydettiinkin Iihin perustettavaan makkaratehtaaseen työnjohtajaksi. Oskarin maine oli kai kirinyt koska kauppias Tuisku Iistä kävi pyytämässä Oskaria. Oskarin mukana lähti lähti kaksi miestä Vähäkyröstä mm. Oskarin veli Nikolai sekä Martti Hannuksela. Oskarilla ja Minnalla oli Jussi poika mukanaan muuttaessaan. Oskari asui useamman vuoden Iissä koska Oskarin tytöt Toini,Terttu ja Tuovi ovat syntyneet Iissä. 1930-luvun lama pakotti Oskarin perheineen muuttamaan takaisn Vaasaan, tehtaan tuotanto lopetetiin. Iin tehtaalta on olemassa valokuva, jossa on omistaja Tuisku, Oskari ja työmiehet sekä historiallisena yksityiskohtana sen ajan lihamylly ja makkararuisku. Osuusteurastamo Suomessa täytti takavuosina 100-vuotta. Atria kyseli liha-alan ihmisilta vanhoja valokuvia. Lähetin useamman kuvan.Tämä Iissä oleva kuva oli kelpuutettu näyttelyyn. Sain kuvan suurennettuna takaisin. Oskari meni töihin makkaratehdas Klingmanille.Toki tavallisena työmiehenä. Kligman oli tuolloin Vaasan toiseksi suurin makkaratehdas. Pohjanmaan liha oli suurin. Jo ennen talvisotaa Oskari siirtyi Pohjanmaan lihaan, halliten siellä työn kuin työn.

Kauhavan osuuskaupan makkaratehdas haki työnjohtajaa ja Oskari perheineen muutti Kauhavalle. Molemmat pojat Paavo ja Väinö olivat syntyneet Vaasassa. Muutto tapahtui pojat mukana. Minna ja Oskari kokivat kuitenkin koko ajan huolta Vaasassa keskenään asuvista tytöistä ja Oskari muutti vaimon ja poikien kanssa uudelleen Vaasaan. Oskari palasi Pohjanmaan lihaan entisiin joka paikan höylän työtehtäviin. Koska Oskarin ammattinimike oli erikoisammatti-mies, hän oli kuitenkin suhteellisen hyväpalkkainen saaden kaikki ns.hyvän miehen lisät.

Karjakunta tarvitsi mestaria ja niinpä Oskari siirtyi tähän tehtävään. Paikkakuntaakaan ei tarvinnut vaihtaa. Neljä vuotta työnjohtajana oltuaan tehdas alkoi vaatia katelaskelmia ja muutakin kirjanpitoa. Vain kaksi vuotta kiertokoulua käyneellä huutolaispojalla oli mitat ja painot sormepäissä. Paperille ei niitä ollut koskaan tarvinnut laittaa. Oskari siirtyi tavalliseksi duunariksi. Palkkaa ei kuitenkaan laskettu. Oskarin arvo tiedettiin, hänen työnjohtaja-kautenaan oli tuotanto noussut niin paljon että aloitettiin tehtaan laajennus.

Karjakunnassa ollessa Oskaria pyydettiin osakkaaksi Jalasjärvelle perustettavaan makkaratehtaaseen. Rahaa ei olisi tarvinnut olla, ammattiaito olisi riittänyt. Oskari ei kuitenkaan ottanut tähän riskiä.

Oskari otti sitten kuitenkin riskin siirtyessään Alajärvelle. Oskarin siskon Vienon mies ,Eemeli Viitaniemi ja vävynsä Anton Talpakka päättivät perustaa Alajärvelle makkaratehtaan. Ammattitaitoa ei ollut, eikä muutenkaan käsitystä lihan käsittelystä. Oskaria pyydettiin mukaan osakkaaksi. Nytkin olisi riittänyt ammattitaito, sijoittaa ei olis tarvinnut mitään omasuutta. Tuotanto lähti hyvin menemään. Autolla kuljetettiin makkaraa lähikuntienkin kauppoihin. Oskari alkoi kysellä osinkoja ja parempaa palkkaa kuin alkupalkka. Oskarille vastattin että:”sinä olet aivan tavallinen työmies täällä”. Siitä paikasta Oskari kokosi perheensä kuorma-auton lavalle ja muutti takaisn Vaasaan. Sitä ennen Oskari oli puhelimitse varmistanut että työpaikka Karjakunnalla oli odotettavissa. Karjakunnasta Oskari jäi eläkkeelle. Makkaratehdas lähti alaspäin Alajärvellä heti Oskarin lähdön jälkeen. Eemeli ja Anton vähensivät mm. lihaa tuotteista. Melkein velliä lykkäsivät suoleen.Aika nopeasti loppui makaratehtaan tuotanto Alajärvellä.

Oskari sai herätyksen lestadiolaisuuteen Iissä asuessaan ja kuolikin lestadiolaisena. Synnin tuntoja tuli vuosien varrella milloin mistäkin. Muun muassa hän kävi vuosikymmenien jälkeen Alajärvellä Toivo Panulalta pyytämässä anteeksi takki-varkauttaan, silloin kun lähti karjan perässä kulkemaan kohti Vähäkyröä. Olisi halunnut maksaakin takin.Toki maksua ei otettu vastaan. (kertoja Paavo Pylkkä).

Puoliso: Vihitty 25.7.1925 Vähäkyrössä Minna Matilda Juhantytär Lall, s. 26.9.1897 30 Vähäkyrössä, k. 21.4.1986 Vaasassa, ikä 88 v ja 6 kk.

Kastekirjaan ja myös rippikirjaan merkitty etunimeksi Hilda, myöhemmin (rippikirjassa 1903-1912) rippikirjaan vaihdettu etunimeksi Minna. Perhe muutti Iin seurakuntaan 30.5.1929 mukanaan kaksi lasta. (Vähänkyrön kirkkoherranvirasto 31.3.2006).

Vanhemmat: Juha Antinpoika Lall, s. 20.1.1863 30 Vähänkyrön Saarensivussa, k. 31.8.192931 Vähässäkyrössä, ikä 66 v ja 7 kk ja Sanna Sofia Hermannintytär Lall o.s. Hautala, s. 23.10.1862 30 Jurvassa, k. 14.1.194331 Vähässäkyrössä, ikä 80 v ja 2 kk.

Lapset:

1. Juho Oskari Pylkkä, s. 19.12.1925 Vähässäkyrössä. Tauluun  92.

2. Toini Matilda Pylkkä, s. 13.11.1927 Vähässäkyrössä. Tauluun  93.

3. Terttu Alisa Pylkkä, s. 30.5.1929 Iissä. Tauluun  94.

4. Tuovi Marjatta Pylkkä, s. 30.11.1930 Iissä. Tauluun  95.

5. Paavo Anders Gustav Pylkkä, s. 20.2.1936 Vaasassa. Tauluun  96.

6. Väinö Viljami Pylkkä, s. 3.8.1941 Vaasassa. Tauluun  97.

Taulu 26

III Vieno Maria Antintytär Pylkkä, Taulusta 7, (isä Antti Vertala), emäntä Viitaniemessä, s. 21.9.1901 Alajärven Pekkolassa Vertala, k. 26.11.1959 Alajärven kirkonkylässä, ikä 58 v ja 2 kk.

Puoliso: Vihitty 3.12.1927 Vertala Eemeli Jaakonpoika Viitaniemi, maanviljelijä, s. 3.12.1900 32 Alajärven Viitaniemessä, k. 11.4.1982 Alajärven kirkonkylässä, ikä 81 v ja 4 kk.

Vanhemmat: Jaakko Matinpoika Viitaniemi, s. 6.9.1861 32 Vimpelin Viitaniemessä, k. 21.10.1926 Alajärven Viitaniemessä, ikä 65 v ja 1 kk ja Serafia Villehardintytär Hallsten, s. 21.9.1864 32 Alajärven Möksyssä Saarenpään talo, k. 15.10.1939 Alajärvellä, ikä 75 v ja 0 kk.

Lapset:

1. Maija Liisa Viitaniemi, s. 3.10.1928 Alajärven kirkonkylässä. Tauluun  98.

2. Anita Vieno Viitaniemi, s. 30.10.1928 Alajärven kirkonkylässä. Tauluun  99.

3. Ulla Terttu Viitaniemi, s. 22.8.1930 Alajärven kirkonkylässä, k. 16.1.1931 Alajärven kirkonkylässä, ikä 0 v ja 4 kk.

4. Pirkko Helena Viitaniemi, kauppias, s. 22.12.1931 Alajärven kirkonkylässä.

Taulu 27

IV Josefiina Erkintytär Rintala o.s. Pylkkä, Taulusta 8, (isä Erkki Pylkkä), emäntä, s. 15.3.1886 3 Alajärven Pekkolassa Pylkkä, k. 13.6.1966 Alajärven Paalijärvellä Rintala, ikä 80 v ja 2 kk33

Puoliso: Vihitty 22.3.1907 Pylkkä Oskari Jaakonpoika Rintala, maanviljelijä, s. 7.3.1883 34 Alajärven Paalijärvellä Paalijärvi, k. 10.3.1953 Alajärven Paalijärvellä Rintala, ikä 70 v ja 0 kk.

Vanhemmat: Jaakko Erkinpoika Paalijärvi, s. 11.1.1841 Alajärven Paalijärvellä, k. 24.9.1921 Alajärvellä, ikä 80 v ja 8 kk ja Anna Antintytär Lakanen, s. 19.3.1842 Vimpelin Pokelassa, k. 29.8.1912 Alajärven Paalijärvellä, ikä 70 v ja 5 kk.

Taulu 28

IV Maria Erkintytär Rönkkö o.s. Pylkkä, Taulusta 8, (isä Erkki Pylkkä), s. 16.8.1888 3 Alajärven Pekkolassa Pylkkä, k. 1.7.1914 Alajärven Pekkolassa Pylkkä, ikä 25 v ja 10 kk33

Puoliso: Vihitty 7.8.1912 Alajärvellä Petter Johan Albanpoika Rönkkö, työmies, s. 6.1.1889 35 Iisalmessa, k. 19.11.1968 Mäntässä ?, ikä 79 v ja 10 kk.

Muutti Viipurin maaseurakunnasta 28.3.1912 Alajärven Porspakkaan, jonne on merkitty irtolaiseksi. Hän muutti perheineen 30.7.1926 Mänttään ja vihdoin Helsinkiin (muutossa Helsinkiin Paavalin seurakuntaan 28.2.1943 olivat mukana Petter, Ida ja lapset Taimi, Urpo, Veikko, Mirjami ja Anneli Rönkkö). Hänet on merkitty lähteneeksi Amerikkaan Iisalmessa mutta ei ole sinne lähtenyt. Petteri tuomittiin valtiorikosoikeudessa valtiopetoksen valmistelusta kuritushuoneeseen 3 vuodeksi ja 6 kuukaudeksi ja menettämään kansalaisluottamuksen 6 vuodeksi (valtiorikosoikeuden päätös 27.9.1918). Oli punaisten puolella. Vapautettiin sen vuoksi sotapalveluksesta 1.1.1918 luettelon mukaan.

Vaimon kuoleman jälkeen hän muutti poikansa Toivon kanssa Hörin Purolaan 1915, jossa hänet on merkitty itselliseksi. Hän meni naimiisiin Hörissä ollessaan Ida Vilhelmina Kustaan tytär Kytölän kanssa. (Alajärven rippikirjat).

Vanhemmat: Albinus Rönkkö, s. 8.5.1857 Iisalmessa, k. 1.3.1896 Iisalmessa, ikä 38 v ja 9 kk ja Anna Kaisa Lyytinen, s. 30.3.1863 Iisalmessa, k. 7.1.1890 Iisalmessa, ikä 26 v ja 9 kk.

Taulu 29

IV Hilma Lydia Erkintytär Nelmark o.s. Pylkkä, Taulusta 8, (isä Erkki Pylkkä), s. 27.5.1891 3 Alajärven Pekkolassa Pylkkä, k. 18.12.1934 USA:ssa, ikä 43 v ja 6 kk. Muuttanut: Amerikkaan33

Puoliso: Vihitty 14.2.1914 MIchiganin Ironwoodissa Gogebic Matti Matinpoika Nelmark e. Nelimarkka 34, s. 6.12.1885 Alajärven Pekkolassa Nelimarkka, k. 1935 USA:ssa, ikä 50 v. Muuttanut: Amerikkaan 15.2.1905.

Vanhemmat: Matti Villenpoika Nelimarkka, s. 8.3.1861 Alajärven Nelimarkassa, k. 28.6.1917 Alajärven Nelimarkassa, ikä 56 v ja 3 kk ja Vilhelmiina Aapontytär Tikkanen, s. 12.4.1858 Alajärven Möksyssä Tikkanen, k. 4.7.1925 Alajärven Nelimarkassa, ikä 67 v ja 2 kk.

Taulu 30

IV Johanna Erkintytär Höykinpuro o.s. Pylkkä, Taulusta 8, (isä Erkki Pylkkä), emäntä, s. 2.12.1902 3 Alajärven Pekkolassa Pylkkä, k. 9.12.1983 Alajärven Pekkolassa Pylkkä, ikä 81 v ja 0 kk33

Puoliso: Vihitty 21.8.1921 Pylkkä Eeli Kallenpoika Höykinpuro, maanviljelijä, s. 12.10.1897 34 Alajärven Kaartusella Höykinpuro, k. 9.12.1983 Alajärven Pekkolassa Pylkkä, ikä 86 v ja 1 kk.

Vanhemmat: Kalle Heikinpoika Höykinpuro, s. 30.12.1869 Alajärven Kaartusella, k. 13.12.1927 Alajärven Kaartusella, ikä 57 v ja 11 kk ja Maria Loviisa Antintytär Ojajärvi, s. 19.12.1876 Alajärven Ojajärvellä, k. 19.1.1952 Alajärven Kaartusella, ikä 75 v ja 1 kk.

“Ison-Ellan antama lempinimi puolisolleen oli “Kukka-Hanna”. Johanna oli perheen kokoaja – suuri emo. Hän lueskeli iltaisin jakkarallaan päivän töiden jälkeen, kirjoitteli ystävilleen kirjeitä ja piti päiväkirjoja. Hän oli myös erinoaminen kuuntelija ja hyvämuistinen perimätietojen kertoja. Johanna teki suuren elämäntyön kasvattamalla 12 lasta ja aina muistaa 36 lastenlastaankin. Heidän muistoissaan on etenkin mummon laittamat makoisat, kirnuvoilla voidellut leivät, leivonnaiset ja sellaiset mustikkapiirakat, joita vieläkin haikeana muistelee (Jorma Höykinpuro).

“Isoon-Ellaan” liitetään hokema : “Hyvästi nyt Hanna ja lapset. Eeli lähteen Amrikaan”. Hän lähti 1927 Amerikkaan, josta palasi laman takia takaisin 1929. Oli kahden sodan veteraani osallistuen mm Karhumäen valtaukseen. Sotilasarvo kersantti.

Taulu 31

IV Vieno Susanna Erkintytär Koskela o.s. Pylkkä, Taulusta 8, (isä Erkki Pylkkä), rouva, s. 11.9.1907 3 Alajärven Pekkolassa Pylkkä, k. 13.11.1985 Alajärven Koskenvarrella Koskela, ikä 78 v ja 2 kk.

Puoliso: Vihitty 15.9.1929 Alajärvellä Toivo Adrianinpoika Koskela, postimies, s. 18.11.1907 34 Alajärven Koskenvarrella, k. 6.2.1994 Alajärvellä hoitokoti Kultakämmenessä, ikä 86 v ja 2 kk.

Vanhemmat: Adrian Jaakonpoika Koskela, s. 13.3.1875 36 Alajärven Koskenvarrella Koskelan talo, k. 11.12.194436 Koskenvarrella Pakkasmäen mökissä, ikä 69 v ja 8 kk ja Johanna Kallentytär Turpela, s. 18.8.1879 36 Alajärven Koskenvarrella Turpelan torppa, k. 16.4.1973 Lapualla, ikä 93 v ja 7 kk.

Taulu 32

IV Amelia Susanna Juhontytär Aho o.s. Pylka, Taulusta 9, (isä Juha Pylkka), rouva, s. 7.2.1891 Montanan Cascadessa, k. 17.1.1975 Minnesotan Virginia Hospitalissa, ikä 83 v ja 11 kk.

Puoliso: Vihitty 13.5.1911 Apostolic Lutheran Church, Virginia, Minnesota Oskar Eliaanpoika Aho e. Syrjälä, liikemies, s. 27.4.1884 Alajärvellä, k. 15.9.1957 Minnesotan Virginia Municipal Hospital, ikä 73 v ja 4 kk.

Vanhemmat: Elias Erkinpoika Pohjaskangas e. Syrjälä, s. 6.8.1853 Alajärvellä, k. 6.6.1936 Minnesotassa, ikä 82 v ja 10 kk ja Liisa Juhantytär Seppälä, s. 17.4.1851 Alajärven Menkijärvellä Seppälän talo, k. 18.11.1919 USA:ssa:n Minnesotassa, ikä 68 v ja 7 kk.

Taulu 33

IV Anna Liisa Juhantytär Pylkkä, Taulusta 9, (isä Juha Pylkka), s. 16.9.1892 Montanan Cascadessa, k. 6.10.1977 Minnesotan Virginiassa, ikä 85 v ja 0 kk.

Resided Ironwood, Gogebic, Michigan in 1918. She resided Ely, St.Louis Minnesota in 1930. She resided Embarrass, Minnesota in 1940.

Puoliso: Salomon (Solomon) Wiitala, s. 5.1.1884 15 Suomessa, k. 26.7.197515 Minnesotassa, ikä 91 v ja 6 kk.

Taulu 34

IV Hilda Maria Juhantytär Pylkkä, Taulusta 9, (isä Juha Pylkka), s. 16.1.1895 15 Montanan Cascadessa, k. 13.2.1983 Minnesotan St. Louisissa, ikä 88 v ja 0 kk.

Hildalla kolme lasta: June,Wesley ja Bernice.

Puoliso: Erkki (Erick) Moilanen, s. 18.5.1882 Suomessa, k. 25.12.1960 Minnesotassa, ikä 78 v ja 7 kk.

Taulu 35

IV Johanna Juhantytär Pylka, Taulusta 9, (isä Juha Pylkka), s. 10.11.1896 15 Montanan Cascadessa, k. 20.1.196915 Virginiassa, ikä 72 v ja 2 kk.

1. puoliso: Edward C. Hammer, s. 18.3.1887 Ruotsissa, k. 20.2.1965 Minnesotassa, ikä 77 v ja 11 kk.

2. puoliso: N.N. Peterka,.

Taulu 36

IV Jacob William Juhnpoika Pylka, Taulusta 9, (isä Juha Pylkka), farmari, (laborer), s. 15.5.1901 Minnesotan Embarrassissa 15, k. 25.5.1979 Minnesotan Evelethissä, ikä 78 v ja 0 kk.

Puoliso: Lempi Sofia Pylka o.s. Karasti, s. 8.7.1908 15 Michiganissa, k. 27.6.1983 Minnesotassa, ikä 74 v ja 11 kk.

Taulu 37

IV Henry Mathew Juhanpoika Pylka, Taulusta 9, (isä Juha Pylkka), s. 1.6.1907 Minnesotan Embarrassissa, k. 21.12.1985 Minnesotan St. Louisissa, ikä 78 v ja 6 kk.

1. puoliso: Vihitty noin 1930 Bertha Elizabeth Pylka o.s. Salo, s. 10.6.1912 Minnesotassa.

2. puoliso: Vihitty 5.3.1955 St. Louisissa Grace Lempi Pylka o.s. Parks,.

Taulu 38

IV Theodore Jalmer Juhanpoika Pylka, Taulusta 9, (isä Juha Pylkka), kaivosmies, s. 14.7.1909 Minnesotan Embarrassissa, k. 24.8.1999 Minnesotan Coon Rapidsissa, ikä 90 v ja 1 kk.

Puoliso: Eleanor Olga Pylka o.s. Niemi, s. 5.2.1920, k. 28.6.1989 Minnesotassa, ikä 69 v ja 4 kk.

Taulu 39

IV Sadie Sofia Juhantytär Maki o.s. Pylkkä-Pylka, Taulusta 9, (isä Juha Pylkka), s. 9.7.1911 Minnesotan Embarrassissa, k. 15.8.1999 Minnesotan Isantissa, ikä 88 v ja 1 kk.

Puoliso: Vihitty 16.12.1939 Virginiassa Albert Ernest Jacobson, s. 27.6.1914 Minnesotassa, k. 25.12.1973 , ikä 59 v ja 5 kk.

Taulu 43

IV Raymond Leonard Juhanpoika Pylka, Taulusta 9, (isä Juha Pylkka), rautatieläinen, s. 19.7.1919 Minnesotan Embarrassissa.

Puoliso: Irene Akra Pylka o.s. Maki, s. 13.2.1922, k. 27.8.2014 Duluthissa, ikä 92 v ja 6 kk.

Funeral service for Irene Akra Pylka, 92, of Hermantown, formerly of Aurora, will be held at 1 pm Thursday, September 4, 2014 at Our Savior’s Lutheran Church in Aurora with Pastor Brendan Johnston officiating. Visitation will be one hour prior to the service at the church. Inurnment will be in the Forest Hill Cemetery in Aurora. Arrangements are by the Ziemer-Moeglein-Shatava Funeral Home in Aurora.

Irene died Wednesday, August 27, 2014 at the Chris Jensen Health and Rehabilitation Center in Duluth.

She was born on February 13, 1922 to Oscar and Mary (Erkola) Maki in Argo Township. She grew up and attended school in Embarrass, graduating from the Embarrass High School, Class of 1943. Irene was united in marriage to Leonard Pylka on March 2, 1946 in Virginia. Irene was very active in the community as a member of the American Legion Auxiliary in Aurora and the Aurora Color Guard where she marched in the 4th of July parades. Irene and Leonard were honored as Grand Marshall of the Aurora 4th of July parade. Irene was a member of the Kaleva Hall in Virginia. She had been employed at the White Community Hospital as a housekeeper. She was a charter member of the Our Savior’s Lutheran Church in Aurora. Irene enjoyed camping, gardening, fishing, attending Twins games with Leonard and traveling. She had the opportunity to travel to Finland, twice. Survivors include her husband of 68 years: Leonard; daughter, Peggy (Doug) MacDonald of Duluth; son, Bruce (Susie) Pylka of Cloquet; four grandchildren: Shelly (Jud) Crist of Duluth, Jason (Mina Yee) MacDonald of Duluth, Chad (Jessica) Pylka and Wade Pylka both of Minneapolis; five great-grandchildren: Auston and Dylan Crist, Mason MacDonald, and Finley and Emilia Pylka; one sister: Anerva Pylka of Babbitt; numerous nieces, nephews, and cousins.

She was preceded in death by her parents, Oscar and Mary Maki; and seven siblings: Tauno, Toivo, Roy, Aune, Otmar, Arvo, and Tula Maki.

Taulu 44

IV Ferdinand Evald Juhanpoika Pumala, Taulusta 10, (isä Juha Puumala), s. 3.10.1892 Kalifornian Fort Braggissa 15, k. 18.11.1983 Oregonin Clatsopissa, ikä 91 v ja 1 kk.

1. puoliso: Vihitty 3.1.1921 Clatsopissa Anna Magareet Pumala o.s. Keinonen, s. noin 1896 Suomessa.

2. puoliso: Olga Marie Pumala o.s. Laurell, s. 8.2.1892 Washingtonissa, k. 12.1.1981 Oregonin Clatsopissa, ikä 88 v ja 11 kk.

Taulu 45

IV Hilma Maria Juhantytär Hannula o.s. Puumala, Taulusta 10, (isä Juha Puumala), s. 28.10.1894 Fort Bragge, Mendicino, CA, USA, k. 28.2.1967 Astoria, Clastop, OR, USA, ikä 72 v ja 4 kk.

Puoliso: Vihitty 24.1.1918 Sylvesteri Samuelinpoika Hannula, maanviljelijä, s. 2.5.1890 Jurvassa, k. 12.10.1969 Longwiew, Cowlitz, WA, USA, ikä 79 v ja 5 kk.

Vanhemmat: Samuel Petteri Matinpoika Hannula, s. 29.8.1851 Teuvan Järvenpäässä, Hannula, k. 26.8.1906 Jurvassa, ikä 54 v ja 11 kk ja Leena Juhontytär Hannula o.s. Kuusisto, s. 7.12.1848 Teuvan Horossa, Kuusisto, k. 29.6.1896 Teuvan Järvenpäässä, Hannula, ikä 47 v ja 6 kk.

Taulu 46

IV Alfred Juhanpoika Puumala-Pumala, Taulusta 10, (isä Juha Puumala), s. 17.11.1897 15 Oregonissa, k. 23.6.1968 Kalifornian Alamedassa, Oakland, ikä 70 v ja 7 kk.

Puoliso: Sallie Puumala-Pumala o.s. Sallila, s. 16.6.1903 Minnesotassa, k. 24.7.1978 Kalifornian Almedassa, ikä 75 v ja 1 kk.

Taulu 47

IV Benjam Juhanpoika Pumala, Taulusta 10, (isä Juha Puumala), s. 2.9.1899 15 Oregonissa, k. 21.5.1955 Oregonin Marionissa, ikä 55 v ja 8 kk.

Puoliso: Vihitty 28.1.1946 Washingtonin Clarkissa Betty Pumala o.s. Layman,.

Taulu 48

IV Jalmar (Elmer) Alexander Juhanpoika Pumala, Taulusta 10, (isä Juha Puumala), s. 26.5.1903 15 Oregonissa, k. 8.5.1995 Oregonin Portlandissa, ikä 91 v ja 11 kk.

Puoliso: Minnie Helen Pumala o.s. Bay, s. 14.5.1911 Oregonissa, k. 22.11.2000 Washingtonin Lonviewissä, ikä 89 v ja 6 kk.

Taulu 49

IV Victor Juhanpoika Puumala-Pumala, Taulusta 10, (isä Juha Puumala), s. 25.11.1904 15 Oregonissa, k. 24.8.198515 Oregonin Portlandissa, ikä 80 v ja 8 kk.

Puoliso: Vihitty 20.6.1930 Oregonin Clatskainessa Esther Puumala-Pumala o.s. Heikkilä-Heikkila, s. 25.11.1905 Kalajoella, k. 15.2.2006 , ikä 100 v ja 2 kk.

Taulu 50

IV Martin William Juhanpoika Pumala, Taulusta 10, (isä Juha Puumala), s. 25.2.1907 15 Oregonin Columbian piirikunnassa, Quincy, k. 17.3.1983 Columbian Piirikuinnassa, Clatskaine, ikä 76 v ja 0 kk.

Puoliso: Agnes Sofia Pumala o.s. Tuononen, s. 23.1.1911 Aritsonan Cochisen piirikunnassa, k. 30.3.1983 Washingtonissa, ikä 72 v ja 2 kk.

Taulu 51

IV Hilma Maria Matti Tobiaksentytär Mannila, Taulusta 11, (isä Matti Mannila), emäntä, s. 8.2.1891 3 Alajärven Pekkolassa Kankaanpään talo, k. 6.10.1981 Alajärven Kortekylä Mannilan talo, ikä 90 v ja 7 kk.

Puoliso: Vihitty 22.3.1912 Alajärvellä Puumala Antti Kustaa Puumala, talollinen, s. 15.1.1890 37 Alajärvellä Pekkolassa Puumala, k. 1.5.196637 Alajärven Kortekylässä Mannila, ikä 76 v ja 3 kk.

Tunnettiin myös kaivonkatsojana. Muutti Kortekylälle vuonna 1925.

Vanhemmat: Jaakko Leenanpoika Puumala e. Strandberg, s. 30.8.1852 37 Alajärven Iiruulla, Mustakorven kruununtorpassa, k. 10.2.193437 Alajärven Puumalassa, ikä 81 v ja 5 kk ja Anna Leena Matintytär Lassila, s. 10.4.1850 37 Alajärven Kurejoella Lassila, k. 16.2.192737 Alajärven Puumalassa, ikä 76 v ja 10 kk.

Taulu 52

IV Senja Lyydia Matti Tobiaantytär Mannila, Taulusta 11, (isä Matti Mannila), s. 26.6.1894 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo, k. 7.2.1942 Mannilan talo, ikä 47 v ja 7 kk.

Puoliso: Vihitty 16.4.1914 Alajärvellä Aapo Aaponpoika Linnanmäki, palstatilallinen, s. 24.6.1887 Alajärven Kortekylässä Linnanmäellä, k. 16.6.1929 Alajärven Kortekylässä Pullon palstatilalla, ikä 41 v ja 11 kk.

Vanhemmat: Abraham Yrjönpoika Linnanmäki, s. 10.2.1843 Alajärvellä Linnanmäessä, k. 30.1.1899 Alajärvellä Linnanmäessä, ikä 55 v ja 11 kk ja Maija Erkintytär Tikkanen, s. 24.9.1844 Alajärvellä, k. 11.1.1890 Alajärvellä Linnanmäessä, ikä 45 v ja 3 kk.

Taulu 53

IV Anna Elina Matti Tobioaantytär Mannila, Taulusta 11, (isä Matti Mannila), s. 6.12.1896 3 Alajärvellä, k. 22.6.1986 Lehtimäellä, ikä 89 v ja 6 kk.

Puoliso: Kalle Valentinpoika Autio, s. 10.3.1895 Lehtimäellä, k. 2.10.1961 Lehtimäellä, ikä 66 v ja 6 kk.

Taulu 54

IV Anders Kustaa Matti Tobiaanpoika Mannila, Taulusta 11, (isä Matti Mannila), talollinen, räätäli, s. 22.8.1899 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo, k. 4.7.1976 Mannilan talo, ikä 76 v ja 10 kk.

Puoliso: Vihitty 17.12.1923 Soinissa Lyyli Elina Matintytär Tienhaara, emäntä, s. 5.2.1902 Soinin Tienhaarassa, k. 26.4.1979 Alajärven Kortekylässä Mannila, ikä 77 v ja 2 kk.

Vanhemmat: Matti Henriikanpoika Tienhaara e. Valkeinen, s. 2.8.1865 Soinin Laasalassa Saari Tienhaara, k. 21.5.1929 Soinin Laasalassa Leppälä, ikä 63 v ja 9 kk ja Hilta Taavetintytär Leppälä, s. 18.8.1867 Soinin Laasalassa Leppälä, k. 22.11.1939 Soinin Laasalassa Leppälä, ikä 72 v ja 3 kk.

Taulu 55

IV Oskari Matti Tobiaksenpoika Mannila, Taulusta 11, (isä Matti Mannila), talollinen, s. 27.11.1901 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo, k. 30.11.1976 Mannilan talo, ikä 75 v ja 0 kk.

Puoliso: Vihitty Alajärvellä Martta Albertiina Renko, emäntä, s. 19.6.1906, k. 7.9.1978 Alajärven Mannilassa, ikä 72 v ja 2 kk.

Taulu 56

IV Johanna Matti Tobiaantytär Mannila, Taulusta 11, (isä Matti Mannila), s. 25.2.1904 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo, k. 30.7.1991 Alajärvellä, ikä 87 v ja 5 kk.

Puoliso: Vihitty 5.11.1927 Alajärvellä Emil Edvard Timonpoika Salmenautio, s. 13.1.1900 Lehtimäellä, k. 19.5.1980 Alajärvellä kirkonkylässä, ikä 80 v ja 4 kk.

Vanhemmat: Timo Kustaa Heikinpoika Salmenautio, s. 28.1.1862 38 Lehtimäellä, k. 23.3.1949 Lehtimäellä, ikä 87 v ja 1 kk ja Manda Israelintytär Silvonen, s. 18.11.1860 39 Lehtimäen Silvosessa, k. 25.8.1942 Lehtimäellä, ikä 81 v ja 9 kk.

Taulu 57

IV Aati Matti Tobiaanpoika Yli-Mannila, Taulusta 11, (isä Matti Mannila), maanviljelijä, s. 16.2.1906 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo, k. 28.7.1977 Yli-Mannilan talo, ikä 71 v ja 5 kk.

Puoliso: Vihitty 2.3.1929 Alajärvellä Aili Ester Juha Erkintytär Kivimäki, s. 1.4.1907 Alajärven Kivimäessä, k. 10.10.1955 Alajärven Korteperällä Yli-Mannilassa, ikä 48 v ja 6 kk.

Vanhemmat: Juha Erkki Erkinpoika Kivimäki, s. 8.8.1881 Alajärven Kivimäessä, k. 10.1.1932 Alajärven Kivimäessä, ikä 50 v ja 5 kk ja Hanna Matintytär Honkaniemi, s. 28.3.1883 Alajärven Paalijärvellä Honkaniemi, k. 5.8.1921 Alajärven Kivimäessä, ikä 38 v ja 4 kk.

Taulu 58

IV Matti Lauri Matti Tobiaanpoika Yli-Mannila, Taulusta 11, (isä Matti Mannila), s. 10.8.1908 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo, k. 23.7.1976 Yli-Mannilan talo, ikä 67 v ja 11 kk.

Puoliso: Tyyne Maria Hemmingintytär Södervik, s. 5.12.1918 Alajärven Paalijärvellä.

Vanhemmat: Hemminki Juhonpoika Södervik, s. 25.2.1887 Vimpelissä, k. 25.6.1949 Alajärvellä, ikä 62 v ja 4 kk ja Hilda Maria Jaakontytär Paalijärvi, s. 20.8.1891 Alajärven Paalijärvellä, k. 10.5.1949 Alajärvellä, ikä 57 v ja 8 kk.

Taulu 59

IV Aune Matti Tobiaantytär Yli-Mannila, Taulusta 11, (isä Matti Mannila), s. 7.9.1913 3 Alajärven Kortekylässä Mannilan talo, k. 23.7.1963 Alajärvellä, ikä 49 v ja 10 kk.

Puoliso: Eino Jaakonpoika Paalijärvi, s. 20.12.1908 Alajärven Paalijärvellä, k. 29.1.1971 Alajärven Paalijärvellä, ikä 62 v ja 1 kk.

Vanhemmat: Jaakko Jaakonpoika Paalijärvi, s. 2.11.1869 Alajärven Paalijärvellä, k. 7.6.1947 Alajärven Paalijärvellä, ikä 77 v ja 7 kk ja Kaisa Erkintytär Paalijärvi, s. 9.7.1874 Alajärvellä Paalijärvi, k. 19.7.1943 Alajärven Paalijärvellä, ikä 69 v ja 0 kk.

Taulu 60

IV Helga Emilia Jaakontytär Puumala, Taulusta 12, (isä Jaakko Puumala), s. 8.12.1895 Perhossa, k. 7.1.1964 Perhossa, ikä 68 v ja 0 kk.

Puoliso: Vihitty 7.6.1923 Perhossa Toivo Muhonen, s. 12.11.1898 Kinnulassa, k. 19.5.1981 Perhossa, ikä 82 v ja 6 kk.

Taulu 61

IV Siiri Onerva Jaakontytär Puumala, Taulusta 12, (isä Jaakko Puumala), s. 4.5.1915 Perhossa, k. 12.4.1961 Perhossa, ikä 45 v ja 11 kk.

Puoliso: Vihitty 28.5.1944 Perhossa Eino Hirvonen, s. 8.10.1917 Kiteellä, k. 29.11.1981 Perhossa, ikä 64 v ja 1 kk.

Taulu 62

IV Eino Jalmar Mannila, Taulusta 13, (isä Erkki Mannila), s. 3.6.1902 USA:ssa Hibbing Minn, k. 13.4.1961 USA:ssa Toivola, ikä 58 v ja 10 kk.

Puoliso: Vihitty ??.8.1941 Ellen Miriam (Mary) Santala, s. 2.5.1914 USA:ssa Toivola, k. 20.8.1974 , ikä 60 v ja 3 kk.

Taulu 63

IV Sylvia Matilda Mannila, Taulusta 13, (isä Erkki Mannila), s. 16.4.1907 Minnesotan St. Louisissa, k. 26.7.1986 Wisconsinin Kenoshassa, ikä 79 v ja 3 kk.

Puoliso: N.N. Korpi,.

Taulu 64

IV Walter Edvin Erick Erickinpoika Mannila, Taulusta 13, (isä Erkki Mannila), s. 1.2.1909 Minnesotan Toivolassa, k. 12.1.2001 Minnesotassa, ikä 91 v ja 11 kk.

Puoliso: Vihitty 29.6.1935 Hibbingissä Ilmie Esther Mannila o.s. Maki, s. 22.8.1915 Michiganin Marquetten piirikunnassa, Negaunee, k. 16.3.2010 Minnesotan St. Louisin piirikunnassa, Duluth, ikä 94 v ja 6 kk.

Ilmie Esther syntyi Negauneessa Oskar ja Aksia (os. Koivisto) Mäen lapsena Hän kävi koulua Toivolassa ja työskenteli maatilalla. Avioitui Walter Mannilan kanssa 1935 Hibbingissä. Hän oli kotiäitinä ja työskenteli maatilalla. Kodin ulkopuolella hän kävi töissä Hartleylla 13 vuotta vahtimestarina.

Taulu 65

IV Nikolai “Nick” Kallenpoika Mannila, Taulusta 14, (isä Kalle Mannila), s. 31.8.1898 3 Alajärvellä, k. 17.12.1977 Minnesotan St. Louisissa, ikä 79 v ja 3 kk. Muuttanut: Amerikkaan 1902.

1. puoliso: Vihitty 1956 Ellenon Mannila o.s. Kohansson, s. noin .1.1898.

2. puoliso: Jennie Mannila o.s. Wertanen, s. noin 1.1.1905 Wisconsinissa, k. 13.10.1954 Minnesotassa, ikä 49 v ja 9 kk.

Taulu 66

IV Julia Lyyli Maria Kalle Oskarintytär Mannila, Taulusta 14, (isä Kalle Mannila), s. 18.7.1901 3 Alajärvellä, k. 26.7.1975 Minnesotassa, ikä 74 v ja 0 kk. Muuttanut: Ameriokkan 1902.

Puoliso: Vihitty Minnesotassa James Walter Dass, s. 13.5.1902 Minnesotassa, k. 8.1.1993 Minnesotassa, ikä 90 v ja 7 kk.

Taulu 67

IV Hilma Oskarintytär Koski o.s. Mannila, Taulusta 14, (isä Kalle Mannila), s. 26.4.1903 Minnesotan Duluthissa.

1. puoliso: Vihitty Minnesotassa Matti Simi, s. 8.12.1902 Minnesotassa, k. 19.8.1963 Minnesotassa, ikä 60 v ja 8 kk.

2. puoliso: Vihitty Minnesotassa Charles William Koski, s. 29.1.1903 Minnesotassa, k. 4.12.1976 Minnesotassa, ikä 73 v ja 10 kk.

Taulu 68

IV Violet Emilia Oskarintytär Lillquist o.s. Mannila, Taulusta 14, (isä Kalle Mannila), s. 19.5.1904 Minnesotan Toivolassa, k. 29.6.1992 Minnesotassa, ikä 88 v ja 1 kk.

Violet oli ensimmäinnen Minnesotan Toivolassa syntynyt suomalainen lapsi.

Puoliso: John Ernest Lillquist, s. 28.10.1901 Minnesotassa, k. 23.3.1967 Minnesotassa, ikä 65 v ja 4 kk.

Taulu 69

IV Eino Edward Oskarinpoika Mannila, Taulusta 14, (isä Kalle Mannila), s. 25.12.1906 Minnesotan Duluthissa, k. 18.11.2000 Minnesotassa, ikä 93 v ja 10 kk.

Puoliso: Vihitty 1930 Minnesotassa Tyyne Maria “Tynne” Mannila o.s. Nurmi, s. 27.5.1910 Minnesotassa, k. 11.2.1986 Minnesotassa, ikä 75 v ja 8 kk.

Taulu 70

IV Sylvia Josephine Kallentytär Kesti o.s. Mannila, Taulusta 14, (isä Kalle Mannila), s. 4.3.1908 Minnesotan Duluthissa, k. 5.1.1994 Minnesotassa, ikä 85 v ja 10 kk.

Puoliso: Vihitty Minnesotassa Alje Johannes “John” Vihtorinpoika Kesti, s. 21.9.1905 Kikassa, k. 19.3.1985 Minnesotassa, ikä 79 v ja 5 kk.

Taulu 71

IV Mamie Irja “Mae” Kallentytär Miller o.s. Mannila, Taulusta 14, (isä Kalle Mannila), s. 22.12.1910 Minnesotan Toivolassa, k. 1.3.1995 Minnesotassa, ikä 84 v ja 2 kk.

Puoliso: Georg Müller-Miller, s. noin 1.1.1905 Saksassa.

Taulu 72

IV Elma E. Kallentytär Maki o.s. Mannila, Taulusta 14, (isä Kalle Mannila), s. 3.11.1912 Minnesotan Toivolassa, k. 20.2.2005 Illinoisissa, ikä 92 v ja 3 kk.

1. puoliso: Vihitty Minnesotassa Raymond Mathias Maki, s. 18.7.1908 Minnesotassa, k. 6.6.1966 Illinoisissa, ikä 57 v ja 10 kk.

2. puoliso: Pholip R. “Phil” Cebulski, s. 30.5.1914, k. 13.3.1998 Illinoisissa, ikä 83 v ja 9 kk.

Taulu 73

IV Arne Edward Kallenpoika Mannila, Taulusta 14, (isä Kalle Mannila), s. 3.11.1912 Minnesotan Toivolassa, k. 30.5.1988 Oregonnissa, ikä 75 v ja 6 kk.

Puoliso: Vihitty Minnesotassa Blenda Evelyn Mannila o.s. Myers, s. 7.6.1917 Minnesotassa, k. 31.1.2001 Washingtonissa, ikä 83 v ja 7 kk.

Taulu 74

IV Emil Urho Kallenpoika Mannila, Taulusta 14, (isä Kalle Mannila), s. 30.4.1919 Minnesotan Toivolassa, k. 8.10.2001 Illinoisissa, ikä 82 v ja 5 kk.

1. puoliso: Vihitty Minnesotassa Lorraine Beatrice Mannila o.s. Nelson, s. noin 17.3.1921 40 Minnesotan Chisholmissa, k. 198240 , ikä 61 v.

2. puoliso: Vihitty Minnesotassa Edna Mae Mannila o.s. N.N., s. 15.11.1921.

Taulu 75

IV Elli Maria Heikintytär Mannila, Taulusta 15, (isä Heikki Mannila), s. 20.8.1903 3 Alajärven Karstaperällä Nygård, k. 8.12.1948 Oregonin Coosissa, ikä 45 v ja 3 kk.

Virkatoristuksessa 1.6.1989 lukee: “Vaimon tytär”. Asui vuodesta 1930 alkaen Oregonin Coosissa. Muuttanut: Amerikkaan.

Puoliso: Rudolph Goosela, s. 23.7.1891 Michiganin Marquettessa, k. 26.12.1979 Oregonin Multnomahissa, ikä 88 v ja 5 kk.

Taulu 76

IV Walter Heikinpoika Mannila, Taulusta 15, (isä Heikki Mannila), s. 24.8.1907 22 Minnesotan Meadowlandissa, k. 3.8.1977 Oregonin Tillamookissa, ikä 69 v ja 11 kk.

Puoliso: Vihitty 4.10.1932 Oregonin Cosissa Elsie Mae Mannila o.s. Reed, s. 27.10.1913 Washingtonin Yakimassa, k. 5.9.1992 Oregonin Coosissa, ikä 78 v ja 10 kk.

Taulu 77

IV Theodore Rudolf Heikinpoika Mannila, Taulusta 15, (isä Heikki Mannila), s. 6.3.1909 Minnesotan Meadowlandsissa, k. 15.12.198221 Oregonin Coosissa, Lakeside, ikä 73 v ja 9 kk.

Puoliso: Elma E. Mannila o.s. N.N., s. 1.3.1918, k. 31.7.1965 Oregonin Coosissa, ikä 47 v ja 4 kk.

Taulu 78

IV Frederick Heikinpoika Mannila, Taulusta 15, (isä Heikki Mannila), s. 21.3.1911 Minnesotan Meadowlandsissa, k. 29.5.196721 Oregonin Eugenessa, ikä 56 v ja 2 kk.

Muutti asumaan 1945 Oregonin Springfieldiin.

.

Puoliso: Rauha Sofia “Rhoda” Jaakontytär Rahnasto, s. 12.7.1918 Minnesotan Toivolassa, k. 11.1.2013 Oregonin Springfieldissä, ikä 94 v ja 5 kk.

Vanhemmat: Aaro Jaakko Jaakonpoika Rahnasto, s. 10.9.1875 Ilmajoella, k. 28.5.1948 USA:ssa: Oregonissa Empiressä, ikä 72 v ja 8 kk ja Hilma Juhantytär Nygård, s. 13.2.1889 Alajärvellä, k. 12.10.1932 USA:ssa Oregon, Empire, ikä 43 v ja 7 kk.

Taulu 79

IV Ester Aina (Ina) Heikintytär Mannila, Taulusta 15, (isä Heikki Mannila), s. 16.1.1914 Oregonin Coumbian piirikunnassa, Quincy, k. 15.1.199521 Oregonin Coosessa, ikä 80 v ja 11 kk.

Puoliso: Frederick J. McCulloch, s. ?.5.1913, k. 11.8.1971 Oregonin Coosessa, ikä 58 v.

Taulu 80

IV Sylvia Mayme Heikintytär Mannila, Taulusta 15, (isä Heikki Mannila), s. 8.10.1916 Oregonissa, k. 17.2.199021 Oregonin Coosessa, ikä 73 v ja 4 kk.

Puoliso: Einer (Einar) John Reisen, s. 28.11.1908 Oregonissa, k. 2.8.1962 Oregonin Coosessa, ikä 53 v ja 8 kk.

Taulu 81

IV Hilma L Heikintytär Mannila, Taulusta 15, (isä Heikki Mannila), s. 18.10.1919 Oregonissa, k. 31.3.2007 Coosin Lakesidessa, ikä 87 v ja 5 kk.

Puoliso: Henry Carlson, s. noin 1920 Oregonin Coumbian Piirikunnassa.

Taulu 82

IV Toivo Alfder Nestorinpoika Koskela, Taulusta 18, (äiti Johanna Pylkkä), s. 1.10.1911 Alajärven Koskenvarrella Koskela, k. 16.6.1944 Raudussa, ikä 32 v ja 8 kk.

Puoliso: Vieno Matintytär Koskela o.s. Talvitie, s. 28.1.1917 Alajärven Saukonkylässä Talvitie.

Vanhemmat: Matti Kustaanpoika Talvitie, s. 28.3.1886 Alajärven Kurejoella Talvitiessä, k. 12.10.1974 Alajärvellä Saukonkylässä, ikä 88 v ja 6 kk ja Iita Eveliina Jaakontytär Sillanpää, s. 14.10.1890 Alajärven Kurejoella Sillanpäässä.

Taulu 83

IV Olavi Paavo Nestorinpoika Koskela, Taulusta 18, (äiti Johanna Pylkkä), maanviljelijä, s. 2.2.1914 Alajärven Koskenvarrella, k. 23.4.1975 Alajärven Koskenvarrella, ikä 61 v ja 2 kk.

Puoliso: Vieno Elli Antintytär Turpela, s. 30.5.1915 Alajärven Koskenvarrella Turpela, k. 29.11.1996 Alajärven Koskenvarrella, ikä 81 v ja 5 kk.

Puoliso Paavo Olavi Koskela.

Vanhemmat: Antti Erkinpoika Turpela, s. 24.11.1866 Alajärven Koskenvarrella Turpela, k. 13.7.1928 Alajärven Koskenvarrella Turpela, ikä 61 v ja 7 kk ja Hilda Miina Juhantytär Latvala, s. 14.2.1872 Alajärven Koskenvarrella Latvala, k. 22.1.1953 Alajärven Koskenvarrella Turpela, ikä 80 v ja 11 kk.

Taulu 84

IV Maria Lydia Porsbacka, Taulusta 19, (äiti Maija Pylkkä), emäntä, s. 14.3.1888 3 Alajärvellä Porspakassa, k. 15.6.1940 Alajärven Kurejoella Yli-Hörissä, ikä 52 v ja 3 kk.

Puoliso: Vihitty 27.10.1905 Alajärvellä Leanteri Matinpoika Yli-Höri, talollinen, s. 20.2.1872 Alajärven Kurejoella Hörin talo, k. 22.7.1948 Alajärven Kurejoella Yli-Höri, ikä 76 v ja 5 kk.

Vanhemmat: Matti Matinpoika Höri, s. 18.8.1825 Alajärven Kurejoella Hörin talo, k. 10.10.1872 Alajärven Kurejoella Hörin talo, ikä 47 v ja 1 kk ja Anna Liisa Juhantytär Vainionpää o.s. Storhök, s. 11.3.1829 Alajärven Kurejoella Storhökin talo.

Taulu 85

IV Heikki Kustaa Heikki Kustaanpoika Peltola, Taulusta 19, (äiti Maija Pylkkä), talollinen, s. 23.7.1894 3 Alajärvellä Pekkolassa Peltola, k. 6.7.1965 Alajärvellä Pekkolassa Peltola, ikä 70 v ja 11 kk.

Puoliso: Vihitty 1918 Alajärvellä Ida Maria Matintytär Sikkilä, emäntä, s. 10.11.1896 Alajärven Kurejoella Sikkilä, k. 12.9.1983 Alajärvellä Pekkolassa Peltola, ikä 86 v ja 10 kk.

Vanhemmat: Matti Jaakonpoika Sikkilä e. Ahola, s. 25.1.1873 Lappajärven Aholassa, k. 16.4.1942 Alajärven Kurejoella Sikkilä, ikä 69 v ja 2 kk ja Sanna Kaisa Erkintytär Viitasaari, s. 4.1.1873 Alajärven Koskenvarrella Viitasaari, k. 19.5.1905 Alajärven Kurejoella Sikkilä, ikä 32 v ja 4 kk.

Taulu 86

IV Toivo Johannes Liisanpoika Penninkangas, Taulusta 22, (äiti Liisa Pylkkä), torppari, s. 28.11.1903 Alajärvellä Kortekylässä Pullon torpassa, k. 13.9.1976 Alajärvellä Kortekylässä, ikä 72 v ja 9 kk.

Puoliso: Vihitty Alajärvellä Aili Maria Johanneksentytär Harju, s. 4.11.1906 Soinissa, k. 20.12.1964 Alajärven Korteperällä, ikä 58 v ja 1 kk.

Vanhemmat: Johannes Eeronpoika Harju, s. 22.9.1884 Saarijärvellä, k. 27.3.1921 Soinin Pohjosmäessä Mäenpään torppa, ikä 36 v ja 6 kk ja Mathilda Kallentytär Harju o.s. Hankaniemi, s. 16.7.1886 Soinin Keisalassa Torpan keto, k. 17.3.1934 Soinissa, ikä 47 v ja 8 kk.

Taulu 87

IV Alli Maria Eelintytär Pylkkä, Taulusta 24, (isä Eeli Pylkkä), s. 13.7.1929 28 Alajärvellä Kortekylässä Kankaan torpassa.

Avioliitosta ei ole lapsia. Muutti Vaasaan 26.3.1952.

Puoliso: Esko Saari, s. Ylistaro ?.

Taulu 88

IV Oskari Eelinpoika Pylkkä, Taulusta 24, (isä Eeli Pylkkä), s. 21.12.1935 28 Alajärvellä.

Avioliitosta yksi tytär.

Puoliso: Vihitty 4.8.1968 Helmi Loviisa Loviisantytär Heikkilä, s. 26.11.1930 28 Soinissa.

Vanhemmat: Heikkilä ja Loviisa Heikkilä, s. 9.2.1894 Pyhäjärvellä (Vl).

Taulu 89

IV Anna Liisa Eelintytär Pylkkä, Taulusta 24, (isä Eeli Pylkkä), s. 20.7.1937 28 Alajärvellä.

Avioliitosta kaksi lasta. Vaasaan 20.9.1960.

Puoliso: Antti Saari, s. Ylistarossa.

Taulu 90

IV Aune Katariina Eelintytär Pylkkä, Taulusta 24, (isä Eeli Pylkkä), s. 6.12.1938 28 Alajärvellä.

Muutti Vaasaan 21.10.1959.

Puoliso: Ingman,.

Taulu 91

IV Antti Eelinpoika Pylkkä, Taulusta 24, (isä Eeli Pylkkä), s. 22.5.1942 28 Alajärvellä.

Kauhajoelle 14.6., sitten Vaasaan.

Puoliso: Marjatta Metsäranta, s. Myrkky.

Taulu 92

IV Juho Oskari Pylkkä, Taulusta 25, (isä Oskari Pylkkä), eläkeläinen, s. 19.12.1925 Vähässäkyrössä.

1. puoliso: Sanni Thelma Luhtala, s. 2.11.1923 Lapualla.

2. puoliso: Olga Maria Vesterinen, s. 15.7.1916 Inkerinmaa, k. 1964 Vaasassa, ikä 48 v.

3. puoliso: Aili Ingrid Roponen, eläkeläinen, s. 15.8.1910 Viipurissa.

Taulu 93

IV Toini Matilda Pylkkä, Taulusta 25, (isä Oskari Pylkkä), myyjä, s. 13.11.1927 Vähässäkyrössä.

Asuu Tammisaaressa.

Puoliso: Arvi Reino Wolanen, myymälänhoitaja, s. 1.1.1926 Tampereella.

Asuu Tammisaaressa.

Taulu 94

IV Terttu Alisa Pylkkä, Taulusta 25, (isä Oskari Pylkkä), eläkeläinen, s. 30.5.1929 Iissä.

Puoliso: Seppo Matti Kullervo Niemelä, eläkeläinen, s. 15.6.1931 Helsingissä.

Taulu 95

IV Tuovi Marjatta Pylkkä, Taulusta 25, (isä Oskari Pylkkä), turkkuri, s. 30.11.1930 Iissä.

Puoliso: Heino Matti Laakso, aluepäällikkö, s. 3.6.1930 Kortesjärvellä.

Taulu 96

IV Paavo Anders Gustav Pylkkä, Taulusta 25, (isä Oskari Pylkkä), työnjohtaja, s. 20.2.1936 Vaasassa.

Puoliso: Meri Aliisa Haapasilta, mielisairhoitaja, s. 13.7.1919 Padasjoki.

Taulu 97

IV Väinö Viljami Pylkkä, Taulusta 25, (isä Oskari Pylkkä), mallimestari, s. 3.8.1941 Vaasassa.

Puoliso: Leena Marjatta Kovanen, opettaja, s. 26.1.1945 Vaasassa.

Taulu 98

IV Maija Liisa Eemelintytär Viitaniemi, Taulusta 26, (äiti Vieno Pylkkä), s. 3.10.1928 Alajärven kirkonkylässä.

Puoliso: Vihitty 14.3.1948 Viitaniemi Kalle Aulis Hannila, talollinen, s. 15.11.1920 Alajärvellä Hannilassa, k. 24.2.1992 Alajärvellä, ikä 71 v ja 3 kk.

Vanhemmat: Kalle Arvid Matinpoika Hannila e. Kyrönlahti, s. 6.2.1886 Alajärven Kyrönlahdessa ja Sanna Maija Juhantytär Matintupa, s. 23.3.1890 Alajärven Nelimarkassa, k. 1.2.1954 Alajärvellä, ikä 63 v ja 10 kk.

Taulu 99

IV Anita Vieno Eemelintytär Viitaniemi, Taulusta 26, (äiti Vieno Pylkkä), rouva, s. 30.10.1928 Alajärven kirkonkylässä, k. 20.2.1978 Alajärven kirkonkylässä, ikä 49 v ja 3 kk.

Puoliso: Vihitty 2.11.1947 Viitaniemi Anton Aaronpoika Tallbacka, urakoitsija, s. 20.5.1923 Alajärven Tallbackassa, k. 28.1.1973 Alajärven kirkonkylässä, ikä 49 v ja 8 kk.

Vanhemmat: Aaron Matinpoika Tallbacka, s. 18.8.1885 41 Alajärven Tallbackassa, k. 24.3.1950 Alajärvellä kirkonkylässä, ikä 64 v ja 7 kk ja Sanna Maija Erkintytär Ylikantola, s. 15.4.1886 Alajärven Tallbackassa, k. 12.11.1943 Alajärven Tallbackassa, ikä 57 v ja 6 kk.

LÄHDELUETTELO

1. Virkatodistus Alajärvi/18.5.1989.

2. Karstulan rippikirjat 1861-1872, s. 360.

3. Virkatodistus Alajärvi/1.6.1989.

4. Karstua kuolleet 1845-1871.

5. Alajärven rippikirjat 1894-1903, sivu 5.

6. Alajärven rippikirjat 1858-1864, sivu 6.

7. Heikki Koskela.

8. Alajärven rippikirjat 1894-1903, sivu 10.

9. Alajärven rippikirjat 1894-1903, sivu 1.

10. Alajärven rippikirjat 1866-1872, sivu 1.

11. Rippikirjat 1884-1893/Alajärvi

12. Perhearkisto/Heikki Koskela ja Alajärven rippikirjat 1884-1893

13. Perhearkisto/Heikki Koskela

14. Virkatodistus Toholampi/13.7.1988.

15. Ahti Koski/Kanada.

16. Alajärven rippikirjat 1884-1893

17. Saarijärvi syntyneet 1821, sivu 54.

18. Alajärven rippikirjat 1884-893 s 272

19. Alajärven rippikirjat 1894-1903, sivu 9.

20. Alajärven rippikirjat 1884-1893, sivu 272.

21. Ahti Koski/Kanada/2014.

22. United States Census 1930

23. United Staes Census 1930

24. Alajärven rippikirjat 1894-1903, sivu 11.

25. Alajärven rippikirjat 1866-1872, sivu 3.

26. Alajärven rippikirjat 1894-1903, sivu 8.

27. Alajärven rippikirjat 1884-1893, sivu 288.

28. Virkatodistus Alajärvi/N:o 549/1980.

29. Lehtimen rippikirjat 1881-1890, sivu 331.

30. Vähänkyrön kirkkoherranvirasto 31.3.2006.

31. Kalevi Karjala

32. Alajärven rippikirjat 1894-1903, sivu 23.

33. Heikki Koskela

34. Virkatodistus Alajärvi/13.10.1988.

35. Virkatodistus Alajärvi/13.10.1988. Virkatodistus Mänttä/2.6.1994.

36. Virkatodistus Alajärvi/2.6.1988.

37. Virkatodistus Alajärvi/N:o 1111/1978.

38. Lehtimäen rippikirjat 1881-1890, sivu 267.

39. Lehtimäen rippikirjat 1881-1890, sivu 245.

40. Coralee Mannila/2015.

41. Alajärven rippikirjat 1894-1903, sivu 24.

 

Henkilöluettelo suku- ja myöhemmän sukunimen mukaan aakkosjärjestyksessä

 

 

Ingman,   90

 

AHO Amelia Susanna, s. 1891,   9,  32

 

Oskar, s. 1884,   32

 

AHOLA Matti, s. 1873,   85

 

ANTTILA Susanna, s. 1842,   16

 

AUTIO Kalle, s. 1895,   53

 

BAY Minnie Helen, s. 1911,   48

 

BJÖRKQVIST Aarne Matias, s. 1909,   17

 

Niilo Alfons, s. 1905,   17

 

Oskar, s. 1882,   17

 

Sanna Tilda, s. 1847,   17

 

Toini Matilda, s. 1908,   17

 

Toivo Oskari, s. 1904,   17

 

CARLSON Henry, s. 1920,   81

 

CEBULSKI Pholip R. “Phil”, s. 1914,   72

 

CHULBERG Juha Erkki, s. 1839,   7

 

DASS James Walter, s. 1902,   66

 

EKMAN Anna Liisa (Lizzie), s. 1872,   9

 

Tuomas, s. 1848,   9

 

FOGEL Maria, s. 1845,   9

 

GOOSELA Rudolph, s. 1891,   75

 

HAAPASILTA Meri Aliisa, s. 1919,   96

 

HALLSTEN Serafia, s. 1864,   26

 

HAMMER Edward C., s. 1887,   35

 

HANKANIEMI Mathilda, s. 1886,   86

 

HANNILA Kalle Arvid, s. 1886,   98

 

Kalle Aulis, s. 1920,   98

 

HANNULA Hilma Maria, s. 1894,   10,  45

 

Leena, s. 1848,   45

 

Samuel Petteri, s. 1851,   45

 

Sylvesteri, s. 1890,   45

 

HARJU Aili Maria, s. 1906,   86

 

Johannes, s. 1884,   86

 

Mathilda, s. 1886,   86

 

HAUTA-AHO Loviisa, s. 1846,   21

 

HAUTALA Sanna Sofia, s. 1862,   25

 

HEIKKILÄ ,   88

 

Helmi Loviisa, s. 1930,   88

 

Loviisa, s. 1894,   88

 

HEIKKILÄ-HEIKKILA Esther, s. 1905,   49

 

HELLSTEN Erkki, s. 1821,   11

 

Johanna Karoliina, s. 1870,   11

 

HIETANIEMI Vilhelmiina, s. 1844,   18

 

HIRVONEN Eino, s. 1917,   61

 

HOISKO Erkki, s. 1815,   1

 

Jaakko, s. 1835,   1,  2

 

HONKANIEMI Hanna, s. 1883,   57

 

HONKIMAA Brita, s. 1814,   3

 

HOVILA Elina, s. 1879,   23,  24

 

HUOSIANMÄKI Maria, s. 1833,   11

 

HÖLLSTER Erkki, s. 1821,   11

 

HÖRI Leena, s. 1829,   4

 

Liisa, s. 1793,   1

 

Matti, s. 1825,   84

 

HÖYKINPURO Eeli, s. 1897,   30

 

Johanna, s. 1902,   8,  30

 

Kalle, s. 1869,   30

 

ISOJÄRVI Sofia Vilhelmiina, s. 1824,   8

 

JACOBSON Albert Ernest, s. 1914,   42

 

JUUTI Anna Leena, s. 1835,   19

 

Kaisa Liisa, s. 1854,   4

 

Matti, s. 1833,   4

 

KANGAS Kaisa, s. 1857,   24

 

KANKAANPÄÄ Abraham, s. 1793,   6

 

KARASTI Lempi Sofia, s. 1908,   36

 

KEINONEN Anna Magareet, s. 1896,   44

 

KESTI Alje Johannes “John”, s. 1905,   70

 

Sylvia Josephine, s. 1908,   14,  70

 

KETOLA Eeva Alina, s. 1896,   24

 

Jaakko, s. 1852,   24

 

KIVIMÄKI Aili Ester, s. 1907,   57

 

Juha Erkki, s. 1881,   57

 

Liisa, s. 1851,   23,  24

 

KOHANSSON Ellenon, s. 1898,   65

 

KORKIAKANGAS Matilda, s. 1842,   12

 

KORPI N.N.,   63

 

KOSKELA Adrian, s. 1875,   31

 

Elli Johanna, s. 1908,   18

 

Erkki Nestori, s. 1916,   18

 

Matti, s. 1909,   18

 

Nestori, s. 1880,   18

 

Olavi Paavo, s. 1914,   18,  83

 

Toivo Alfder, s. 1911,   18,  82

 

Toivo, s. 1907,   31

 

Vieno, s. 1917,   82

 

Vieno Susanna, s. 1907,   8,  31

 

KOSKELA, ENT. HOUSU Juha, s. 1843,   18

 

KOSKI Charles William, s. 1903,   67

 

Hilma, s. 1903,   14,  67

 

KOVANEN Leena Marjatta, s. 1945,   97

 

KUKKOLA Maria, s. 1788,   2

 

KUUSISTO Leena, s. 1848,   45

 

KYRÖNLAHTI Kalle Arvid, s. 1886,   98

 

LAAKSO Heino Matti, s. 1930,   95

 

LAKANEN Anna, s. 1842,   27

 

LALL Juha, s. 1863,   25

 

Minna Matilda, s. 1897,   25

 

Sanna Sofia, s. 1862,   25

 

LAMMI Anna Ruusa, s. 1850,   8

 

Kustaa, s. 1823,   8

 

LASSILA Anna Leena, s. 1850,   51

 

LATVALA Hilda Miina, s. 1872,   83

 

LAUKKOLA Anna Leena, s. 1849,   15

 

LAURELL Olga Marie, s. 1892,   44

 

LAYMAN Betty,   47

 

LEPPÄLÄ Hilta, s. 1867,   54

 

LILLHÖK Liisa, s. 1836,   7

 

LILLQUIST John Ernest, s. 1901,   68

 

Violet Emilia, s. 1904,   14,  68

 

LINNANMÄKI Aapo, s. 1887,   52

 

Abraham, s. 1843,   52

 

LUHTALA Sanni Thelma, s. 1923,   92

 

LYYTINEN Anna Kaisa, s. 1863,   28

 

MAKI Anerva Fransilja, s. 1924,   41

 

Arvo Oscar, s. 1913,   39

 

Elma E., s. 1912,   14,  72

 

Ilmie Esther, s. 1915,   64

 

Irene Akra, s. 1922,   43

 

Raymond Mathias, s. 1908,   72

 

Sadie Sofia, s. 1911,   9,  39

 

MANNILA Aaro Einari, s. 1899,   15

 

Anders Kustaa, s. 1899,   11,  54

 

Anna Elina, s. 1896,   11,  53

 

Armas (Armos), s. 1923,   15

 

Arne Edward, s. 1912,   14,  73

 

Blenda Evelyn, s. 1917,   73

 

Edna Mae, s. 1921,   74

 

Eemil, s. 1911,   11

 

Eino Edward, s. 1906,   14,  69

 

Eino Jalmar, s. 1902,   13,  62

 

Ellenon, s. 1898,   65

 

Elli Maria, s. 1903,   15,  75

 

Elma E., s. 1918,   77

 

Elma E., s. 1912,   14,  72

 

Elsie Mae, s. 1913,   76

 

Emil Urho, s. 1919,   14,  74

 

Erick William, s. 1901,   13

 

Erkki, s. 1874,   3,  13

 

Ester Aina (Ina), s. 1914,   15,  79

 

Frederick, s. 1911,   15,  78

 

Heikki “Henry”, s. 1879,   3,  15

 

Henry Edward (Hank), s. 1921,   15

 

Hilma L, s. 1919,   15,  81

 

Hilma Maria, s. 1891,   11,  51

 

Hilma, s. 1903,   14,  67

 

Ilmie Esther, s. 1915,   64

 

Jennie, s. 1905,   65

 

Johanna, s. 1904,   11,  56

 

Juha “John” Vihtori, s. 1866,   3,  10

 

Juha-Erkki, s. 1837,   1,  3

 

Julia Lyyli Maria, s. 1901,   14,  66

 

Kalle Oskari, s. 1876,   3,  14

 

Lorraine Beatrice, s. 1921,   74

 

Mamie Irja “Mae”, s. 1910,   14,  71

 

Matti Tobias, s. 1868,   3,  11

 

Nikolai “Nick”, s. 1898,   14,  65

 

Oskari, s. 1901,   11,  55

 

Senja Lyydia, s. 1894,   11,  52

 

Sylvia Josephine, s. 1908,   14,  70

 

Sylvia Matilda, s. 1907,   13,  63

 

Sylvia Mayme, s. 1916,   15,  80

 

Taavetti, s. 1863,   3

 

Theodore Rudolf, s. 1909,   15,  77

 

Toivo Bernhard, s. 1905,   13

 

Tyyne Maria “Tynne”, s. 1910,   69

 

Walter Edvin Erick, s. 1909,   13,  64

 

Walter, s. 1907,   15,  76

 

Vilhelmi, s. 1881,   3

 

Violet Emilia, s. 1904,   14,  68

 

MATINTUPA Sanna Maija, s. 1890,   98

 

MCCULLOCH Frederick J., s. 1913,   79

 

METSÄRANTA Marjatta,   91

 

MILLER Mamie Irja “Mae”, s. 1910,   14,  71

 

MOILANEN Erkki (Erick), s. 1882,   34

 

MUHONEN Toivo, s. 1898,   60

 

MYERS Blenda Evelyn, s. 1917,   73

 

MÜLLER-MILLER Georg, s. 1905,   71

 

MÄKELÄ Heikki, s. 1815,   3

 

N.N. Edna Mae, s. 1921,   74

 

Elma E., s. 1918,   77

 

NELIMARKKA Kustaa, s. 1844,   20

 

Kustaa, s. 1899,   20

 

Matti, s. 1861,   29

 

Matti, s. 1878,   20

 

Matti, s. 1885,   29

 

Matti, s. 1899,   20

 

Sanna, s. 1846,   20

 

NELMARK Hilma Lydia, s. 1891,   8,  29

 

Matti, s. 1885,   29

 

NELSON Lorraine Beatrice, s. 1921,   74

 

NIEMELÄ Seppo Matti Kullervo, s. 1931,   94

 

NIEMI Eleanor Olga, s. 1920,   38

 

NORRENA Abraham, s. 1793,   6

 

NURMI Tyyne Maria “Tynne”, s. 1910,   69

 

NYGÅRD Hilma, s. 1889,   78

 

Johanna Miina, s. 1881,   15

 

Juha Erkki, s. 1851,   15

 

OJAJÄRVI Maria Loviisa, s. 1876,   30

 

OKSAKOSKI Juho, s. 1842,   12

 

PAAJALA Kaisa, s. 1840,   3

 

PAALIJÄRVI Eino, s. 1908,   59

 

Hilda Maria, s. 1891,   58

 

Jaakko, s. 1817,   4

 

Jaakko, s. 1841,   27

 

Jaakko, s. 1869,   59

 

Kaisa, s. 1874,   59

 

Maija Reetta, s. 1848,   4

 

PAAVONAHO Juha, s. 1843,   18

 

PARKS Grace Lempi,   37

 

PELTOLA Heikki Kustaa, s. 1894,   19,  85

 

Hilda, s. 1891,   19

 

Matti, s. 1889,   19

 

Sanna Liisa, s. 1890,   19

 

PENNINKANGAS Erkki, s. 1884,   22

 

Toivo Johannes, s. 1903,   22,  86

 

PESOLA Fredrik, s. 1790,   2

 

Susanna, s. 1829,   2

 

PETERKA N.N.,   35

 

PIILIKANGAS Maria Johanna, s. 1845,   22

 

POHJASKANGAS Elias, s. 1853,   32

 

PORKKA Maria Helena, s. 1867,   10

 

PORSBACKA Heikki Kustaa, s. 1857,   19

 

Maria Lydia, s. 1888,   19,  84

 

Matti, s. 1825,   19

 

PUMALA Agnes Sofia, s. 1911,   50

 

Anna Magareet, s. 1896,   44

 

Benjam, s. 1899,   10,  47

 

Betty,   47

 

Esther, s. 1902,   10

 

Ferdinand Evald, s. 1892,   10,  44

 

Jalmar (Elmer) Alexander, s. 1903,   10,  48

 

Martin William, s. 1907,   10,  50

 

Minnie Helen, s. 1911,   48

 

Olga Marie, s. 1892,   44

 

PUUMALA Aappo, s. 1840,   16

 

Aaro, s. 1899,   12

 

Anna Elviira, s. 1905,   12

 

Anna Maija, s. 1860,   7

 

Antti Kustaa, s. 1890,   51

 

Aune Signe, s. 1913,   12

 

Helga Emilia, s. 1895,   12,  60

 

Hilma Johanna, s. 1879,   5,  20

 

Hilma Maria, s. 1891,   12

 

Hilma Maria, s. 1894,   10,  45

 

Hilma Maria, s. 1909,   12

 

Hulda Aliina, s. 1911,   12

 

Jaakko, s. 1852,   51

 

Jaakko, s. 1869,   3,  12

 

Jaakko, s. 1834,   6

 

Johanna, s. 1843,   1,  5

 

Juha “John” Vihtori, s. 1866,   3,  10

 

Juho Akseli, s. 1890,   12

 

Junia Josefiina, s. 1897,   12

 

Kasperi, s. 1893,   12

 

Kauno Jaakoppi, s. 1907,   12

 

Laimi, s. 1903,   12

 

Loviisa, s. 1878,   16

 

Maria Helena, s. 1867,   10

 

Maria, s. 1880,   6,  21

 

Reetta, s. 1799,   6

 

Siiri Onerva, s. 1915,   12,  61

 

Tauno Vilpas, s. 1917,   12

 

PUUMALA-PUMALA Alfred, s. 1897,   10,  46

 

Esther, s. 1905,   49

 

John Oscar, s. 1896,   10

 

Sallie, s. 1903,   46

 

Victor, s. 1904,   10,  49

 

PYLKA Amelia Susanna, s. 1891,   9,  32

 

Anna Liisa (Lizzie), s. 1872,   9

 

Bertha Elizabeth, s. 1912,   37

 

Eleanor Olga, s. 1920,   38

 

Esther Florence, s. 1917,   9,  42

 

Georg Rudolph, s. 1919,   9

 

Grace Lempi,   37

 

Henry Mathew, s. 1907,   9,  37

 

Ida Josephine, s. 1905,   9

 

Irene Akra, s. 1922,   43

 

Jacob William, s. 1901,   9,  36

 

Johanna, s. 1896,   9,  35

 

John, s. 1903,   9

 

Lempi Sofia, s. 1908,   36

 

Raymond Leonard, s. 1919,   9,  43

 

Theodore Jalmer, s. 1909,   9,  38

 

Vaino Oscar, s. 1904,   9

 

PYLKKA Juha (John), s. 1864,   2,  9

 

PYLKKA-PYLKA Aili (Ailie) Irene, s. 1924,   40

 

Anerva Fransilja, s. 1924,   41

 

Helmer Isaac, s. 1913,   9,  40

 

Wilbert Werner, s. 1915,   9,  41

 

PYLKKÄ Alli Maria, s. 1929,   24,  87

 

Anna Liisa, s. 1892,   9,  33

 

Anna Liisa, s. 1937,   24,  89

 

Antti, s. 1849,   1,  7

 

Antti, s. 1872,   4

 

Antti, s. 1877,   4

 

Antti, s. 1886,   7,  23

 

Antti, s. 1942,   24,  91

 

Aune Katariina, s. 1938,   24,  90

 

Eeli, s. 1893,   7,  24

 

Eeli, s. 1915,   23

 

Eino Juhani, s. 1933,   24

 

Engla Maria, s. 1866,   8

 

Erkki, s. 1815,   1

 

Erkki, s. 1857,   2,  8

 

Hilda Maria, s. 1895,   9,  34

 

Hilja Tyyne, s. 1890,   4

 

Hilma Lydia, s. 1891,   8,  29

 

Hilma, s. 1888,   4

 

Hilma, s. 1900,   16

 

Hugo, s. 1911,   23

 

Hulda, s. 1888,   4

 

Jaakko, s. 1835,   1,  2

 

Jaakko, s. 1869,   3,  12

 

Jaakko, s. 1870,   4

 

Johanna, s. 1843,   1,  5

 

Johanna, s. 1886,   4,  18

 

Johanna, s. 1902,   8,  30

 

Josefiina, s. 1886,   8,  27

 

Juha (John), s. 1864,   2,  9

 

Juha Erkki, s. 1883,   7

 

Juha Vilhelmi, s. 1893,   4

 

Juha-Erkki, s. 1837,   1,  3

 

Juho Oskari, s. 1925,   25,  92

 

Liisa, s. 1855,   1

 

Liisa, s. 1878,   7,  22

 

Maija Reetta, s. 1866,   5,  19

 

Maija, s. 1883,   4

 

Maria Johanna, s. 1861,   2

 

Maria, s. 1847,   1,  6

 

Maria, s. 1855,   2

 

Maria, s. 1879,   4

 

Maria, s. 1885,   7

 

Maria, s. 1888,   8,  28

 

Matti, s. 1839,   1,  4

 

Matti, s. 1876,   4,  16

 

Matti, s. 1895,   7

 

Nikolai, s. 1896,   7

 

Oskari, s. 1899,   7,  25

 

Oskari, s. 1935,   24,  88

 

Paavo Anders Gustav, s. 1936,   25,  96

 

Paavo Johannes, s. 1923,   24

 

Pentti Elias, s. 1931,   24

 

Reetta, s. 1854,   1

 

Sanna Liisa, s. 1879,   4

 

Terttu Alisa, s. 1929,   25,  94

 

Toini Matilda, s. 1927,   25,  93

 

Tuovi Marjatta, s. 1930,   25,  95

 

Vieno Maria, s. 1901,   7,  26

 

Vieno Maria, s. 1912,   23

 

Vieno Susanna, s. 1907,   8,  31

 

Vilhelmi, s. 1841,   1

 

Vilhelmiina, s. 1881,   4,  17

 

Vilhelmiina, s. 1918,   23

 

Väinö Viljami, s. 1941,   25,  97

 

PYLKKÄ-PYLKA John Arthur, s. 1898,   9

 

Sadie Sofia, s. 1911,   9,  39

 

RAHKONEN Juho, s. 1842,   12

 

RAHNASTO Aaro Jaakko, s. 1875,   78

 

Rauha Sofia “Rhoda”, s. 1918,   78

 

REED Elsie Mae, s. 1913,   76

 

REISEN Einer (Einar) John, s. 1908,   80

 

RENKO Martta Albertiina, s. 1906,   55

 

RINTALA Josefiina, s. 1886,   8,  27

 

Oskari, s. 1883,   27

 

ROPONEN Aili Ingrid, s. 1910,   92

 

RÖNKKÖ Albinus, s. 1857,   28

 

Maria, s. 1888,   8,  28

 

Petter Johan, s. 1889,   28

 

SAARI Antti,   89

 

Esko,   87

 

SALLILA Sallie, s. 1903,   46

 

SALMENAUTIO Emil Edvard, s. 1900,   56

 

Timo Kustaa, s. 1862,   56

 

SALO Bertha Elizabeth, s. 1912,   37

 

SANTALA Ellen Miriam (Mary), s. 1914,   62

 

SEPPÄLÄ Liisa, s. 1851,   32

 

SIKKILÄ Ida Maria, s. 1896,   85

 

Matti, s. 1873,   85

 

SILLANPÄÄ Iita Eveliina, s. 1890,   82

 

SILVONEN Manda, s. 1860,   56

 

SIMI Matti, s. 1902,   67

 

SISSALA Juha, s. 1786,   1

 

Maria, s. 1814,   1

 

STORHÖK Anna Liisa, s. 1829,   84

 

STRANDBERG Jaakko, s. 1852,   51

 

STRANDBERG, KANERVIKKOAHO Maria, s. 1847,   14

 

SYRJÄLÄ Elias, s. 1853,   32

 

Oskar, s. 1884,   32

 

SÖDERVIK Hemminki, s. 1887,   58

 

Tyyne Maria, s. 1918,   58

 

TALLBACKA Aaron, s. 1885,   99

 

Anton, s. 1923,   99

 

Juha, s. 1846,   22

 

Liisa, s. 1820,   4

 

TALVITIE Matti, s. 1886,   82

 

Vieno, s. 1917,   82

 

TIENHAARA Lyyli Elina, s. 1902,   54

 

Matti, s. 1865,   54

 

TIKANDER Engla Maria, s. 1866,   8

 

Henrik, s. 1853,   8

 

TIKKANEN Heikki, s. 1851,   23,  24

 

Maija, s. 1844,   52

 

Vilhelmiina, s. 1858,   29

 

TUONONEN Agnes Sofia, s. 1911,   50

 

TURPELA Antti, s. 1866,   83

 

Johanna, s. 1879,   31

 

Vieno Elli, s. 1915,   83

 

TUURI Matilda Hedvig, s. 1883,   13

 

UKSKOSKI Aliina, s. 1872,   12

 

UOPAKKA Heikki, s. 1853,   14

 

Josefiina, s. 1878,   14

 

Maria, s. 1847,   14

 

VAINIONPÄÄ Anna Liisa, s. 1829,   84

 

VALKEINEN Matti, s. 1865,   54

 

VERTALA Antti, s. 1849,   1,  7

 

VERTALA PYLKKÄ Taavetti, s. 1851,   1

 

VESTERINEN Olga Maria, s. 1916,   92

 

VIHANNINMÄKI Heikki, s. 1815,   3

 

VIITANIEMI Anita Vieno, s. 1928,   26,  99

 

Eemeli, s. 1900,   26

 

Jaakko, s. 1861,   26

 

Maija Liisa, s. 1928,   26,  98

 

Pirkko Helena, s. 1931,   26

 

Ulla Terttu, s. 1930,   26

 

VIITASAARI Eeva Katariina, s. 1916,   21

 

Erkki Joeli, s. 1911,   21

 

Jaakko Veikko, s. 1910,   21

 

Joel, s. 1881,   21

 

Juho, s. 1845,   21

 

Maria Helena, s. 1914,   21

 

Mirjam Elisabeth, s. 1918,   21

 

Paavo Mikael, s. 1913,   21

 

Rakel Margareeta, s. 1921,   21

 

Ruut Esteri, s. 1924,   21

 

Sanna Kaisa, s. 1873,   85

 

WACKLIN Eeva, s. 1846,   8

 

WERTANEN Jennie, s. 1905,   65

 

WESA Aili (Ailie) Irene, s. 1924,   40

 

WIITALA Salomon (Solomon), s. 1884,   33

 

WOLANEN Arvi Reino, s. 1926,   93

 

YLI-HÖRI Leanteri, s. 1872,   84

 

YLIKANTOLA Sanna Maija, s. 1886,   99

 

YLI-MANNILA Aati, s. 1906,   11,  57

 

Aune, s. 1913,   11,  59

 

Matti Lauri, s. 1908,   11,  58

 

 

Paikkakunnat

 

Minnesotan Toivolassa   13

 

Alajärve Kortekylässä Mannilan talo   12

 

Alajärvellä   1, 3, 4, 6, 11, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 21, 22, 23, 24, 26, 27, 28, 31, 32, 52, 53, 55, 56, 57, 58, 59, 65, 66, 78, 84, 85, 86, 88, 89, 90, 91, 98

 

Alajärvellä hoitokoti Kultakämmenessä   31

 

Alajärvellä (naimatonna)   24

 

Alajärvellä Hannilassa   98

 

Alajärvellä Kankaan torpassa   23

 

Alajärvellä Kankaan torppa   24

 

Alajärvellä Kortekylässä   86

 

Alajärvellä Kortekylässä Kankaan torpassa   23, 24, 87

 

Alajärvellä Kortekylässä Mannilan talo   11, 15

 

Alajärvellä Kortekylässä Penninkankaalla   22

 

Alajärvellä Kortekylässä Pullon torpassa   22, 86

 

Alajärvellä Kurejoen Porsbackassa   19

 

Alajärvellä Linnanmäessä   52

 

Alajärvellä Nelimarkka   20

 

Alajärvellä Paalijärvi   59

 

Alajärvellä Pekkolassa   20, 23, 24

 

Alajärvellä Pekkolassa Kankaanpää   16

 

Alajärvellä Pekkolassa Nelimarkan talo   20

 

Alajärvellä Pekkolassa Nelimarkka   20

 

Alajärvellä Pekkolassa Peltola   19, 85

 

Alajärvellä Pekkolassa Peltolan talo   19

 

Alajärvellä Pekkolassa Puumala   5, 6, 20, 21, 51

 

Alajärvellä Pekkolassa Puumalan talo   7

 

Alajärvellä Pekkolassa Pylkän talo   4

 

Alajärvellä Pekkolassa Vertala   7, 22, 25

 

Alajärvellä Porsbackassa   19

 

Alajärvellä Porspakassa   19, 84

 

Alajärvellä Puumala   51

 

Alajärvellä Saukonkylässä   82

 

Alajärvellä kirkonkylässä   18, 56, 99

 

Alajärven Hoiskossa   1

 

Alajärven Kivimäessä   57

 

Alajärven Hauta-ahossa   21

 

Alajärven Hoiskossa   1, 2, 3, 4, 5, 6, 21

 

Alajärven Iiruulla, Mustakorven kruununtorpassa   51

 

Alajärven Kaartusella   30

 

Alajärven Kaartusella Höykinpuro   30

 

Alajärven Karstaperällä Nygård   15, 75

 

Alajärven Kivimäessä   7, 23, 24, 57

 

Alajärven Kortekylä Mannilan talo   51

 

Alajärven Kortekylässä   7

 

Alajärven Kortekylässä Linnanmäellä   52

 

Alajärven Kortekylässä Mannila   3, 51, 54

 

Alajärven Kortekylässä Mannilan talo   3, 11, 13, 52, 54, 55, 56, 57, 58, 59

 

Alajärven Kortekylässä Pullon palstatilalla   52

 

Alajärven Kortekylässä, Mannilan talo   12

 

Alajärven Korteperällä   86

 

Alajärven Korteperällä Mannila/Kangas   24

 

Alajärven Korteperällä Pylkkä/Kangas   24

 

Alajärven Korteperällä Yli-Mannilassa   57

 

Alajärven Koskenvarrella   18, 31, 83

 

Alajärven Koskenvarrella Koskela   18, 31, 82

 

Alajärven Koskenvarrella Koskelan talo   18, 31

 

Alajärven Koskenvarrella Latvala   83

 

Alajärven Koskenvarrella Turpela   83

 

Alajärven Koskenvarrella Turpelan torppa   31

 

Alajärven Koskenvarrella Viitasaari   21, 85

 

Alajärven Kurejoella   14

 

Alajärven Kurejoella Anttila   16

 

Alajärven Kurejoella Hörin talo   4, 84

 

Alajärven Kurejoella Hörin talon talossa   1

 

Alajärven Kurejoella Juutin talo   4

 

Alajärven Kurejoella Juutin talon talossa   4

 

Alajärven Kurejoella Lassila   51

 

Alajärven Kurejoella Lillhökin talo   7

 

Alajärven Kurejoella Sikkilä   85

 

Alajärven Kurejoella Sillanpäässä   82

 

Alajärven Kurejoella Sissalan talo   1

 

Alajärven Kurejoella Sissalan talon talossa   1

 

Alajärven Kurejoella Storhökin talo   84

 

Alajärven Kurejoella Talvitiessä   82

 

Alajärven Kurejoella Yli-Höri   84

 

Alajärven Kurejoella Yli-Hörissä   84

 

Alajärven Kyrönlahdessa   98

 

Alajärven Laukkolassa   15

 

Alajärven Mannilassa   55

 

Alajärven Mannilassa (naimatonna)   5

 

Alajärven Menkijärvellä Porsbacka   19

 

Alajärven Menkijärvellä Seppälän talo   32

 

Alajärven Möksyssä Piilikangas   22

 

Alajärven Möksyssä Saarenpään talo   26

 

Alajärven Möksyssä Tikkanen   23, 24, 29

 

Alajärven Nelimarkassa   20, 29, 98

 

Alajärven Nygårdissa   15

 

Alajärven Ojajärvellä   30

 

Alajärven Paalijärvellä   4, 27, 58, 59

 

Alajärven Paalijärvellä Honkaniemi   57

 

Alajärven Paalijärvellä Paalijärvi   27

 

Alajärven Paalijärvellä Rintala   27

 

Alajärven Paavolassa   17

 

Alajärven Pekkolassa Hoisko   1

 

Alajärven Pekkolassa Hoisko   1, 2

 

Alajärven Pekkolassa Hoiskon talo   4

 

Alajärven Pekkolassa Kankaanpää   6

 

Alajärven Pekkolassa Kankaanpään talo   11, 51

 

Alajärven Pekkolassa Nelimarkka   29

 

Alajärven Pekkolassa Puumala   2

 

Alajärven Pekkolassa Puumala/Pylkkä   4, 16, 17

 

Alajärven Pekkolassa Pylkkä   1, 2, 4, 5, 8, 16, 18, 19, 27, 28, 29, 30, 31

 

Alajärven Pekkolassa Pylkän talo   1, 3, 7, 10, 11, 12, 14, 15

 

Alajärven Pekkolassa Pylkän talo (naimatonna)   1

 

Alajärven Pekkolassa Vertala   7, 23, 24, 26

 

Alajärven Penninkankaalla   22

 

Alajärven Penninkankaassa   22

 

Alajärven Porspakassa   19

 

Alajärven Puumalassa   2, 6, 7, 9, 14, 16, 51

 

Alajärven Puumalassa Heikkilä   6

 

Alajärven Saukonkylässä Talvitie   82

 

Alajärven Skrabb/Tallbackassa   4

 

Alajärven Tallbackassa   99

 

Alajärven Uopakkassa   14

 

Alajärven Viitaniemessä   26

 

Alajärven kirkonkylässä   26, 98, 99

 

Alaskan Sitkassa   15

 

Alavuden parantolassa   23

 

Amerikan Montanassa   4

 

Amerikassa   16, 18

 

Apostolic Lutheran Church, Virginia, Minnesota   32

 

Aritsonan Cochisen piirikunnassa   50

 

Astoria, Clastop, OR, USA   45

 

Clatsopissa   44

 

Columbian Piirikuinnassa, Clatskaine   50

 

Coosin Lakesidessa   81

 

Duluthissa   43

 

Embarrassissa   9

 

Evijärvellä Norrenassa   6

 

Fort Bragg, CA, USA   10

 

Fort Bragge, Mendicino, CA, USA   10, 45

 

Helsingissä   94

 

Hibbing Minnesota   13

 

Hibbingissä   64

 

Iisalmessa   28

 

Iissä   25, 94, 95

 

Illinoisissa   72, 74

 

Ilmajoella   78

 

Inkerinmaa   92

 

Iwo Jimalla   15

 

Jurvassa   25, 45

 

Kalajoella   49

 

Kalifornian Alamedassa, Oakland   46

 

Kalifornian Almedassa   46

 

Kalifornian Fort Braggissa   10, 44

 

Karstulan Kalavastingissa Martinmäki   19

 

Karstulan Paajalassa Mäkelä   3

 

Karstulan Pylkönmäellä Paajala   2, 3, 8

 

Karstulan Vihanninmäessä   3

 

Karstulassa   3, 12

 

Kauhavalla   8

 

Kauhavan Passissa   8

 

Kauhavan Vuolletissa   8

 

Kikassa   70

 

Kinnulassa   60

 

Kiteellä   61

 

Kokkolassassa   21

 

Kortesjärvellä   95

 

Koskenvarrella Pakkasmäen mökissä   31

 

Kälviän Honkimaassa   3

 

Laihialla   9

 

Laihian Kumarlankylässä   9

 

Laihian Mieltylässä Laurila Fookeli   9

 

Laihian Mieltyän kylässä   9

 

Lappajärvellä   24

 

Lappajärven Aholassa   85

 

Lapualla   31, 92

 

Lehtimäellä   53, 56

 

Lehtimäen Silvosessa   56

 

Longwiew, Cowlitz, WA, USA   45

 

MIchiganin Ironwoodissa Gogebic   29

 

Mannilan talo   3, 12, 15, 52, 54, 55

 

Michiganin Gogebicissä, Ironwood   9

 

Michiganin Marquetten piirikunnassa, Negaunee   64

 

Michiganin Marquettessa   75

 

Michiganissa   36

 

Minnesotan Chisholmissa   74

 

Minnesotan Coon Rapidsissa   38

 

Minnesotan Duluthissa   14, 67, 69, 70

 

Minnesotan Embarrasissa   9

 

Minnesotan Embarrassissa   9, 36, 37, 38, 39, 40, 41, 42, 43

 

Minnesotan Evelethissä   36

 

Minnesotan Floodwoodissa   14

 

Minnesotan Hennepinissä   9

 

Minnesotan Isantissa   39

 

Minnesotan Itascassa, Gand Rapids   14

 

Minnesotan Meadowlandissa   15, 76

 

Minnesotan Meadowlandsissa   15, 77, 78

 

Minnesotan St. Louisin piirikunnassa, Duluth   64

 

Minnesotan St. Louisissa   13, 34, 37, 41, 63, 65

 

Minnesotan St. Louisissa, Buhl   40

 

Minnesotan St.Louisissa, Embarrass   9

 

Minnesotan Toivolassa   13, 14, 64, 68, 71, 72, 73, 74, 78

 

Minnesotan Virginia Hospitalissa   32

 

Minnesotan Virginia Municipal Hospital   32

 

Minnesotan Virginiassa   9, 33, 42

 

Minnesotassa   32, 33, 34, 35, 36, 37, 38, 39, 40, 41, 42, 46, 64, 65, 66, 67, 68, 69, 70, 71, 72, 73, 74

 

Montanan Cascadessa   9, 32, 33, 34, 35

 

Myrkky   91

 

Mäntässä ?   28

 

Oregonin Clatskainessa   49

 

Oregonin Clatskaniessa   10

 

Oregonin Clatsopissa   44

 

Oregonin Clatsopissa, Astoria   10

 

Oregonin Columbian piirikunnassa   10

 

Oregonin Columbian piirikunnassa, Quincy   10, 50

 

Oregonin Coosessa   79, 80

 

Oregonin Coosissa   15, 75, 76, 77

 

Oregonin Coosissa, Lakeside   77

 

Oregonin Cosissa   76

 

Oregonin Coumbian Piirikunnassa   81

 

Oregonin Coumbian piirikunnassa, Quincy   15, 79

 

Oregonin Eugenessa   78

 

Oregonin Marionissa   47

 

Oregonin Multnomahissa   10, 75

 

Oregonin Portlandissa   48, 49

 

Oregonin Springfieldissä   78

 

Oregonin Tillamookissa   76

 

Oregonissa   10, 15, 46, 47, 48, 49, 80, 81

 

Oregonnissa   73

 

Padasjoki   96

 

Pekkola   21

 

Perhon Ukskoskella   12

 

Perhon Uskostenkylässä Ilmolan talo   12

 

Perhossa   12, 60, 61

 

Perhossa Ilmola   12

 

Perhossa Ukskoski   12

 

Perhossa Uskostenkylä, Ilmola   12

 

Pesolassa   2

 

Pietarsaaressa   17

 

Puumala   7, 19, 20

 

Pyhäjärvellä (Vl)   88

 

Pylkkä   27, 30

 

Pylkässä   8

 

Pylkönmäellä Paajalassa   1, 2

 

Pylkönmäen Paajalassa   3

 

Pylkönmäen Paajalassa (naimatonna)   1

 

Raudussa   82

 

Ruotsissa   35

 

Saarijärvellä   11, 86

 

Saarijärven Konginkankaalla Wacklin   8

 

Saarijärven Pyyrinlahdessa Lapinniemi   8

 

Saarijärven Pyyrinlahdessa Tellikka   8

 

Saksassa   71

 

Sissalassa   1

 

Soinin Huosianmäessä   11

 

Soinin Jokelassa Kuusiston torppa   11

 

Soinin Keisalassa Torpan keto   86

 

Soinin Kuninkaanjoella Pesola   2

 

Soinin Laasalassa Leppälä   54

 

Soinin Laasalassa Saari Tienhaara   54

 

Soinin Paloperällä Jokelassa   11

 

Soinin Pesolassa   2

 

Soinin Pohjosmäessä Mäenpään torppa   86

 

Soinin Tienhaarassa   54

 

Soinissa   23, 24, 54, 86, 88

 

Soinissa Pesola   2

 

St. Louisissa   13, 37

 

Suomessa   33, 34, 44

 

Suursaaressa   10

 

Tampereella   93

 

Teuvan Horossa, Kuusisto   45

 

Teuvan Järvenpäässä, Hannula   45

 

Toholammin Rauhalassa   8

 

Töysässä Housu   18

 

Töysässä Kuortaneella   18

 

USA:ssa   29

 

USA:ssa Toivola   13

 

USA:ssa Hibbing Minn   13, 62

 

USA:ssa Oregon, Empire   78

 

USA:ssa Toivola   62

 

USA:ssa: Oregonissa Empiressä   78

 

USA:ssa:n Minnesotassa   32

 

Vaasassa   24, 25, 92, 96, 97

 

Vertala   26

 

Viipurissa   92

 

Viitaniemi   98, 99

 

Vimpelin Pokelassa   27

 

Vimpelin Viitaniemessä   26

 

Vimpelissä   58

 

Virginiassa   35, 42

 

Vähäkyrössä   25

 

Vähänkyrön Saarensivussa   25

 

Vähässäkyrössä   25, 92, 93

 

Washingtonin Clarkissa   47

 

Washingtonin Lonviewissä   48

 

Washingtonin Yakimassa   76

 

Washingtonissa   44, 50, 73

 

Wisconsinin Kenoshassa   63

 

Wisconsinissa   65

 

Yli-Mannilan talo   57, 58

 

Ylistaro   13

 

Ylistaro ?   87

 

Ylistarossa   89

 

Ähtärin Kukkolassa   2